Uutinen
EräViikinkien pelaajasopimusjulkistukset tarjoaa JoyActor. Tsekkaa yhteistyössä tuotetut laadukkaat langattomat kuulokkeet EV Shopista ja hanki omasi. Tuotteilla on 30 päivän tyytyväisyystakuu.

EräViikingit ja puolustaja Patrik Laitinen, 23, ovat solmineet kaksivuotisen pelaajasopimuksen. SSV-kasvatti vietti kolme edellistä kautta LASB:ssa, johon hän lähti EräViikinkien A-poikien SM-pronssijoukkueen kapteenina. Kuluneella kaudella hän iski 26 otteluun tehot 4+9=13.
Tosi hyvältä tuntuu, oli hyvät kolme vuotta Lahdessa ja palaan ehkä valmiimpana kuin silloin lähtiessä. Täältä löytyy tuttuja kasvoja, mutta myös sopivasti uutta kasvoa on mukana.
Patrik Laitinen
Laitinen pelasi tänä keväänä pudotuspeleissä ja esiintyi erittäin vahvasti Classicia vastaan viimeistellen tehot 1+1.
Ensimmäinen juttu Laitisenkin kohdalla oli selvittää tahto pelata nimenomaan EräViikingeissä ja se paistoi läpi todella vahvasti. Omaamme hyvät tiedot myös hänen persoonastaan ja koemme että hän sopii juttuumme mukaan erittäin hyvin sekä pelillisesti että persoonaltaan.
Olli Lähdesmäki, liigajoukkueiden johtaja.
Laitinen pelaa EräViikingeissä numerolla 12, jonka hän perii tämän kevään EräViikingeissä esiintyneeltä Mikko Sipilältä. Kokenut hyökkääjä jatkaa pelejään jälleen alasarjoissa.
TERVETULOA, PATRIK LAITINEN
HAASTATTELU: PATRIK LAITINEN
JULKISTETUT SOPIMUSUUTISET
AINOA, KEROLA, OJALA, RANTALA, RISSANEN, SAVOLAINEN
