Otteluraportit

Helsingin Uutiset -otteluraportti: Classic jatkoi kovaa virettään – ”Puolustuspäässä isoja ongelmia”

Classic – EräViikingit 13 – 2 (4-2, 3-0, 6-0) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit kohtasi Classicin uudelleen lyhyen ajan sisään, kun perjantaina Classic ryösti Mosalta pisteet maalein 2-12. Haaste oli kova lähteä horjuttamaan maalivirettään löytynyttä mestarisuosikkia, ja pelin kuva oli maanantaina varsin perjantain kaltainen.

Classic kiipesi kotihallissaan 2-0 johtoon vain neljän minuutin jälkeen, jonka jälkeen EräViikingit reagoi aikalisällä. Vierasjoukkue sai kavennuksen, kun Joona Hokkanen löysi Topias Kärkkäisen keskustasta. Lukemat kahdeksan minuutin kohdalla 2-1:een ja tämä antoi uskoa vierasjoukkueelle. Erän loppupuolella kuitenkin jälleen heikompi hetki ja Classic iski kahdesti lyhyen ajan sisään. Erän viimeisellä minuuteilla EräViikingeille rankkari, jonka tyylitteli verkkoon Pietari Porttikivi. Koppiin lukemista 4-2.

POST-GAME: Topias Kärkkäinen

Toisessa erässä pelin kuva hieman tasoittui vaikka Classic onnistui käännöstä nopeasti iskemään 5-2. Erän toisella kympillä se iski vielä kaksi lisää, lukemat Lempäälässä 7-2. Myös EräViikingit onnistui työllistämään Classic-vahti Pietari Jääskeläistä hieman avauserää enemmän, mutta maalinteossa joukkue ei onnistunut. Ylivoimakaan ei tuottanut osumaa.

MAALIKOOSTE:

Päätöserään ei vierasjoukkueen osalta saatu enää terävintä tekemistä, mutta Classic sen sijaan jatkoi tehokkuuttaan. Tamperelaiset nakuttivat vielä kuusi osumaan EräViikingit-verkkoon ja tyylitteli toiseen peräkkäiseen isomaaliseen voittoon EräViikingeistä. Tällä kertaa loppulukemat 13-2. Yhteismaalit kahdessa kohtaamisessa tylyt 25-4. Paremmuudesta ei tässä kohtaa jäänyt epäselvyyttä.

OTTELUKUVAT:

Classic - EräViikingit 12.10.2026

EräViikingeillä on edessään kahden viikon tauko otteluista, joka tulee varmasti hyvään paikkaan. Seuraavan kerran se on tulessa sunnuntaina 25.10. Ruskeasuolla, kun EräViikingit kohtaa M-Teamin Suomen Cupin 5. kierroksella. Ottelu lähtee käyntiin klo 18:30.

Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 31.10. Jani Kukkolan Hall of Fame -ottelun merkeissä. Liput otteluun edullisemmin ennakkoon Tiketin kanavista.