Viikkoraportti
EräViikinkien viikkoraportissa käsitellään EV Akatemian, sekä A – C2 -junioreiden SM-sarjan tapahtumia menneeltä viikolta.
EV Akatemia
Akatemia on laittanut illasta toiseen kaikki likoon Divarin kovissa kamppailuissa, joissa vastassa on ollut kärkijoukkueita. Sarjakärki Loviisan Tor vieraili Mosalla, jonka Akatemia laittoi todella tiukoille. Akatemialla oli omat paikkansa voittaa ottelu varsinaisella peliajalla, mutta lopulta mentiin jatkoajalle josta Tor nappasi lisäpisteen lukemin 6-7. Tiikerit nousivat puolestaan päätöserässä voittoon Mosalla maalein 4-7, mutta kärkijoukkue Kirkkonummen Rangersia vastaan Akatemia venytti pelin jälleen jatkoajalla. Hieno nousu kolmen maalin takaa päätöserässä ei kuitenkaan riittänyt ottelun voittoon, Rangers parempi jatkoajalla ottelun päättyessä lukemiin 7-6.
EV Akatemia on tällä hetkellä Divarissa 11. sijalla, jolla välttäisi karsinnat runkosarjan päätteeksi. Seuraava mahdollisuus pisteisiin on Mosalla lauantaina 9.2., kun sarjajumbo SalBa saapuu Tapanilaan. Ottelu käyntiin 18:30. Divaria on jäljellä vielä viisi kierrosta.
Akatemian tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Juho Niinikoski (17. 12+16=28), Miikka Martikainen (21. 10+14=24) ja Konsta Kupela (15. 12+10=22).
A-pojat
A-pojat ovat pelanneet omia pudotuspelejä jo pidempään. Pisteitä tarvitaan kipeästi kipuamiseen ylös putoajan paikalta. Tärkeä kotivoitto nähtiinkin, kun Tiikerit kaatuivat 9-6 Mosalla. Turusta joukkue haki niin ikään kolme pistettä, kun TPS meni nurin 3-7. Sarjakakkonen SPV puolestaan onnistui nousemaan päätöserässä kolmen maalin takaa tasoihin ja voittamaan ottelun lopulta rankkareilla. Yksi piste kuitenkin jäi ottelusta Mosalla. Classic oli vahvempi kotonaan maalein 5-3, joka jättää EräViikingit pitämään edelleen sarjan viimeistä paikkaa. Neljä kierrosta on vielä runkosarjaa jäljellä, joissa on A-poikien kannalta vielä herkullisia keskinäistä otteluita muita putoamista vastaan taistelevia joukkueita vastaan.
Seuraava matsi on Mosalla sunnuntaina 10.2. Steelersiä vastaan. Ottelu käyntiin 17:00.
A-poikien alkukauden tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Markus Salmi (12. 20+2=22), Kupela (15. 10+10=20) ja Lauri Laine (14. 14+5=19).
B-pojat
EräViikingit jatkoivat voittoputkeaan, nyt kolmen ottelun mittaiseksi, kun Koovee kaatui Mosalla lukemin 9-6.
B-pojat ovat sarjataulukossa sijalla seitsemän, hyvissä asemissa vähemmän otteluita pelanneena. Matsit jatkuvat torstaina 7.2. Steelersiä vastaan vieraissa.
Alkukauden tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Aarne Rissanen (9. 13+11=24), Onni Porthen (10. 7+17=24) ja Henri Tyllinen (13. 14+3=17).
C1-pojat
C1-pojat kahdeksan ottelun voittoputkessa, kun sekä Tiikerit (9-11) että OLS (5-8) kaatuivat vieraskiertueella. Sunnuntaina kotikentällä Mosalla SB Naantali kärsi peräti 17-9 tappion EräViikinkien käsittelyssä.
EräViikingit nyt sarjataulukossa hyvissä asemissa neljä. Ottelut jatkuvat keskiviikkona Mosalla Oilersia vastaan 18:30.
Tehokkaimmat pelaajat C1-pojissa ovat olleet Daniel Tenhonen (16. 16+26=42), Benjamin Tenhonen (16. 24+15=39), ja Veikka Virtanen (16. 15+15=30).
C2-pojat
EräViikinkien voittovire jatkuu. Joukkue on nyt voittanut kaikki 10 yksittäistä SM-sarjaotteluaan. YPA kaatui Mosalla 4-2 ja LASB maalein 11-3.
Ottelut jatkuvat lauantaina 9.2. FBC Turkua vastaan.
EräViikingit ovat Lohko A:n selkeällä kärkipaikalla.
Lohko A:n yksittäisten otteluiden tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Leevi Rantala (7. 18+8=26), Daniel Vuori (7. 12+7=19) ja Santtu Vuoristo (10. 5+11=16).
A-tytöt
A-tytöt kärsivät tappion FBC Loistolle Mosalla maalein 4-1. EräViikingit johti ottelua 3-0 ja 4-1 Aino Tuokkolan hattutempulla, mutta turkulaiset kirivät rinnalle ja ohi. Sarjakakkonen SB-Pro/LoSB meni puolestaan nurin jatkoajalla maalein 5-4. Maura Paajanen summasi tehot 1+3 ja Jonna Virkkunen vastasi tasoitus- sekä jatkoaikamaalista.
A-tytöt ovat sarjataulukossa sijalla kuusi. Seuraava matsi pelataan sunnuntaina 10.2 Vierumäellä Pelicansia vastaan.
Alkukauden tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Amanda Nyberg (7. 12+1=13), Hanna Pukero (11. 7+6=13) ja Maura Paajanen (7. 4+7=11).
B-tytöt
B-tytöt kärsivät tappion Pirkoille maalein 6-4, mutta sen jälkeen on tullut kolme hienoa voittoa. PSS nurin vieraissa 5-6, Classic kotikentällä 6-3 ja FBC Loisto vieraissa peräti 4-15.
Sarjataulukossa B-tytöt ovat kolmantena. Matsit jatkuu lauantaina 16.2. vieraissa LoSB/VSS:ää vastaan.
Alkukauden tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Amanda Nyberg (11. 25+8=33), Manta Likki (12. 12+8=20) ja Anni Räisänen (8. 5+8=13).
C-tytöt
PSS voitti EräViikingit selkeästi 6-0 Eerikkilässä, mutta Classicin kanssa joukkue pelasi tasan 4-4.
Sarjataulukossa EräViikingit majailee sijalla seitsemän.
Alkukauden tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Nea Nupponen (14. 11+2=13), Veera Mertanen (12. 4+5=9) Tilda Tarkkinen (14. 3+6=9).
Tilaa Ruutu+ ja tuet EräViikinkien junioritoimintaa
EräViikinkien kotiotteluita sekä valittuja vierasotteluita lähetetään Ruutu+ -palveluun. Loppukauden otteluista yhtä lukuunottamatta on tulossa suora ja selostettu lähetys. Muutamat ottelut lähetetään VeikkausTV:n kautta.
Koodilla ’ERAVIIKINGIT’ saa nyt osoitteen www.ruutu.fi/lahjakortti -kautta tilattua itselleen Ruutu+ 1kk hintaan 0 €. Tarjous vain uusille asiakkaille. Tilaamalla Ruutu+:n tätä kautta, tuet samalla EräViikinkien junioritoimintaa. Koodi on voimassa kesäkuulle 2019 asti. Tilaus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana 9,95 €/kk ja sen voi irtisanoa milloin tahansa.