
Viikkoraportti

EräViikinkien viikkoraportti keskittyy junioreiden valtakunnallisten sarjojen menneen viikon tapahtumiin, raporttiin on upotettu mukaan ottelukuvia sekä maalikoosteita valituista otteluista. Lisäksi katsastetaan lyhyesti aikuisten edustusjoukkueiden tapahtumia.
Miehet
EräViikingit varmisti F-liigapaikan kaudelle 2024-2025. Iso kiitos kaikille pelaajille, valmentajille, taustoille, kannattajille ja yhteistyökumppaneille kaudesta! Tulevasta tiedotetaan myöhemmin.
Naiset
Naisten joukkueen kausi päättyi puolivälieriin. Iso kiitos kaikille pelaajille, valmentajille, taustoille, kannattajille ja yhteistyökumppaneille hienosta kaudesta! Tulevasta tiedotetaan lähiaikoina.
P22
P22:n kausi päättyi puolivälieriin. Iso kiitos kaudesta koko joukkueelle, taustoille ja mukana eläneille!
T21
T21 voitti SM-kultaa suoraan otteluvoitoin 3-0 Classicia vastaan. Kolmas ottelu joukkuiden välillä noudatti tuttua kaavaa kahdesta aiemmasta pelistä, kun ratkaisu haettiin vasta varsinaisen peliajan jälkeen. Avauserässä Classic siirtyi minuutin pelin jälkeen 1-0 johtoon. Aada Kauppinen toi EräViikingit tasoihin kymmenen minuutin pelin jälkeen. Toisessa erässä Classic siirtyi uudemman kerran johtoon, tällä kertaa siirretyn rangaistuksen aikana. Ottelu jatkui tasaisena aina erän loppuun asti, jossa Nea Nupponen tasoitti ottelun 2-2. Päätöserässä maaleja odoteltiin pitkään, mutta Silja Collin laukoi EräViikingit 2-3 johtoon ja lähelle mestaruutta, kun kellossa peliaikaa oli jäljellä viisi minuuttia. Classic nousi kuitenkin vajaata kahta minuuttia myöhemmin 3-3 tasoihin ylivoimalla. Ratkaisua siirryttiin jälleen hakemaan jatkoajalta. Kauaa ei tarvinnut lisäaikaa kuitenkaan pelata, Nea Nupposen terävä laukaus laidasta painui maaliin, ja EräViikingit 3-4 voittoon, ja toiseen perättäiseen Suomen-mestaruuteen. Maalissa Saskia Ormak torjui 14 kertaa.
MAALIKOOSTE:
OTTELUKUVAT:
T21 päätti kautensa Back-to-Back Suomenmestareina. Isot onnittelut ja kiitokset koko joukkueelle, taustoille ja mukana eläneille kuluneesta kaudesta!
TOP 3 Pistepörssi
Matilda Rytkönen 7. 10+6=16
Nea Nupponen 7. 9+4=13
Pinja Suhonen 7. 3+6=9
P19 Edustus
Joukkueen saavutti kaudella SM-pronssia, iso kiitos koko joukkueelle, taustoille ja mukana eläneille koko kaudesta!
P19 Akatemia
Hyvin sujunut kausi päättyi Divarin alemman jatkosarjan sijalle neljä. Iso kiitos kaudesta koko joukkueelle, taustoille ja mukana eläneille!
T18
Joukkue saavutti kaudella 2023-2024 SM-hopeaa. Iso kiitos kuluneesta kaudesta koko joukkueelle, taustoille ja mukana eläneille!
P17
P17 voitti SM-kultaa Classicia vastaan keskiviikkona. Sarjan ratkaisevassa ottelussa Classic siirtyi avauserässä 2-0 johtoon. Toisessa erässä Jan Krejca toi 17 sekunnin pelin jälkeen EräViikingit maalin päähän 2-1 tilanteeseen. Classic nousi kuitenkin samassa ajassa taas kahden maalin karkumatkalle, ja vielä 4-1 johtoon muutamaa minuuttia myöhemmin. Erän päätöskymppi meni kuitenkin EräViikingeille. Ensin Eemeli Naava kavensi ylivoimalla lukemiksi 4-2, Joona Iivonen iski 4-3 maalin, ja Frej–Erik Blomqvist tasoitti ottelun erän päätösminuuteilla. Päätöserässä Jan Krejcan ottelun toisella maalilla EräViikingit siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon 4-5. Classic tasoitti hiukan ennen erän puoliväliä, ja siirtyi 6-5 johtoon 53. peliminuutilla. EräViikingit haki tasoitusta kuudella viittä vastaan, ja onnistui siinä. Eemeli Naava tasoitti lukemiksi 6-6 reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Ratkaisua siirryttiin hakemaan jatkoajalta, ja siellä reilun minuutin pelin jälkeen Cimi Hottinger ratkaisi ottelun EräViikingeille 6-7 lukemin. Maalissa Andrei Taima torjui 20 kertaa.
MAALIKOOSTE:
OTTELUKUVAT:
P17 voitti kaudella 23-24 SM-kultaa. Isot onnittelut ja kiitokset koko joukkueelle, taustoille ja mukana eläneille kuluneesta kaudesta!
TOP 3 Pistepörssi
Eemeli Naava 9. 5+13=18
Jan Krejca 7. 11+5=16
Luukas Rantala 6. 9+3=12
T16 Edustus
T16 sijoittui 1.divisioonan sarjataulukossa sijalle kuusi. Iso kiitos kaudesta koko joukkueelle, taustoille ja mukana eläneille!
P16
P16 voitti välierissä Nokian KrP:n otteluvoitoin 2-0. Toinen osaottelu päättyi EräViikinkien 3-7 vierasvoittoon. Avauserässä Viljami Ijäs ja Samuel Nieminen veivät EräViikingit 0-2 johtoon. KrP kavensi, ja toiseen erään siirryttiin 1-2 lukemissa. Sameli Savolainen laukoi EräViikinkien kolmannen maalin. Päätöserässä Eemeli Lahtela vei EräViikingit 1-4 johtoon. KrP kavensi, mutta Tatu Meltola iski kahdesti johdattaen EräViikingit 2-6 johtoon. KrP kavensi kuudella viittä vastaan, ja Eemeli Naava löi loppulukemat tyhjiin. Maalissa Teemu Joutsenkunnas torjui 18 kertaa.
Finaalisarja Tiikereitä vastaan alkoi sunnuntaina. Tikkurilassa joukkue koki tiukan 3-1 tappion. Kaikki maalit nähtiin ottelun päätöserässä, Tatu Meltola iski 2-1 kavennusosuman kuudella viittä vastaan. Maalissa Teemu Joutsenkunnas torjui 14 kertaa.
OTTELUKUVAT:
MAALIKOOSTE:
Maanantaina EräViikingit tasoitti sarjan voittamalla Tiikerit lukemin 5-3. EräViikingit siirtyi 1-0 johtoon Samuel Niemisen maalilla avauserässä. Erän viimeisellä minuutilla kotijoukkue osui kahdesti, ensin Aleksi Rannikon toimesta, ja 3-0 maali oli Samu Kovasen käsialaa sekunti ennen erän päätöstä. Toisessa erässä Tiikerit kavensi lukemiksi 3-1, mutta Ilari Sallmén kuittasi osumallaan maalin, ja siirsi EräViikingit 4-1 johtoon. Tiikerit kavensi ylivoimalla 4-2:een, ja nousi maalin päähän erän loppupuolella. Päätöserässä Tatu Meltola iski tyhjiin 5-3 maalin. Maalissa Teemu Joutsenkunnas torjui 15 kertaa.
MAALIKOOSTE:
OTTELUKUVAT:
Sarjan ratkaisu siirtyi samalla keskiviikolle, SM-kulta ratkaistaan Tikkurilassa.
OTTELUVOITOT: Tiikerit 1 – 1 EräViikingit
Tulevat ottelut
3. Finaali 24.4.2024 18:30 Tiikerit – EräViikingit / Tikkurilan urheilutalo
TOP 3 Pistepörssi
Eemeli Naava 7. 4+7=11
Tatu Meltola 7. 8+1=9
Sameli Savolainen 7. 7+2=9
P15
P15 voitti valtakunnallisen eliittisarjan mestaruuden! Isot onnittelut koko joukkueelle, taustoille, vanhemmille, ja yhteistyökumppaneille!
P14
Aluelopputurnaus pelataan 27-28.4. Campo Centerissä.
T14
T14 voitti aluepronssia! Isot onnittelut koko joukkueelle, taustoille, vanhemmille, ja yhteistyökumppaneille!
P13
Aluelopputurnaus pelataan 4.-5.5. Mosahallissa
P12
Aluelopputurnaus pelataan 27-28.4. Myllypuron Arena Centerissä.
T12
Aluelopputurnaus pelattiin Mosalla lauantaina 20.4. Ensimmäinen välierä oli EräViikinkien keskinäinen, kun Sininen ja Musta kohtasivat. Finaaliin eteni huikean kauden pelannut Sininen, loppulukemat olivat 22-0. Toisessa välierässä Tiikerit Sininen voitti ToBK:n 4-1, joten pronssipeliin EräViikingit Musta sai vastaansa ToBK:n. Avauserä pelattiin maaleitta ja toisessa erässä Elsa Kärppä avasi EräViikinkien maalihanat ja Rianna Äikäs sekä Neea Huovinen iskivät nopeaan tahtiin lukemat 3-0:aan. Päätöserässä ToBK kavensi, mutta Äikäs osui vielä kertaalleen loppunumeroiksi 4-1. EräViikinkien maalilla Pinja Kokkonen pelasi loistavan ottelun torjuen 37 laukausta ja näin EräViikingeille hienosti pronssimitalit kaulaan.

Finaalissa EräViikingit Sininen sai vastaansa Tiikerit Sinisen ja ottelu alkoi tiukoissa merkeissä. Reilu kuuden minuutin jälkeen Siiri Kotikangas avasi maalinteon, ja se vapautti joukkueen tehohanat auki. Loppulukemat lopulta 12-0 ja lopulta kaikki pelaajat pääsivät hienosti tehopisteiden makuun. Charlotte Hyvärinen (3+4) ja Minnie Rinkinen (3+0) iskivät hattutemput ja kaksi maalia iski Enni Väärälä sekä Kotikangas. Maalissa Jenni Latvalle nollapeli kahdeksalla torjunnalla.

P11
Aluelopputurnaus pelataan 4.-5.5. Campo Centerissä.