Uutinen
EräViikinkien naisten liigajoukkue porskuttaa sarjataulukossa toisella sijalla sekä on Suomen Cupissa välierävaiheessa, mutta taustalla tehdään töitä myös tulevien vuosien eteen. EräViikingit julkisti päävalmentaja Markus Huhtimon ja valmennustiimin 2+1 -vuotiset jatkosopimukset loppuvuodesta. Nyt on luvassa ensimmäinen julkistettava pelaajasopimus, kun äärimmäisen taitava hyökkääjä Taru Nordman on solminut seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
18-vuotias Nordman on nuoresta iästään huolimatta pelannut liigassa jo kaudesta 2014-2015. Hän teki debyyttinsä M-Teamissa vasta 14-vuotiaana. Keväällä 2015 edessä oli kutsu jo U19-maajoukkueeseen. Sittemmin Nordman on noussut jo naisten maajoukkueeseen asti.
Nordman on varmasti yksi lahjakkaimmista ellei lahjakkain nuori pelaaja maailmanlaajuisesti, jonka suhteen odotukset ovat myös seurassamme korkealla. Hän on noussut jo nuoresta iästään huolimatta naisten maajoukkueeseen mukaan ja on vahva kandidaatti myös naisten MM-kisoihin 2019, kertoo urheilujohtaja Joonas Naava.
EräViikingeissä hän pelaa nyt toista kauttaan. Hän on kärsinyt harmittavista loukkaantumisista, jonka vuoksi kaudella 2017-2018 kasaan kertyi vain kymmenen runkosarjaottelua. Niissä tehopisteitä kertyi kuitenkin hienosti 15. Kuluvalla kaudella Nordman on esiintynyt niin ikään kymmenessä ottelussa, joissa tehopisteitä on kasassa 16. Suomen Cupissa kahteen otteluun on syntynyt tehot 2+2.
Pelaajana Nordman on poikkeuksellisen taitava ja myös erittäin tavoitteellinen lajin suhteen. Seuraavat askeleet liittynevät taidon jalostamisen säännölliseksi tehokkuudeksi ja tuloksen tekemiseen. Uskon hänen olevan yksi johtavista pelaajista naisten Salibandyliigassa ja myös naisten maajoukkueessa lähitulevaisuudessa. Hän on erittäin oleellinen palanen EräViikingeille nyt ja tulevaisuudessa, jatkaa Naava.
Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskelevalle Nordmanille jatkosopimus on helppo päätös.
Olen viihtynyt seurassa erinomaisesti. Meillä on kasassa hieno joukkue, täällä on hyvä valmennus ja olosuhteet pelata. Uskon, että pystymme saavuttamaan joukkueena vielä paljon. Vielä tällekin kaudelle olisi kaksi pokaalia jaossa, kertoo Nordman.
EräViikinkien seuraava liigaottelu pelataan lauantaina 12.1. Sipoossa ÅIF:ia vastaan, sunnuntaina puolestaan on luvassa Suomen Cupin välierä SB-Prota vastaan Nurmijärvellä.
Lisää jatkosopimuksia tullaan julkistamaan lähiaikoina. Voit katsoa joukkueen sopimustilanteen täältä.