Otteluraportti
Kausi saatettiin käyntiin Naisten Salibandyliigan osalta Mosahallissa, kun TPS kävi hakemassa pisteet EräViikingeiltä 6-3. Ottelu oli kautta aikain ensimmäinen liigaottelu EräViikingeille ja pelikellon näyttäessä aikaa 6:34. Konkaripelaaja Anna Yli-Kojola pyörähti hyökkäysalueella ja sivalsi pallon maalin perukoille.
– Sain pallon jostain alhaalta ja lähdin kierrolle vaan, kun siellä oli tilaa. Onneksi lähti matala veto, koska tuolle veskarille (Noora Vuorela) ei korkeita koskaan mene, Yli-Kojola kertasi.
Maali ei kauheasti pelin jälkeen lämmittänyt Yli-Kojolan mieltä, vaikka historiallisesta maalista olikin kyse. EräViikinkien osalta ottelun alku ei järin lupauksia herättävältä vaikuttanut.
– Jännityksen piikkiin meni. Tuntui, että itsekin olisin joku C-junnu, kun jalat ja kädet tärisivät. En tiedä oikein, mistä se johtui. Pikkuisen jännitystä alkuun ja vähän liian passiivisia oltiin. Paljon oli kyllä hyviäkin juttuja siellä eikä päätä tarvitse painaa alas, mutta paljon jäi vielä parannettavaa, Yli-Kojola mietti.
Joukkueen päävalmentaja Janne Nissinen yhtyy pelaajansa näkemykseen alkujännityksestä, eikä hänkään oikein osaa löytää syytä sille, mistä se johtui. TPS pääsi suhteellisen helposti 3-0- johtoon, jonka jälkeen Nissinen päätti ottaa aikalisän.
– Rauhoitettiin siinä joukkuetta ja aloitettiin uudestaan tämä peli, että lähdetään 0-0 tilanteesta ja maali kerrallaan aletaan ottamaan kiinni, Nissinen valaisi.
Suunnitelma melkein onnistuikin, sillä Yli-Kojolan tekemän historiallisen osuman jälkeen Liisi Muurinen laittoi melkoisen pomppuvedon, joka upposi Vuorelan vartioimaan maaliin ja mustapaidat olivat jo maalin päässä.
– Aikalisä auttoi kovasti ja vanhus Yli-Kojola otti homman haltuun, otti tilaa ja teki maalin, jolla päästiin matkaan jälleen mukaan, Nissinen iloitsi.
Ilo ei kumminkaan jäänyt pysyväksi, sillä hienosta toisen erän taistelusta huolimatta EräViikingit ei päässyt ottelussa kertaakaan tasoihin. Kolmannen erän alussa tullut rangaistuslaukaus oli omalta osaltaan ottelun kannalta ratkaiseva paikka, josta kotijoukkue ei enää toipunut.