
Uutinen

EräViikingeillä on käynnissä toimintansa viides kausi, joka on riittävän pitkä aikaväli toiminnan kriittiseen analysointiin. Seuran tavoitteena on jatkuvasti kehittää ja tehostaa toimintaansa, jonka pohjalta seura on tehnyt organisaatiomuutoksia. Nyt EräViikingit ottaa tarkasteluun pääsarjajoukkueiden toiminnan.
MATKA TÄHÄN PÄIVÄÄN
Seura lähti avauskauteensa 2016 – 2017 käsissään paljon ratkaistavia kysymyksiä. Edessä oli monelta osin ns. ”hyppy tuntemattomaan”. Isossa kuvassa toiminta käynnistyi erinomaisesti ja useat seurafuusion tuomat synergiat konkretisoituivat nopeasti. Juniorijoukkueiden integraatio sujui jouhevasti ja pelaajille oli tarjota entistä enemmän motiivien mukaisia pelipaikkoja pelaajapolun eri tasoilla. Myös tyttöpuolen pelaajapolku vahvistui ja tarjoaakin nyt F-A -junioreille ehyen reitin edetä aina salibandyn huipulle saakka, samassa seurassa. Harrastetoiminnot ympäri Helsinkiä saatiin käynnistettyä hyvin ja toiminta kasvoi suunnitelmien mukaiselle tasolle.
Fuusio tuotti luonnollisesti paljon hallinnollista työtä ja aikaa kului toiminnan rakentamiseen sekä käynnistämiseen. Se vaati seuran työntekijöiltä ja muulta yhteisöltä erityisen paljon, eikä siitä selvitty täysin ilman ”mustelmia”. Sen myötä EräViikingit on jatkanut organisaationsa systemaattista kehittämistä ja rakentamista suuntaan, joka parhaiten palvelee seuran laajaa jäsenistöä salibandyn eri tasoilla.
Eniten murroksessa ovat olleet seuran huippuvaiheen pääsarjajoukkueet, miesten ja naisten F-liigajoukkueet sekä EV Akatemia miesten Divarissa. Avauskauteen seuralla oli mahdollisuus kasata todella kovan tason ryhmä miesten liigajoukkueeseen sekä EV Akatemiaan ja sen seura päätti tehdä. Se vaati luonnollisesti myös kovia panostuksia resurssien osalta. Kaudella 2016 – 2017 EräViikingit voittikin pelaamansa turnaukset, Suomen Cupin sekä SM-hopeaa Superfinaalissa. Akatemia sijoittui Divarin runkosarjassa neljänneksi pelaten runkosarjan voitosta aina viimeisille kierroksille saakka. Joukkueessa pelasivat tuolla kaudella mm. 10 tämän kauden EräViikinkien F-liigapelaajaa sekä useita muita pelaajia, jotka edustavat tällä hetkellä pääsarjaseuroja Suomessa ja Ruotsissa. Naisten liigajoukkue sai matkalleen puolestaan hieman rikkonaisen alun ja joukkue jäi niukasti pudotuspelien ulkopuolelle.

Toiseen kauteen lähdettäessä EräViikinkien pääsarjajoukkueet olivat kokeneet paljon turbulenssia, kun miesten liigajoukkue menetti paljon ratkaisupelaajiaan. Mm. maailmanmestarit Tero Tiitu ja Tommi Aro lopettivat aktiiviuransa Superfinaaliin, myös valmentajakysymys pysyi pitkään auki Jyri Korsmanin jäädessä lopulta pois päävalmentajan paikalta. Hyvissä ajoin keväällä 2017 oli myös tehty strateginen päätös, jolla naisten liigajoukkueen toiminta haluttiin nostaa tasolle, jolla se pystyi kamppailemaan liigan kärkipaikoista. Joukkueen toimintaympäristöön panostettiin, jotta se olisi yksi laadukkaimmista ja parhaista paikoista pelata sekä kehittyä Suomessa. Se toikin seuraan ison ryppään lahjakkaita urheilijoita ja nykyisiä maajoukkuepelaajia, kuten Taru Nordmanin, Mirva Laitisen, Daniela Westerlundin sekä Trine Sällströmin. Vaihtuvuutta joukkueessa on kuitenkin ollut paljon kausien välillä, suurimpana tietysti viime kausi. Tuloksena kolmeen kauteen on ollut SM-pronssi ja Suomen Cup -hopea. Lisäksi EV Akatemian toimintaa on haluttu kehittää avauskauden isosta vaihtuvuudesta huolimatta osana seuran strategiaa.

EräViikingit on sijoittunut miesten liigan runkosarjassa sijoille 2, 3, 6 ja 3. Tällä hetkellä joukkue on sarjataulukossa sijalla 11. Naisten liigajoukkue on ollut runkosarjan sijoilla 9, 4, 5 ja 3. Tällä hetkellä joukkue on A-lohkon sijalla 8. Divarijoukkue EV Akatemia on onnistunut myös säilyttämään paikkansa Divarissa erinäisten vaiheiden jälkeen läpi näiden kausien ja avannut usealle pelaajalle portteja liigatasolle.
Iso vaikuttava tekijä pääsarjajoukkueiden toimintaan on luonnollisesti talous sekä resurssit, jotka ovat käytettävissä toiminnan johtamiseen. Tehdyt strategiset päätökset EräViikinkien avauskauden jälkeen sekä selkiintynyt kuva siitä, mitä seurafuusio on tarkoittanut pääsarjajoukkueiden osalta, ovat asettaneet kovan vaatimustason urheilujohtaja Joonas Naavan harteille. Resurssien allokoinnin lisäksi Naavan työpanosta on venytetty käsittämään läpi koko seuran urheilutoiminnan johtamisen. Ulkoiset odotukset peilataan usein miesten liigajoukkueen menestykseen, joka luo samalla ulkoista mielikuvaa koko seuran toiminnasta. EräViikingit on halunnut kuitenkin johtaa toimintaansa koko seuran mittakaavalla.
Avauskauden joukkueemme miesten liiga- ja akatemiajoukkueen osalta muovasi ulkoisia odotuksiamme merkittävästi. Kevään 2018 7. puolivälierän jatkoaikatappio oli toki iso pettymys urheilullisesti, mutta muuten koemme, että olemme suhteellisesti onnistuneet viime kausina omiin satsauksiin nähden hyvin miesten edustusjoukkueen osalta. Talousasiat ovat iso haaste huippu-urheilussa, mutta sitä se on toki joka joukkueelle Suomessa. Helsinki on monella tapaa haastava alue, mm. hallivuokrat ovat aivan eri tasolla kuin muualla Suomessa. Kovana tavoitteena olemme halunneet edetä sittemmin huippuvaiheen osalta kolmella kärjellä – miesten ja naisten liigajoukkueilla sekä EV Akatemialla – tasaisemmin, joka on ollut taloudellisesti iso haaste. Olemme ainut seura, jolla on kolme pääsarjajoukkuetta. Taloudellisesti haluamme toimia myös pitkäjänteisesti ja kestävästi, joka on tarkoittanut sitä, että resursseja – rahaa ja työpanosta – on jouduttu jakamaan tarkemmin edustusjoukkueiden kesken. Se on ollut valitsemamme strategia. Tiedostamme, että optimaalisesti toteutuakseen, se vaatii paljon töitä organisaation eri tasoilla. Samaan aikaan se on myös hankaloittanut Joonaksen työtä urheilujohtajana, kun resursseja on ollut esimerkiksi miesten edustusjoukkueen osalta selkeästi avauskautta vähemmän käytettävissä. Budjettia on sen osalta pienennetty joka kaudelle. Siihen ovat vaikuttaneet myös erinäiset muut syyt omien valintojemme lisäksi.
Jari Mäki-Arvela, puheenjohtaja, EräViikingit ry
Avauskauden jälkeen myös seuran toiminnan rakenteita on haluttu valaa kestävämmäksi sekä pitkäjänteisemmäksi. Seurakulttuuria on alettu rakentamaan suunnitelmallisesti, valmennuslinjaa sekä juniorijoukkueiden tukitoimintoja on kehitetty jatkuvasti, joka on myös tuonut urheilullista tulosta.
Junioripuolella olemme onnistuneet rakentamaan erittäin toimivan valmennuslinjan ja valmennusjärjestelmän, jotka tarjoavat erinomaisen pelaajapolun eri tasoille, huipulle saakka. Meillä tehdään erinomaista työtä valmennuksessa ja se on yksi suurimmista vahvuuksistamme. Seura on lisäksi täynnä toinen toistaan lahjakkaampia pelaajia sekä joukkueita, mikä on näkynyt mm. junioreiden SM-sarjoissa sekä liigajoukkueidemme omavaraisuusasteissa. Täysimääräiset EräViikingit -kasvatit ovat kuitenkin vasta tulossa junioriputkestamme ja toivomme että heistä jalostuu tulevia liiga- ja maajoukkuetähtiä. Ensimmäisen kolmen kauden aikana saavutimme junioripuolella seuroista eniten mitaleja ja viime kaudella jokainen poika- ja tyttöikäluokkamme oli selviytynyt ikäluokkiensa pudotuspeleihin kauden keskeytyessä.
Jari Mäki-Arvela, puheenjohtaja, EräViikingit ry
TÄMÄ KAUSI
Viime kauden päätös sekä kulunut kausi on luonnollisesti ollut monella tapaa poikkeuksellinen ja haastava koronapandemian myötä. Työmäärä on ollut iso ja venymistä on tarvittu seuran jokaisella osa-alueella. On pitänyt varautua useisiin eri asioihin, joita ei vuosi sitten kukaan olisi osannut ajatellakaan. Seura on kuitenkin onnistunut kehittämään toimintaansa muuttuvien olosuhteiden keskellä. Keväällä suunniteltiin kokonaan uusi KWMC -turnauskokonaisuus, jossa syksyn aikana pelasi kolmen viikonlopun aikana yli 60 joukkuetta ja yli 1000 pelaajaa liigajoukkueista E-junioreihin. Lisäksi viime kaudelle perustetut kaupunginosa -harrastejoukkueet ovat saaneet hyvin tuulta purjeisiinsa ja sitä toimintaa onkin tarkoitus kehittää entistään. Myös tyttöpuolelle on saatu oma valmennuspäällikkö Sauli Hynysen myötä, joka nostaa ehyen pelaajapolun laatua entisestään.
Toiminnan rakenteiden osalta tärkeää pitkäjänteisyyttä ovat tuoneet uudet pitkät yhteistyösopimukset mm. Craftin, Intersportin, Fat Pipen, Asicsin ja Oma Säästöpankin kanssa. EräViikinkien kumppaniverkostoa on pyritty rakentamaan johdonmukaisesti ja lähes 30 kumppanin tarjonnasta löytyykin paljon lisäarvoa seuran jäsenten arkeen niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

Pääsarjajoukkueiden osalta syksy on ollut täynnä urheilullisia haasteita. Tuloksellisesti on ollut vaikeaa joka rintamalla, joista kertoo konkreettisesti tämän hetken sarjataulukot. Sijoitukset F-liigan, Divarin (ja A-poikien SM-sarjan) sarjataulukoissa ei ole tällä hetkellä sellaiset, joita EräViikingit haluaa niiden olevan. Tärkeää on kuitenkin ensisijaisesti analysoida toimintaa tulosten taustalla, sekä pidemmältä kuin vain 10 pelin otannalta. Kilpailutilanne on eri sarjoissa kova, mistä syystä toiminnan laadun ja painopisteiden tulee olla oikeita, jotta myös haluttuja tuloksia voidaan saavuttaa. Tehtyjen organisaatiomuutosten myötä alkaa myös analysointiprosessi, miten toimintaa jatkossa johdetaan pääsarjajoukkueiden osalta.
ORGANISAATIOMUUTOKSET
Läpi viiden kauden ajan EräViikinkien työntekijöiden ja toimihenkilöiden toimenkuvia on tarkennettu ja uusia rekrytointeja on tehty, jolla seuran laajoja toimintoja on pystytty johtamaan kulloinkin mahdollisimman optimaalisesti. Kuitenkin niin, että työntekijät ja toimihenkilöt pystyvät toteuttamaan toimenkuvansa riittävän laadukkaasti suhteessa työn määrään. On tuottavuuden kannalta äärimmäisen tärkeää, että jokainen jaksaa omassa työssään eikä kuorma kasva liian suureksi yksittäiselle ihmiselle pitkällä aikavälillä.
Analysointiprosessin alkuvaiheeseen EräViikingeissä on tehty organisaatiomuutos urheilujohtaja Naavan aloitteesta, jonka seuran hallitus on hyväksynyt ja päättänyt. Taustalla muutoksessa on edellä mainittu, erittäin laaja urheilujohtajan läpi seuran käsittävä toimenkuva. Naava toimii jatkossa valmennuksen johtajana, joka pitää sisällään paljon hänen nykyisiä tehtäviä seuran junioripuolelta.
Olen tehnyt seuratyötä nyt kymmenen vuoden ajan, joista viides kausi on menossa EräViikingeissä. Takana on jo kaksi vakavaa työuupumusta ja viime kevät sekä kuluva syksy ovat olleet jälleen melkoisen raskaita. Kokonaisuus työnkuvassa on ollut yksinkertaisesti liian iso, koska vastuualueisiini on kuulunut junioripuolen lisäksi myös molemmat liigajoukkueet. En ole yksinkertaisesti pystynyt käyttämään aikaa F-liigajoukkueisiin niin paljon, kuin joukkueet mielestäni vaatisivat. Asioiden hoitaminen kunnolla on vaatinut käytännössä vapaa-ajan uhraamista. Yhtälö on ollut turhauttava, koska on joutunut kohtaamaan oman rajallisuutensa ja tekemään paljon epätoivottuja kompromisseja asioiden suhteen hyvin ristiriitaisten odotusten ja käytettävissä olevien resurssien osalta.
Joonas Naava, valmennuksen johtaja, EräViikingit
Oma intohimo Naavalla ohjaa myös enemmän kiinni käytännön työhön, eli valmennukseen.
Toinen motiivi tälle aloitteelle on ollut se, että olen jo jonkun aikaa tehnyt seuran hallitukselle selväksi, että haluaisin jälleen valmentaa enemmän. Tarkoitukseni oli lähteä täksi kaudeksi ulkomaille valmentamaan ja saada sitä kautta hengähdystauko myös seuratyöhön, mutta tällaiset muutokset eivät ole perheelliselle kovin yksinkertaisia. Olen tullut tähän pestiin aikoinaan valmentajana ja koen edelleen valmentamisen suurimmaksi intohimokseni, mutta nykyisessä päivätyössäni täysipainoinen valmentaminen korkealla tasolla ei ole yksinkertaisesti ollut mahdollista. Nyt muutoksen myötä aikaa vapautuu hiukan enemmän siihenkin.
Joonas Naava, valmennuksen johtaja, EräViikingit

Edustusjoukkueiden toimintaa johdetaan juniorijoukkueista poikkeavin motiivein, joten nyt tehty rakennemuutos selkeyttää myös F-liigajoukkueiden asemaa seurassa. Organisaatiomuutoksen seurauksena F-liigajoukkueiden toiminnallinen vastuu siirtyy perustettavalle liigajoukkueiden johtoryhmälle, jossa Naava toimii jatkossa asiantuntijana. Seuran markkinointijohtaja Olli Lähdesmäki ottaa vastuulleen F-liigajoukkueiden kokonaisvaltaisen johtamisen, jolla halutaan rakentaa selkeämpi silta F-liigajoukkueiden ja seuran hallinnon väliin. Toimintaa selkeyttää entisestään vahvempi läsnäolo F-liigajoukkueiden arjessa, jolloin toiminnan kehittämiseen syntyy runsaasti tehokkuutta. Lähdesmäki jatkaa seuran markkinoinnin ja kumppanuuksien johtamista, mutta lähiaikoina EräViikinkien on tarkoitus vahvistaa seuran viestintää lisäresurssein, joka vapauttaa puolestaan Lähdesmäen aikaa F-liigajoukkueiden käyttöön.
Haluamme tarjota mahdollisuudet F-liigajoukkueillemme mitata urheilullista potentiaaliaan mahdollisimman maksimaalisesti. Tämä tapahtuu luomalla parempia resursseja valmennuksen ja pelaajien hyödynnettäväksi. Sen eteen olemme tehneet koko ajan töitä ja sitä työtä on tarkoitus jatkaa omalta osaltani, nyt vain selkeästi osana joukkueita. Haluan antaa myös oman panokseni toimintakulttuurin johtamiseen joukkueissa. Olemme seurana ottaneet vasta ensimmäisiä askelia, joten on tärkeää, että kuva siitä, mitä EräViikingit on, muodostuu ja vahvistuu yhteisten näkemystemme sekä tekojemme kautta.
Olli Lähdesmäki, markkinointi- & liigajoukkueiden johtaja, EräViikingit

F-liigajoukkueiden johtoryhmään kuuluu Lähdesmäen ja Naavan lisäksi Kurt Westerlund, joka ottaa jälleen entistä vahvempaa roolia miesten F-liigajoukkueen taustalla, sekä tyttöpuolen valmennuspäällikkö Sauli Hynynen, myös asiantuntijan roolissa. Pääsarjajoukkueiden toiminnan suunnittelu ja rakentaminen tapahtuu johtoryhmässä, joka raportoi seuran hallitukselle. Lähdesmäki puolestaan vastaan käytännön asioista, kuten joukkueiden johtamisesta ja pelaajasopimusten tekemisestä.
Organisaatiomuutoksen aloite tuli Joonakselta. Yksi tärkeistä teemoistamme hallituksessa on johtaa työntekijöitä ja heidän jaksamistaan, kannamme siitä erityistä huolta. Nyt tehtyjen toimien myötä toivottavasti saamme tarjottua enemmän energiaa seuramme jäsenten palvelemiseen ja liigajoukkueidemme toiminnan kehittämiseen
Jari Mäki-Arvela, puheenjohtaja, EräViikingit ry
Nyt edessä on kriittinen analyysi pääsarjajoukkueiden toiminnasta ja tarkoituksena on löytää toimenpiteet, jolla menestymisen edellytyksiä pystytään EräViikingeissä parantamaan jatkossa.
Tavoitteemme on edelleen, että EräViikingit on F-liigan absoluuttisella huipulla, mutta viime vuosina se on ollut taloudellisesti ja valitulla strategiallamme erittäin haasteellista. Töitä meillä on paljon edessä. Organisaatiomuutos on ensimmäinen askel toiminnan kehittämisessä ja nyt haluamme aloittaa kriittisen tarkastelun painopisteistämme ja suunnitelmasta, jolla EräViikingit pystyy pelaamaan F-liigan mestaruuksista kovassa kilpailukentässä.
Jari Mäki-Arvela, puheenjohtaja, EräViikingit ry
