Otteluennakko
SPV – EräViikingit sunnuntaina 13.10.2019 klo 17:00 – Otteluennakon tarjoaa Vantaan Sanomat
EräViikinkien alkukauden vierasottelupainotteisuus saa jatkoa, kun Kuopio-voiton jälkeen matka vie sunnuntaina Seinäjoelle. SPV isännöi viime kevään puolivälierävastustajaansa, jossa seinäjokelaiset etenivät välieriin otteluvoitoin 4-1. Ainoan voittonsa EräViikingit onnistui kaappaamaan nimenomaan Seinäjoella. SPV on voittanut kauden kaksi ensimmäistä otteluaan ja perjantaina joukkue kohtasi Indiansin vieraskentällä.
Seinäjoen reissu tarjoaa meille taas uudenlaisen testin. SPV:n aktiivinen ja fyysinen pelitapa poikkeaa jonkun verran valtavirrasta, joten ollaan valmistettu joukkuetta hieman vastustajaakin ajatellen. Siitä huolimatta tärkeintä tulee edelleen olemaan se, että pystymme pelaamaan omilla vahvuuksilla läpi ottelun. Seinäjoella on perinteisesti hyvä tunnelma ja joukkueilla on pohjalla viime kauden playoff-vääntö, joten odotan että nytkin saadaan hyvä kamppailu aikaiseksi, ennakoi päävalmentaja Bengt Lodenius.
EräViikinkien viidestä ensimmäisestä ottelusta neljä on vieraskentällä. Alku ei ole ollut helpoin mahdollinen, kun kotiavauksessakin vastassa oli hallitseva mestari. Nyt viidennen ottelun jälkeen nuori joukkue on kohdannut kaikki viime kevään mitalistit kertaalleen. SPV:n syömähampaat ovat tutusti liikkuvuus ja maalintekovoima, mutta myös tolppien välistä löytyy tasoa, kun Eero Kosonen on maksamassa takuita keskialueen pallon menetyksistä. Joukkueelta vaaditaankin erinomainen esitys, mikäli pisteitä halutaan mukaan Helsinkiin.
Viime kauden runkosarjassa SPV voitti EräViikingit kotonaan maalein 9-2, Energia Areenalla seinäjokiset olivat vahvempia maalein 3-5. Pudotuspeleissä siis SPV nappasi viidestä ottelusta neljä voittoa, joten vaikea vastustaja EräViikingeille on ollut kyseessä.
EräViikinkien ykköskenttä on vastannut pitkälti joukkueen tehoista alkukaudella, mutta onnistumisia on tullut myös laajemmin. Esimerkiksi Juho Niinikoski on iskenyt neljään otteluun kolme tehopistettä. Muutamalla pelaajalla ketsuppipullo on ollut hieman tukossa, mutta mikä olisikaan hienompi paikka iskeä pallo reppuun kuin Seinäjoki. Santtu Strandberg pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa Kuopiossa sekä Santeri Kainulainen on esittänyt hyviä otteita läpi alkukauden, joten onkin mielenkiintoista nähdä kumpi maalivahdeista saa haasteen vastaan Seinäjoella.
SPV – EräViikingit käyntiin 17:00 ja ottelusta on luvassa suora lähetys Ruutu+ -palvelussa. Tilaa Ruutu+ 4kk / 40€ täältä ja lahjoitat 15€ EräViikinkien vähävaraisten tukirahastoon.
Seuraavan kerran kotiareenalla pelataan lauantaina 19.10., kun Nokian KrP matkaa Energia Areenalle. Liput otteluun ovat myynnissä edullisemmin ennakkoon Ticketmasterissa.