
Otteluennakko

EräViikingit – Hawks keskiviikkona 22.3.2023 18.30 Mosahalli – Otteluennakon tarjoaa Vantaan Sanomat
OTTELUVOITOT: ERÄVIIKINGIT 2 – 0 HAWKS

EräViikingeillä on keskiviikkona mahdollisuus katkaista karsintasarja Hawksia vastaan ja siirtyä karsintojen toiselle kierrokselle. Kotijoukkue lähtee itsevarmana kohti kotiottelua, kun Hawks taas lähtee otteluun selkä seinää vasten. Sunnuntaina nähtiin kuitenkin tasaisempi ottelu kahden joukkueen välillä, ja mitään ei saada ilmaiseksi keskiviikkonakaan.
EräViikinkien ja Hawksin toinen kohtaaminen Myllypurossa oli vaikea taisto kummallekkin joukkuelle. EräViikingit johti ottelua jo 1-4 päätöserässä, mutta Hawks alkoi kirinsä erän aikana, ja nousi maalin päähän haastamaan EräViikinkejä toden teolla. Parikymmentä sekuntia ennen päätössummeria Tommi Rosendahl iski vapauttavan osuman, ja näin 3-5 voitolla EräViikingit lähtee keskiviikon kotiotteluun kaksi otteluvoittoa taskussaan. Hawks oli sunnuntaina selkeästi parantanut aktiivisuuttaan perjantain ottelusta, ja se näkyi varsinkin kolmannessa erässä, kun EräViikingit löysäsi kaasua. Keskiviikkona vastustajalle ei pidä antaa pienintäkään mahdollisuutta, sillä se sunnuntaina osoitti olevansa hyvinkin vaarallinen joukkue. Nemo Sipilältä vaaditaan siis jälleen huipputorjuntoja.
Vastustaja on pakkovoiton edessä, joten pelissä varmasti tunteet tulevat näkymään.
Lassi Koivisto

Keskiviikon otteluun on joukkueilla pari päivää aikaa latailla akkuja. Hawks tulee varmasti iskemään kovaa ottelun alusta lähtien, sen on pakko saada ottelussa tulosta aikaan. EräViikingit on pelannut pitkälti kahdella ketjulla Hawksin kolmea kenttää vastaan. EräViikingit on kahdessa ottelussa pitänyt palloa paljon hallussaan, ja sitä varmasti tullaan myös keskiviikkona näkemään. Hawksin mahdollisuutena pidetyt vastahyökkäykset eivät ole täysin purreet sarjan aikana, joten jotain uutta täytyy vierasjoukkueen keksiä mahdolliseen viimeiseen kohtaamiseen.
EräViikinkien tulosvastuussa oleva ykkösviisikko on pystynyt Hawksia vastaan vastaamaan odotuksiin. Juuso Möttönen on kahteen otteluun iskenyt kolme maalia, ja Joakim Lund kaksi osumaa. Daniel Tenhonen iski avausottelussa ylivoimamaalin, ja huikean soolomaalin Myllypurossa. Jasse Tuunanen Hawksista on iskenyt kaksi osumaa kahteen otteluun.
Sarja ratkeaa meille hyvällä kokonaisvaltasella suorituksella ja laadukkaalla viimeistelyllä. Hawks on vahva joukkue kääntämään joten puolustamalla ne huolellisesti voitto jää Mosalle.
Lassi Koivisto

Ottelu Mosalla lähtee käyntiin kello 18:30. Ottelun liput ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa. Mosan tunnelma oli avauskohtaamisessa huikea, täytetään katsomot uudestaan keskiviikkona!
