Otteluraportti
Happee – EräViikingit 4-9 (1-2, 1-2, 2-5) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energian Bonussähkö
EräViikingit sai otteluun lentävän lähdön, kun avausvaihdossa Mika Moilanen kiepautti Tuomas Ahon syötöstä itsensä maalintekoon vain 46 sekunnin pelin jälkeen. EräViikingit pelasi erittäin kypsää vieraspelaamista pitäen Happeen pitkälti sektorin ulkopuolella. Muutamia tekopaikkojakin oli ja lopulta helsinkiläiset siirtyivät 0-2 johtoon, kun pallo ajautui hieman varkain Eero Nuutiselle. Viekas maalintekijä ampui tuttuun tyyliinsä yllättävästi ja pallo painui ohi Happee-vahti Markus Laakson. Peli jatkui pitkälti helsinkiläisten käsikirjoituksen mukaan, mutta yksi pieni nukahdus avasi Happeelle paikan kaventaa. Juha Rautiaisen kääntölaukaus upposi lopulta keskustasta ohi 8 kertaa avauserässä torjuneen Santtu Strandbergin ohi. EräViikingeille aukesi vielä loistava mahdollisuus mennä kahden maalin johtoon erän lopussa, mutta hienosti pelatun 3vs1 -hyökkäyksen jälkeen Lauri Kapasen laukaus tyhjästä maalista ohi. Erätauolle siis lukemista 1-2.
Toisessä erässä jatkui tiivis ja huolellinen pelaaminen molempien joukkueiden toimesta. Kovinkaan vaarallisia paikkoja ei erän alkuminuuteilla nähty. Aho komennettiin rangaistusaitoon kädellä pelaamisesta, tilanteen ollessa hieman kiistanalainen. Happee ei onnistunut ylivoimalla maalinteossa, jonka jälkeen Aho yhdessä ykkösketjun kanssas kehiin. Hieno hyökkäyspään kuvio avasi Aholle tilan keskustaan ja kääntölaukaus verkon perukoille, lukemat 1-3. Muutamaa minuuttia myöhemmin Aho uudelleen boksiin ja toista ylivoimaansa Happee ei jättänyt käyttämättä. Iiro Lankinen ampui komeasti kavennuksen 2-3 ajassa 34:30. Erän lopussa nähtiin vielä vieraiden kuitti. Ensin Moilanen pääsi puolittaiseen läpiajoon, josta ei tulosta. Jatkotilanteesta hän kuitenkin pelasi pallon Perttu Järviselle, joka syötti käytännössä seinänä takaisin Moilaselle. Lopulta rystynosto maalin kulmalta upposi Happee-maaliin. Maali oli Moilaselle kauden 22, joka oikeuttaa Salibandyliigan maalipörssissä 6. sijalle. 2-4 lukemista kolmanteen erään.
EräViikingit sai myös kolmanteen erään hyvän alun, kun kolmosketju onnistui ensimmäisessä vaihdossaan. Eetu Sorvali sai katkon ja vapautti Markus Salmen vauhtiin vasempaan laitaan. Nuori laituri iski pallon komeasti takakulmaan ja kauden 5. maalilla EräViikingit 2-5 johtoon. Tästä joukkue ei ehtinyt nauttia kuin 59 sekuntia ennen Happeen 3-5 kavennusta. Jyväskyläläiset kiipesivät maalin päähän suoraan kulmapisteeltä, kun Lassi Kotovaaran heitto kimpoili EräViikinkien pelaajista sisään. Helsinkiläiset kuittasivat maalin nopeasti, kun Happee vapaalyönti katkaistiin ja Roni Laasonen pelasi pallon Ossi Jaloselle, jonka laukaus upposi takakulmaan vain 28 sekuntia myöhemmin. Happee ei palloa liikaa saanut itselleen tappioasemassa, joka piti peliä hyvin EräViikinkien hallussa. Lisämaaleja nähtiinkin ajassa 52:39 ja 21 sekuntia myöhemmin ajassa 53:00, kun Sorvali ja Jalonen ampuivat pallot etukulmasta sisään. 4-8 johtoasema tuntui vievän Happeelta suuremmat rimpuilut loppukirin aloittamisesta. Viimeiset minuutit olivatkin helsinkiläisiltä kypsää pelaamista, vaikka Happeen karvaus vähän nousikin. Kotijoukkue otti vielä aikalisän ja maalivahtia pois, mutta tuokin tukahdutettiin nopeasti Joonatan Lindholmin laittamalla pallon tyhjään maaliin. Loppulukemat Jyväskylässä lauantaina 4-9.
Voitto nosti EräViikingit kakkostilalle Salibandyliigan sarjataulukossa. Hyvä asia oli myös ratkaisupelaajien leveys tänään laatujoukkue Happeeta vastaan. Yhteensä 10 pelaajaa merkkauttivat tehopisteitä Happeeta vastaan, eikä joukossa ollut mm. Jani Kukkolaa ja Lauri Kapasta, jotka pelasivat muuten erittäin vahvan ottelun. Ykkösketjun tehot tänään Moilaselle (2+0), Järviselle (0+3) ja Aholle (1+1). Kahden tehopisteen miehiä olivat myös Jalonen (2+0), Sorvali (1+1), Salmi (1+1) ja Laasonen (0+2). Strandbergille maalissa 17 torjuntaa, joka kertoi joukkueen erinomaisesta esityksestä.
Tuloksellisesti hieno syyskausi päätetään Energia Areenalla keskiviikkona 18.12. klo 18:30 TPS:ää vastaan, joka voitti tänään Indiansin 3-2. Matsi on kauden tapahtumaottelu, jossa on luvassa paljon aktiviteettejä Pikkujoulurieha -hengessä. Mukana mm. Coinlinen interaktiivisia viihdepelejä perheen pienimmille ja nuorisolle.
Nappaa liput tapahtumaan Ticketmasterin kanavista koko perheelle ja kerää vielä ystäväsikin mukaan!