Uutinen
EräViikingit on tehnyt 2+1 -vuotiset jatkosopimuksen Naisten liigajoukkueen valmennustiimille. Niin päävalmentaja Markus Huhtimo kuin valmentajat Timo Suonpää ja Marko Vaittinen ovat sitoutuneet tuleviksi vuosiksi seuraan. Huhtimo tiimeineen valmentaa nyt naisten liigajoukkuetta toista kauttaan, ensimmäisestä kaudesta oli tuloksena nuorella joukkueella upea pronssimitali.
EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava avaa hieman taustoja.
Teimme viime kaudeksi seurassa ison strategisen päätöksen panostaa vahvasti naisten liigajoukkueeseen – ei ole helppoa tai missään määrin itsestään selvää pyörittää kolmea menestykseen tähtäävää pääsarjajoukkuetta, kuten EräViikingit tekee. Viime kaudella tämä valinta tuotti jo ensiaskeleina naisille pronssimitalit ja uskon joukkueen olevan jo tällä kaudella mestarikandidaatti naisten Salibandyliigassa, kertoo Naava.
Valmennukseen panostaminen onkin iso tekijä menestyksessä ja pelaajakehityksessä.
Oleellinen palanen tässä kokonaisuudessa on valmennus ja nykyinen valmennus on osoittanut pystyvänsä kehittämään lahjakkaita pelaajiamme, sekä luomaan joukkueelle sellaisen ilmapiirin, jossa kehittyminen ja voittaminen on mahdollista. Näen kuitenkin, että matka on vasta alussa, joten oli luonnollista jatkaa yhteistyötä kundien kanssa. Samalla koimme, että 2+1 -vuotiset sopimukset antavat meille kaikille tietynlaista työrauhaa rakentaa pysyvyyttä ja tehdä naisten joukkueestamme kestomenestyjä liigassa. Tiedämme, että nykyisen rungon lisäksi meillä on kasvamassa todella lahjakkaita sukupolvia junioreissa ja se mahdollistaa meille omalta osaltaan jatkossakin menestyksen liigatasolla. Haluamme luoda meille parhaan mahdollisen toimintaympäristön pelata, jatkaa Naava.
Markus Huhtimo siirtyi miesten tiimistä naisten päävalmentajaksi viime kaudelle. Myös Suonpää ja Vaittinen ovat olleet Huhtimon tiimissä siitä saakka.
Huhtimo on päävalmentajana vielä suhteellisen kokematon, mutta kokemus salibandysta ja myös naisten huippusalibandysta on vahvaa. Hän on viidettä kauttaan naisten maajoukkueen mukana, joten on säännöllisessä kontaktipinnassa kansainväliseen huippuun. Hän on tyyppinä pidetty, energinen sekä aikaansaava ja tekee paljon töitä joukkueen eteen. Suonpää puolestaan on varmasti yksi kokeneimmista ja menestyneimmistä valmentajista naisten salibandyssa – hän tuntee kentän hyvin ja on vaativa valmentaja. Vaittinen toimii puolestaan jatkossakin tärkeänä linkkinä edustusjoukkueen ja junioripuolen välillä. Marko on lähellä pelaajia ja omaa vahvan työmoraalin valmennuksessa, luonnehtii Naava.
Nyt kun valmennuksen tilanne on selkeä tuleviksi vuosiksi, on myös pelaajien kanssa helppo edetä nopealla tahdilla, kun imua seuraan on varmasti myös ulkopuolelta.
Kaiken kaikkiaan tilanteemme on erittäin hyvä – tavoite on saada tulevan kauden joukkue kokonaisuutena nopealla tahdilla kasaan ja samalla menestyä kuluvalla kaudella niin hyvin kun se on mahdollista, lopettaa Naava.

Peli-ilo huokuu joukkueesta.
Markus Huhtimo on luonnollisesti tyytyväinen jatkosopimuksesta.
Erittäin hieno jatkaa EräViikingeissä. Myös seuran puolelle iso kiitos, että saa mahdollisuuden jatkaa työtä toisen lippulaivan päävalmentajana, kertoo Huhtimo.
Myös valmennus vaatii työkaluja käyttöön ja se on seuran strategian myötä toteutunut. Kehitystä on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa entisestään.
Koettiin, että seura on jatkanut määrätietoista panostustaan naisten liigajoukkueeseen, jonka potentiaali on äärimmäisen kova. Meillä valmennustiimissä on kova polte viedä nuoria pelaajia eteenpäin. Tässä tulee kohta pari kautta täyteen, olemme kokeneet menneemme selkeästi eteenpäin monessa asiassa. Matkaa on vielä jäljellä, paljon pitää saada vielä urheilullisuutta ja yhteisiä kokemuksia joukkueena, jotta voimme olla siellä terävimmässä kärjessä isolla kädellä. Haluamme saada aikaan selkeää jatkumoa, siksi teimmekin näin pitkät sopimukset koko tiimin kanssa. Haluamme sitoutua tähän ja haluamme myös sitouttaa seuraa. Haluamme saada koko ajan stabilisoitua tasoamme ja tekemistämme, johon liittyy olennaisesta myös junioritoiminnan laatu. Meillä on hyvä tilanne, koska meillä on tulossa omasta takaa isolla rintamalla tyttöpelaajia kohti liigajoukkuetta. Kunhan työmoraali ja halu mennä eteenpäin on kohdillaan, niin olemme valmiita työntämään nuoria pelaajia eteenpäin, analysoi Huhtimo.
Menestystä on joukkueelle jo tullut, mutta tähtäimet ovat kuitenkin korkeammalla. Keinot kehitykseen ovat selvillä.
Olemme jo nyt osoittaneet, että pystymme pelaamaan todella laadukasta salibandya ja pystymme haastamaan sarjan muut kärkijoukkueet. Tarkoitus on kuitenkin rakentaa pyramidia niin, että kivijalka olisi tosi tukeva ja kärki olisi todella terävä. Sitä myötä kasassa on sellainen ryhmä, joka tulee pelaamaan voitosta joka ilta, oli peli mikä hyvänsä. Pitää olla kärsivällinen ja tehdä päivittäinen työ mahdollisimman hyvin, jonka päälle menestys vasta rakentuu. Se mitä olemme tähän ihmisinä valmiina investoimaan, tuo myöskin sen tuloksen, jatkaa Huhtimo.
Valmennuksen määrätietoisuus ja energia tarttuu varmasti myös pelaajistoon, joka onkin yksi joukkueen vahvuuksista.
Tässä on kova motivaatio ja kova halua viedä toimintaa eteenpäin. Tässä kun on saanut olla myös naisten maajoukkueen mukana, on huomannut missä se naissalibandyn kärki menee. Meillä on hyvä tiimi kasassa, jolla pystymme auttamaan pelaajia. Vaittisen Marko on A-tytöissä vahvasti mukana ja linkittää toimintamme junioriputkeen. Suonpään Timolla puolestaan on vahva kokemus ja tuo paljon voittamisenkulttuuria. Todella mielenkiintoista nähdä mihin tämä tarina tästä etenee. EräViikingeissä on nyt hyvä buusti päällä naisten puolella. Haluamme jatkaa motivoivan ympäristön rakentamista, jotta parhaat pelaajat haluavat täällä ensisijaisesti pelata ja kokevat tämän parhaana paikka kehittyä pelaajana.
Naisten ottelut jatkuvat jälleen tammikuussa. Valmennuksen muista täydennyksistä ja joukkueen muusta taustasta tiedotetaan myöhemmin.