Otteluennakko
OLS – EräViikingit lauantaina 22.2.2020 18:00 – Otteluennakon tarjoaa Vantaan Sanomat
EräViikingeillä on runkosarjaa jäljellä vielä kahden ottelun verran. Molemmat niistä pelataan vieraskentillä, ensimmäisenä vastaan asettuu OLS Oulussa lauantaina. Runkosarjan päättää ottelu LASB:ia vastaan keskiviikkona 26.2., joka pelataan poikkeuksellisesti eri aikaan, kun liigan muut päätöskierroksen ottelut.
Taistelu kotiedusta käy edelleen äärimmäisen kuumana, sillä kuusi joukkuetta on toisistaan viiden pisteen sisällä sijoilla 2-7. EräViikingit on ennakkoa kirjoittaessa sijalla kaksi, mutta perjantai-iltapäivän kamppailut saattavat muuttaa asetelmia, kun Oilers kohtaa ÅIF:n ja Nokian KrP Classicin. Kotietu on kuitenkin EräViikingeillä omissa käsissään, sillä kahdella kolmen pisteen voitolla helsinkiläisryhmä on vähintään neljäs.
Tiistaina joukkue haki pisteet Hämeenlinnasta, joskin pelissä oli ajoittain hieman vaikeita hetkiä. Santeri Kainulainen oli kuitenkin mies paikallaan, kun häntä tarvittiin ja se piti lopulta EräViikingit selkeästi edellä tulostaululla. Loistava vierasotteluiden saldo saikin jatkoa kolmen pisteen muodossa. EräViikingit on Classicin jälkeen liigan paras vierasjoukkue, kun 11 ottelusta on irronnut 9 voittoa.

Hyvin viime otteluissa esiintynyt Markus Salmi on kokoonpanossa myös Oulussa.
Tiistain Steelers-kamppailussa nähtiin tilanne, joka johti videotuomarin käsittelyyn. Markus Salmi ei kuitenkaan saanut tilanteesta enempää sanktioita ja myös hänet nähdään mukana OLS-kamppailussa. Nuori maalintekijä on viimeiseen viiteen otteluun iskenyt tehot 5+2, joka tietää erittäin hyvää kevättä ajatellen. Ketju on nähty viime otteluissa muodossa Salmi – Eetu Sorvali – Juho Niinikoski, joka antanut erittäin pirteitä signaaleja pelaamisestaan. Steelers-ottelussa Niinikosken paikalla nähtiin myös Jasse Tuunanen, joka viimeisteli myös ensimmäisen liigamaalinsa Salmen syötöstä.
Tiukka matsi edessä. Viime kohtaamisessa nähtiin, että maalintekovoimaa kaverilla riittää. Valmiina pitää alusta asti olla ja puolustus pitää olla parempaa kuin viimeksi. Kaverilla ei ole panosta ottelussa, mutta meille tosi tärkeät pinnat on jaossa kakkostilataistelussa, ennakoi Sorvali.
Santtu Strandberg nähtäneen jälleen tolppien välissä. Edellisessä OLS-kamppailussa Energia Areenalla vierasjoukkue haki maukkaan 10-11 voiton EräViikingeistä, jonka vuoksi helsinkiläisillä on varmasti extrakova lataus lauantain kamppailuun, vaikka pisteiden merkitys on muutenkin erittäin suuri.
Ottelu käyntiin Oulussa 18:00 ja se on nähtävillä suorana Ruutu+ -palvelussa. Voit tilata Ruutu+:n 4kk/40€ täältä ja lahjoitat samalla 15€ EräViikinkien vähävaraisten tukirahastoon.