Uutinen
EräViikingit on solminut 2+1 -vuotisen liigasopimuksen hyökkääjä Santtu Vuoriston, 16, kanssa.
Vuoristo on SSV-kasvatti ja pelannut viime vuodet EräViikinkien junioreiden edustusjoukkueissa, kuluneella kaudella B-poikien ryhmässä. Tulevalla kaudella hän on isossa roolissa A-poikien edustusjoukkueessa, kesä on kuitenkin tähän saakka kulunut liigajoukkueen ringissä.
Tosi hyvät fiilikset, kun on päässyt nyt liigajoukkueen mukaan. Tuntuu, että joka päivä tulee otettua isoja askeleita omassa kehityksessä. Pitkäjänteisesti pitää nyt vaan tehdä hommia, tavoitteena on pelata joku päivä Suomi-paita päällä MM-kisat.
Santtu Vuoristo
Lahjakasta 04-ikäluokkaa on nyt kiinnitetty liigasopimuksiin myös Leevi Rantalan ja Touko Ojalan muodossa.
Tavoitteemme on rakentaa toimikulttuuriamme pitkäjänteisesti, pala palaselta. Näistä kolmesta nuoresta herrasmiehestä löytyy ns. ”pelimiehen vikaa”, he ovat tavoitteellisia, määrätietoisia ja haluavat voittaa. Sen näkee hallilla ja arjessa joka päivä. Haluamme täällä ylläpitää ja kehittää entisestään ympäristöä, jotta he voivat ottaa seuraavia askeleita urallaan ja auttaa joukkuetta voittamaan myös pidemmällä aikavälillä.
Olli Lähdesmäki, F-liigajoukkueiden johtaja
Vuoriston pelipaidan selästä löytyy ensi kaudellakin numero 48.
Samalla EräViikingit tiedottaa ettei hyökkääjä Konsta Kupela ole tulevalla kaudella mukana liigaryhmässä.
Vaatimustaso F-liigassa on todella kova ja se vaatii erittäin isoa sitoutumista. ”Konan” kanssa katsoimme tässä kohtaa viisaimmaksi ottaa pienen aikalisän, kun myös elämän muut osa-alueet ovat nostaneet päätään. Iso kiitos omasta ja seuran puolesta kuluneista vuosista, toivottavasti ”Kona” nähdään vielä pelikentillä.
Olli Lähdesmäki, F-liigajoukkueiden johtaja
Liigajoukkueiden kausikortit ovat nyt myynnissä Ticketmasterin kanavissa.
JULKISTETUT SOPIMUSUUTISET
AINOA, KEROLA, OJALA, RANTALA, RISSANEN, SAVOLAINEN