Uutinen
Naisten sarjakausi käynnistyy puolentoista viikon kuluttua. Yksi joukkueen kokeneimmista pelaajista on 272 runkosarjan ottelua naisten Salibandyliigassa pelannut Anna Yli-Kojola. Hänellä alkaa 14 kausi liigassa, joista Erä III:n väreissä on pelannut kuusi. Nyt vuorossa on ensimmäinen uutuusseura EräViikingeissä.
– Ei se naisissa tunnu, että olisi mitään muutoksia ollut. Aika samalla sapluunalla ollaan menty. Ainoa muutos on ollut takissa oleva logo, Anna Yli-Kojola viittaa fuusion vaikutuksiin.
EräViikinkien naisissa fuusio ei siis näy ja joukkue on pysynyt suhteellisen hyvin kasassa. Valmennus on osaavissa käsissä, kun vastuu on jo useamman kauden Erä III:ssa valmentaneen Janne Nissisen käsissä. Tiimiin kuuluvat myös Nissisen tavoin pitkän pelaajakokemuksen omaavat, tälle kaudelle EräViikinkien valmennukseen tulleet Marko Vaittinen ja Markus Huhtimo.
– Jonkun verran on näkynyt uusien valmentajien tulo, toki kun Janne vielä on mukana, niin siellä sitä perua on. Pikkuisen on kuitenkin erilaista, kun Marko on tuossa ja oli ihan kiva, kun Mahukin pääsi käymään vähän treeneissä, niin se antaa aina lisää motivaatiota, Yli-Kojola kertoi.
Kehittyvä porukka
Salibandyliigan maratontaulukossa kärkipäässä olevalla Erä III:n joukkue ei ole päässyt entisaikojensa loistoon vuonna 2010 tapahtuneen nousun jälkeen. Pudotuspeleissä joukkue on tasaiseen tahtiin ollut, mutta neljän joukkoon asti ei ole ollut asiaa. Tuleva kausikin menee vielä tulevaisuuden rakentamisen merkeissä.
– Porukka on taas vuoden vanhempi, aika nuori porukkahan meillä on. Lähdetään peli kerrallaan ja kehitetään sitä ottelu kerrallaan, Yli-Kojola visioi.
Joukkueen ollessa nuori, on kokeneilla pelaajilla, kuten Anna Yli-Kojola hyvin tärkeä rooli joukkueessa.
– Näytän esimerkkiä ja johdan omalla panoksellani kentällä. Joka kerta täytyy antaa kaikkensa kentällä ja pyrkiä parantamaan koko ajan, Yli-Kojola selvitti omaa rooliaan ja tavoitteitaan.
Tuulin kanssa tehdyt maalit sykähdyttävimpiä
Urallansa yhden Suomen mestaruuden voittaneen Yli-Kojolan kesä on ollut hyvin tiivistä ja kiireistä aikaa. Työt ja harjoitukset ovat pitäneet huolen siitä, että kalenteri on ollut täynnä myös kesälläkin. Kiireistä huolimatta kesä on mennyt hyvin.
– Ei ole ollut mitään ihmeellistä, ihan terveenä olen saanut harjoitella, Yli-Kojola vakuutti.
Kuusi kautta Mosamäellä viettänyt Yli-Kojola valmistautuu seitsemänteen kauteen hallissa, jossa Suomen mestaruudenkin on voittanut, tosin silloin vastustajan paidassa. Muistoja on naiselle paljon kertynyt kotihallista. Sykähdyttävimmät hetket liittyvät itse peliin.
– Kyllä ne ovat niitä, kun Tuulin (Rannala) kanssa ollaan maaleja tehty. Tuuli ollut takatolpalla ja minä antanut syötön sinne, jolloin hän on tehnyt maalin, Yli-Kojola muisteli.
Tulevalla kaudella tullaan varmaankin näkemään monta vastaavanlaista tilannetta Mosahallissa. EräViikingit aloittaa urakkansa keskiviikkona 14. syyskuuta Mosahallissa TPS:ää vastaan.
– Tulkaa katsomaan huipputason salibandya Mosalle. Luvassa on jälleen hienoja pelejä, Yli-Kojola lupaa.
Sunnuntaina 4. syyskuuta on jo mahdollista nähdä EräViikinkien naiset tositoimissa, kun miesten ottelun jälkeen pelaa naisten joukkue.