Otteluennakko
EräViikingit – TPS perjantai 26.1.2024 klo 18:30 Energia Areena – Otteluennakon tarjoaa Vantaan Sanomat.
EräViikingit kohtaa perjantaina TPS:n Energia Areenan kirkkaissa valoissa. Tiivis otteluohjelma saa päätöksen perjantaina, kun kuukauden kuudes peli isketään käyntiin kello 18:30. Ottelutapahtuma aloitetaan juhlallisuuksilla, kun ottelua ennen salibandylegenda Harri Forsten nimitetään EräViikinkien Hall Of Fameen.
EräViikingit iskee TPS:ää vastaan perjantaina TPS:ää vastaan ennakkoluulottomasti. Kahdessa aiemmassa kohtaamisessa TPS on yltänyt tulostaululla kaksinumeroisiin lukemiin, kun EräViikingit on osunut neljästi. Puolustuspelissä on ollut haasteita viime otteluissa, ja vaikka oma pallollinen pelaaminen ja maalinteko onkin ottanut steppejä eteenpäin, on silti tehtävää edessä. TPS on hakenut kauden aikana omaa pelillistä identiteettiään, ja viikonloppuna joukkue iskikin OLS:a vastaan kaksi aikamoista trilleriä. Saumoja EräViikingeillä on iskeä TPS:n heikkoihin kohtiin perjantaina, ja kahdesta aiemmasta ottelusta on täytynyt ottaa opit talteen.
Keskiviikon pelistä jäi paljon parannettavaa. Turkulaisia vastaan pitää pystyä avaamaan peliä fiksusti paineen alla ja viimeistelemään tilanteet sen jälkeen.
Oliver Sillanpää
TPS on sarjataulukossa tällä hetkellä sijalla kuusi, tasapisteissä Happeen kanssa. SPV on edellä yhden pisteen päässä, ja Indians on onnistunut karkaamaan kahdeksan pisteen päähän. TPS:llä on kuitenkin kaksi ottelua kuin Indiansilla, ja ottelu vähemmän kuin Happeella ja SPV:llä, joten tärkeistä sarjapisteistä myös Turkulaiset pelaavat. EräViikingeillä tilanne on sama kuin aiemminkin, ero LASB:iin on kymmenen pistettä. Keskiviikkona oli edessä vierasreissu Raholaan, ja sieltä lopputuloksena 16-5 tappio Nokian KrP:tä vastaan. Toisessa erässä EräViikingit iski kovan kirivaiheen päälle osuen neljästi, mutta KrP oli lopulta ylivoimainen EräViikinkejä vastaan. Perjantaina vaaditaan onnistumista koko joukkueelta, ja merkittävässä teemaottelussa sen soisi tapahtuvan.
Harri Forsten nimitetään ottelun yhteydessä EräViikinkien Hall Of Fameen. Pitkän uran SSV:ssä ja Viikingeissä tehnyt Forsten iski pelaamissa 458 ottelussa 592 tehopistettä. Maajoukkueessa otteluita kertyi 47 kappaletta, joissa 50 tehopistettä. Forsten saavutti urallaan kirkkaimpina saavutuksina seitsemän Suomen Mestaruutta, kaksi Maailmanmestaruutta, neljä Suomen Cupin voittoa sekä kaksi Euro Floorball Cupin voittoa.
Juhlallisuudet Energia Areenalla alkavat kello 18:10. Ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18:30, ja ottelutapahtuman liput ovat myynnissä Tiketin kanavissa.