
Otteluennakko

EräViikingit – Classic perjantaina 17.1.2025 18:30 Mosahalli – Otteluennakon tarjoaa Vantaan Sanomat

Viime perjantaina Mosalla nähtiin maukas kotivoitto, kun EräViikingit käänsi kolmannessa erässä tappioaseman SPV:tä vastaan voitoksi. Huomenna Mosan perjantai-illassa sarjapisteistä taistellaan Classicia vastaan. Joukkueet mittelevät tammikuussa Mosalla kahdesti, perjantain näytöksellä luodaan raamit reilun viikon päähän.
EräViikingit voitti viime ottelunsa Mosalla SPV:tä vastaan 6-5. Kolme sarjapistettä maistui varmasti jokaiselle, mutta jokainen tietää että edessä on vielä iso työmäärä. Päävastustajien FBC Turun ja OLS:n kamppailusta FBC nappasi talteen täydet kolme pistettä, joten ero kahdeksannella sijalla olevan FBC:n ja yhdeksäntenä olevan EräViikinkien välillä on jälleen kuusi pistettä. Perjantaina EräViikingit kohtaa kotonaan Classicin, jolle se hävisi syksyllä Bläk Boksissa lukemin 7-4. Avauserässä EräViikingit oli paremmin hereillä kuin kotijoukkue, ja lupauksia herätti vierasjoukkueen 4-1 johto ensimmäisen 20 minuutin jälkeen. Classic käänsi kuitenkin rutiinilla ottelun lopulta itselleen. EräViikingit on tuskaillut maalinteon kanssa varsinkin päävastustajia vastaan, mutta pystynyt lyömään ahtaalle tai voittamaan sarjan kärkijoukkueita. Viime perjantain ottelu oli kaudelle ensimmäinen kotiottelu, jossa EräViikingit osui yli viisi kertaa. Maalissa Lukas Kriz on antanut joukkueelleen avaimia voittoihin torjunnoillaan kahdessa viime ottelussa.
Luvassa on vauhdikas ottelu. Meidän on pystyttävä kontrolloimaan peliä ja olemaan tehokkaita maalipaikoissa. Viime viikon voitto on luonut joukkueeseen hyvää energiaa. Tärkeät pisteet ovat jaossa, ja teemme kaikkemme niiden eteen. – Benjamin Tenhonen

Tammikuun otteluruuhkaa on EräViikingeillä alla kolme ottelua. Edessä on kaksi kohtaamista Classicia vastaan, kaksi Nokian KrP:tä vastaan sekä toinen ottelu TPS:ää vastaan. EräViikingit piti hermonsa kurissa tiukassa ottelussa SPV:tä vastaan, ja otti ottelussa henkisen yliotteen. Perjantaina ottelun alulla on iso merkitys, EräViikingit on viime otteluissa onnistunut avauserissä pitämään pelin tasaisena.

Ottelu käynnistyy Mosalla kello 18:30 perjantaina. Ottelun liput löydät myynnistä Tiketin kanavista. Perjantaina kotiyleisön tuki on kaikki kaikessa, pidetään ääntä kotijoukkueen puolesta yhdessä, lämpimästi tervetuloa Mosalle!
