Otteluennakko
ÅIF – EräViikingit lauantaina 10.1.2026 15:00 Sipoon Areena – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikinkien vuosi jatkuu lauantaina Sipoossa ÅIF:n vieraana. Karvas kotitappio alkuviikolta on unohdettu, ja lauantaina edessä on uusi mahdollisuus sarjapisteisiin.
ÅIF ja EräViikingit järjestivät syyskuussa kauden avauskohtaamisessa monen yllätykseksi melkoisen jännitysnäytelmän. Ottelu ratkesi vasta päätöserässä kotijoukkue EräViikingeille, ÅIF:n johdettua ottelua kahdesti toisen erän aikana. Lauantaina vastassa on kaksi sarjataulukossa toisistaan kaukana olevaa joukkuetta, mutta molemmat joukkueet ovat vastaavassa tilanteessa, pisteitä tarvitaan kipeästi. EräViikingit kärsi tiistaina karvaan kotitappion FBC Loistolle 4-6 lukemin, ja sarjan kärkitaistelu karkasi askeleen kauemmas. Viidestä viime ottelustaan EräViikingit on voittanut vain kaksi ottelua.
Sipoossa täytyy taistella tosissaan pisteistä. ÅIF puolustaa tiivisti, joten meillä pitää olla malttia pallon kanssa. Ollaan fiksuja ja kärsivällisiä niin saadaan raavittua vuoden ensimmäiset pisteet.
– Milla Ylikojola

ÅIF sen sijaan kamppailee suoraa putoamista vastaan, jatkoaikatappio Pirkoille tiistaina jätti joukkueen viiden pisteen päähän karsijan viivasta. ÅIF:n ainoa voitto kaudella on tullut SaiPa:a vastaan marraskuussa rangaistuslaukausten jälkeen. Paljon on pelissä jälleen lauantain ottelussa, ja se tuo varmasti oman lisämausteensa peliin.

Ottelu Sipoossa alkaa kello 15:00. Ottelusta on luvassa suora lähetys Ruutu+ -palveluun. Seuraava kotiottelu pelataan sunnuntaina Suomen Cupin ottelussa Kooveeta vastaan, liput löydät edullisemmin ennakkoon Tiketin kanavista. Seuraava liigan kotiottelu pelataan 24.1. SSRA:ta vastaan. Liput myynnissä Tiketin kanavissa.



