Otteluennakko
Happee – EräViikingit lauantaina 8.10.2022 18:30 Jyväskylän monitoimitalo – Otteluennakon tarjoaa Vantaan Sanomat
Lauantaina EräViikingeillä edessä on jälleen iso kamppailu sarjapisteistä. Joukkue matkustaa Jyväskylään Happeen vieraaksi ja tunnelma joukkueen sisällä on energinen sekä innostava. Vaikka tappioita on alkukaudesta tullut, on tekeminen mennyt selvästi eteenpäin ja lauantaina nähdään jälleen kerran loppuun asti taisteleva EräViikingit.
EräViikingit pelasi viikon sisään kaksi kivenkovaa ottelua, ensin Nokian KrP:tä vastaan viime perjantaina, jonka jälkeen keskiviikkona oli vuorossa ottelu Oilersia vastaan. Joakim Lund ja Ossi Jalonen tekivät paluun kokoonpanoon Oilersia vastaan, joka toi joukkueen kokoonpanoon odotettua vahvistusta. Vaikka kummastakaan ottelusta ei pistesaldoa kerrytetty, menee joukkueen peli hetki hetkeltä eteenpäin ja palaset alkavat loksahdella paikoilleen, joka tulee näkymään ennemmin tai myöhemmin myös sarjataulukossa. Happeeta vastaan otetaan jälleen kerran yksi steppi eteenpäin.
Kiva päästä legendaariselle ”monnarille” vääntämään Happeeta vastaan. Siellä on aina ollut hyvä tunnelma pelata ja toivotaan että saadaan lauantainakin väkeä lehtereille.
Patrik Laitinen
Pikkuhiljaa EräViikingeillä alkaa myös hyökkäyspeli sujumaan. KrP:tä vastaan nähtiin aktiivinen joukkue, ja Oilersia vastaan ensimmäisessä ja viimeisessä erässä annetiin vastustajalle kunnolla painetta. Ykköshyökkäysketjun Lund – Rosendahl – Sillanpää palaaminen täyteen pelikuntoon aiheuttaa vastustajille harmaita hiuksia. Taustalta Alex Eklund on ollut vaikea pideltävä alkukaudesta, samoin myös Tenhosen veljekset Benjamin ja Daniel. Jani Kukkola joutuu pelaamaan loukkaantumisten takia ykköskentän pakkina, mutta kokemuksellaan ja taidollaan Kukkola tuo hyvää pallollista peliä tuon ketjun takalinjoille. Nemo Sipilä pelasi jälleen erinomaisen pelin Tapiolassa, ja mitä luultavammin avaa myös lauantaina Jyväskylässä.
Happeeta vastaan täytyy olla varuillaan jatkuvasti. Alati vaarallinen joukkue hyökkää kovaa, ja on tällä kaudella osoittanut olevansa tehokas joukkue. Maaleja on syntynyt viiteen peliin 34 kappaletta, ja voittoon on päättynyt kolme ottelua. Kaapo Siekkinen, Matti Minkkinen ja Markus Salmi ovat olleet tehokkaita heti kauden alusta lähtien, kuin myös uudet hankinnat Teuvo Kinnunen, Markus Sipronen sekä toista kauttaan Jyväskylässä pelaava Niko Laiti.
Kauden hyvin aloittaneella EräViikinkien Patrik Laitisella oli simppeli ohje lauantain peliä varten, ja faneille toiveita herättävä lupaus.
Täytyy pitää Roni Laasonen tiukassa otteessa ja tehdä enemmän maaleja kun vastustaja, niin saadaan pisteet mukaan Jyväskylästä. Lauantaina nähdään parasta ErViä tällä kaudella!
Patrik Laitinen
Ottelu Jyväskylän Monitoimitalolla lähtee käyntiin lauantaina 8.10 klo 18:30 ja on nähtävillä suorana Ruutu+ -palvelussa.