Talvilomaleiri
Talvilomaviikon leiri tulee taas seuraavan kerran vuonna 2025!
EräViikingit järjestää koululaisille ja esikoululaisille talvilomaviikolla salibandyleirin maanantaista perjantaihin viikolla 8: 19. – 23.2.2024 Tapanilan Mosahallilla (Erätie 3). Luvassa on salibandyn harjoittelua ja pelaamista sekä muuta liikuntaa sisällä ja ulkona. Päivän aikana nautitaan myös lounas. Leirin ohjaajina toimivat EräViikinkien valmentajat sekä liikunnanohjaajat. Leirikoordinaattorina toimii seuran valmennuspäällikkö Miro Mäkelä.
EräViikinkien perinteiset leirit ovat vuodesta toiseen olleet suosittuja. Osallistujia on ollut vuosittain runsaasti kaikilla leirillä ja osallistujien ei tarvitse olla sdeuran jäseniä. Päivät on rakennettu ammattitaitoisesti ja leirit tuovat osallistujille varmasti hienoja kokemuksia. Leirit on rakennettu salibandyn ympärille, mutta siihen kuuluu myös monipuolisesti muuta liikuntaa ja hauskanpitoa.
Leirin ajankohta:
Talvilomaviikon leiri järjestetään viikolla 8 eli 19. – 23.2.2024. Leirille on kolme vaihtoehtoista osallistumisajankohtaa:
- Koko viikon leiri maanantaista perjantaihin
- Maanantai-keskiviikko -leiri
- Torstai-perjantai -leiri
Suosittelemme kuitenkin koko viikoksi osallistumista, koska leiriviikot järjestetään aina viikon kokonaisuutena eli lyhyemmäksi ajaksi osallistuneet osallistuvat vaan ko. päivän teemoihin.
Leiripäivien aikataulu:
Leiripäivien kesto on klo 9.00-15.00. Lisäksi lapsen voi tuoda leiripäivänä jo klo 8.30 alkaen ja hakea klo 16.00 mennessä, jona aikana lapsi on valvottuna.
Leiripaikka:
Järjestämme leiriviikon vain Tapanilassa:
Tapanilan Mosahalli, Erätie 3, 00730 Helsinki
Leiri-ikäluokat:
2011-2017 -syntyneille pojille ja tytöille. Leirille voi osallistua myös lapsia, jotka eivät ole mukana joukkueissa tai salibandykouluissa! Ilmoittautumismäärän perusteella jaamme osallistujat eri ikä/tasoryhmiin. Myös mainittua ikäluokkaa vuotta vanhemmat tai nuoremmat voivat ilmoittautua, jos ovat valmiita olemaan leirillä, jossa on suurin osa nuorempia/vanhempia.
Hinta:
- Koko viikon leiri (ma-pe): 160 euroa
- Kolme päivää (ma-ke): 105 euroa
- Kaksi päivää (to-pe): 75 euroa
Sisaralennus: Sisaralennuksen saa vain koko viikon leiristä ja se on -10 EUR kunkin sisaruksen koko leiriviikon hinnasta. Osaviikon osallistumisista ei myönnetä alennuksia.
Sisaralennuksen saamiseksi laita ilmoittautumisen jälkeen sähköpostia toimisto@eraviikingit.fi, niin muokkaamme laskua.
Leirin hinta sisältää osallistumisen leirille, laadukkaan ohjauksen, lämpimän ruokailun leiripäivinä ja mahdollisia palkintoja leirin aikana pienissä kilpailuissa. Lisäksi lapsen voi tuoda leiripäivänä jo klo 8.30 alkaen ja hakea klo 16.00 mennessä, jona aikana lapsi on valvottuna.
Vakuutus:
Leiriläisiä ei ole erikseen vakuutettu, joten huolehtikaa, että lapsellanne on joko salibandyn pelipassiin kuuluva vakuutus tai teillä on oma harrastustoiminnan kattava tapaturmavakuutus. Yhteistyökumppanimme Pohjola Vakuutuksen kautta voitte ottaa lasten tai nuorten pelipassin ja Sporttiturva -vakuutuksen täältä
Allergiat:
Ruoka-allergiat tulee olla täytettynä myClubin jäsentiedoissa sille varattuun kohtaan heti ilmoittautumisen yhteydessä.
Ilmoittautumiset:
Ilmoittautuminen hiihtolomaleirille tapahtuu myClub-palvelun kautta. Klikkaa alta haluamasi leirivaihtoehdon kohdalta ”ilmoittaudu” ja kirjaudu myClub tunnuksella sisään. Jos lapsi ei ole aiemmin ollut jäsen, luo lapsellesi uusi jäsentili järjestelmään. Samalle lapselle ei saa luoda useita jäsentilejä, järjestelmä herjaa mikäli nimi on jo käytössä. Ota siinä tapauksessa yhteyttä toimistollemme (toimisto (at) eraviikingit.fi). Lisäksi jokaisella sisaruksella pitää olla oma jäsentili myClubissa.
Ilmoittautuminen myClub -palvelun kautta on varmistettu heti eli mitään erillistä vahvistusta emme lähetä myöhemmin. Infokirjeen saatte leiriä edeltävällä viikolla.
HUOM! Ilmoittautuminen on sitova, peruutusehto on tämä:
Peruutukset ovat mahdollisia kaksi viikkoa ennen leirin alkua, sen jälkeen leirimaksuja voidaan hyvittää vain sairastumistapauksissa. Myöhemmin tapahtuvat peruutukset vain sairaslomatodistuksella ja tällöin maksettavaa jää 10 euron toimistokulu.
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lasku muodostuu myClub-järjestelmästä automaattisesti ilmoittautuessa.
Sisaralennuksen saamiseksi laittakaa ilmoittautumisen jälkeen sähköpostia toimistollemme (toimisto@eraviikingit.fi) niin muokkaamme laskun oikean suuruiseksi.
Tervetuloa!
Lisätiedot leireistä EräViikinkien toimistolta:
puh (09) 346 4252
whatspp-viestit: 045 805 7480
sähköposti: toimisto@eraviikingit.fi