
Uutinen

EräViikingeissä kaksi edellistä kautta valmentanut Jan Pazdera, 38, on aloittanut seuran urheilujohtajana ja ottaa samalla vastuulleen miesten F-liigajoukkueen GM:n tehtävät 1+1 -vuotisella sopimuksella. Kuluneet kaudet hän on toiminut seurassa valmennustehtävissä, mm. viime kaudella miesten edustusjoukkueessa ja P22 edustusjoukkueessa.
Urheilujohtajana hän vastaa seuran juniorijoukkueiden toiminnan johtamisesta, johon olennaisena osana kuuluu myös valmennuspäälliköiden johtaminen. Pazderan johdolla valmennuspäälliköt kehittävät seuran valmennuslinjaa ja pyrkivät mahdollistamaan myös seuran valmentajien kehittymistä omissa tehtävissään ja toimimaan heidän tukenaan kauden aikana. Miesten F-liigajoukkueen GM:nä hän puolestaan vastaa joukkueen operatiivisesta johtamisesta sekä joukkueen kokoamisesta yhdessä päävalmentaja Miro Mäkelän kanssa.
F-liigajoukkueiden johtajana viime vuodet toiminut Olli Lähdesmäki jatkaa edelleen työtään naisten F-liigajoukkueen taustalla, sekä hänen vastuullaan on myös mm. molempien liigajoukkueiden markkinointi, yhteistyökumppanuudet sekä sitä kautta taloudellisten resurssien vahvistaminen.
Olen innoissani uudesta roolista ja haasteesta, kielitaito tuo varmaan omia pieniä haasteitaan, mutta niistä varmasti selvitään. On itselle hieno haaste ja arvostan luottamusta, jonka olen seuralta saanut. Olen nauttinut kahdesta vuodesta täällä paljon, intensiivisiä kausia ja paljon tekemistä, mutta näiden hienojen ihmisten kanssa on ollut todella mukavaa tehdä töitä. Arvostan sitä, että joka tasoilla täällä pelaajat haluavat kehittyä ja ovat valmiita uhraamaan aikaa sekä energiaa salibandylle. Kilpailullisuus täällä on hyvällä tasolla joka sarjassa, etenkin F-liigassa.
Jan Pazdera
Lähdesmäki jatkaa läheisessä yhteistyössä Pazderan kanssa F-liigajoukkueen taustalla, jotta joukkueen toimintaympäristö vahvistuisi lähivuosina entisestään.
On hieno juttu, että saimme ”Honzan” vahvemmin mukaan miesten F-liigajoukkueen taustalle. Meillä on selkeät roolit ja pystymme molemmat keskittymään nyt omiin vastuualueisiimme. Joukkue on läpikäynyt ison muutosprosessin viime vuosina, ja nyt olemme nyt tilanteessa, jossa prosessia on hyvä jatkaa eteenpäin. Isoina tavoitteina ovat olleet joukkueen uuden omavaraisen rungon muodostaminen ja pelaajakehitys, jotta meillä on paremmat lähtökohdat kamppailla menestyksestä F-liigassa tulevina kausina.
Olli Lähdesmäki
Pazderalla tulee kohta täyteen 20 vuoden kokemus valmennusrooleista, junioreista Tshekin pääsarjan vastuuvalmentajarooleihin. Lisäksi hän on toiminut urheilujohtajana kahdessa eri Tshekin pääsarjaseurassa, voittaen mm. Tshekin mestaruuden Mlada Boleslavissa. Pazdera on valmentanut myös Tshekin U19- ja U23-maajoukkueita voittaen U19 maailmanmestaruuden keväällä 2021.
EräViikingit on viime vuosina ollut yksi menestyneimpiä junioriorganisaatioita, se on säännöllisesti voittanut mitaleita eri SM-ikäluokissa ja viime vuosina pystynyt tuottamaan myös paljon omia kasvatteja miesten sekä naisten edustusjoukkueisiin. Sen on mahdollistanut laadukas valmennus eri tasoilla, hyvä yhteistyö pelaajien kanssa sekä tietenkin vanhempien tuella on aina iso merkitys taustoilla.
Jan Pazdera

Tshekkiläinen haluaa tuoda omat pienet lisänsä urheilupuolen kehittämiseen, mutta isossa kuvassa hän haluaa tukea jo valmiiksi vahvaa rakennetta, joka seurasta löytyy.
Isoin tavoitteeni on mahdollistaa paras mahdollinen toimintaympäristö pelaajakehitykseen ja tukea valmentajia heidän työssään. Tiedonjakaminen, sen lisääminen ja itsensä kehittäminen ovat avainasemassa. Lajimme on todella progressiivinen, ja se tarkoittaa että meidän on kehitettävä itseämme jatkuvasti. Haluan tuoda myös oppeja muista lajeista ja saada inspiraatiota myös muiden lajien ammattilaisilta. Meillä on muutamia kehitysprojekteja suunnitteilla ensi kaudelle, jotta saamme pelaajiamme kehitettyä entistä paremmin kohti heidän omia tavoitteitaan, on se sitten F-liigassa tai maajoukkueissa. Emme halua tuottaa vain isoa rintamaa tasaisen hyviä pelaajia, vaan huipputason pelaajia ja lisätä heidän tietotaitoa pelin, fysiikan, ravinnon ja kokonaisvaltaisen urheilemisen saralla.
Jan Pazdera
Miesten F-liigajoukkueen toimintaa Pazdera on nähnyt läheltä viimeiset pari kautta, tietysti viime kauden ns. ihan ytimestä kun oli mukana Mäkelän valmennustiimissä.
Miesten liigajoukkueessa on tehty ns. sukupolven vaihdos ja nyt edessämme on toinen kausi tällä uudistuneella rungolla. Viime kaudeksi muutimme harjoitteluamme merkittävästi ja myös kulttuuria, kun mukaan tuli useampi ulkomaalainen pelaaja. Tavoitteena on jatkaa tekemäämme työtä, on hienoa että runkomme pysyy tosi hyvin kasassa ja pääsemme ensi kauteen minimaalisilla muutoksilla. Viime kaudelta saamamme palautteen perusteella, haluamme viedä pelaajakehitystämme vielä enemmän yksilötasolle. Minulla on kovat odotukset myös fysiikkaharjoittelun osalta, jota olemme myös kehittämässä. Tällä hetkellä emme kilpaile F-liigan kärjen kanssa taloudellisella puolella, vaan haluamme kilpailla laadullisin tekijöin jokapäiväisessä arjessa ja sitä kautta ottaa kehitysaskeleita eteenpäin.
Jan Pazdera
Miesten liigajoukkueen sopimustilanne sekä koko valmennustiimi julkistetaan perjantaina ja joukkue on jo aloittanut johdetun harjoittelun tulevaa kautta ajatellen.