Otteluraportti
4. Puolivälierä EräViikingit 5 – 10 SPV (0-3, 2-2, 3-5) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energian Bonussähkö
Otteluvoitot: 1-3
EräViikingit lähti itseluottamusta puhkuen 4. Puolivälierään, kun voittotili Seinäjoella oli avattu. Helsinkiläisillä oli mahdollisuus tuoda sarja otteluvoitoissa tasoihin.
SPV oli palannut takaisin formuunsa ja aloitti avauserän todella aktiivisella pelitavalla. Se tuotti EräViikingeillä suuria vaikeuksia pallolliselle pelilleen. Vierailijat osuivatkin avauserään yhteensä kolme kertaa, EräViikingeilläkin oli paikkansa, mutta Eero Kosonen ei ollut yllätettävissä. Ehkä paras paikka siunaantui Janne Hyvöselle, joka pääsi kokeilemaan Kososen ohittamista rankkarista.

Runkosarjan maalikuningas Jari Hankkio iski kolme palloa Santtu Strandbergin selän taakse.
Toiseen erään maalihanat aukesivat myös kotijoukkueen osalta, mutta ensimmäinen osuma merkattiin SPV:lle. Pallo kimposi epäonnekkaasti omista sisään. Markus Salmi oli tänään ehkä näkyvin EräViikingit-pelaaja. Hänen illan ensimmäinen syntyi irtopallosta maalin edustalta. SPV kuittasi kuitenkin 1-4 kavennuksen nopeasti, kun Matias Veikkola tälläsi 1-5 vain 2,5 minuuttia Salmen osumasta. Erän lopussa Mika Moilanen toi EräViikingit jälleen kolmen maalin päähän ylivoimalla.
Kolmannessa erässä nähtiin kotijoukkueelta parasta peliään. Salmi onnistui illan toisellaan kaventamaan lukemat 3-5:een, jälleen irtopallosta. Sen jälkeen SPV kuitenkin ratkaisi ottelun kolmella peräkkäisellä maalilla. Eero Nuutinen kavensi 4-8, jonka jälkeen Mika Ahonen otti aikalisän. Salmi kruunasi oman iltansa hattutempulla kaventaen lukemiksi 5-8 ajassa 57:15 ja ottelu oli jälleen heräämässä henkiin. SPV kuitenkin heitti pallon vielä kahdesti tyhjään helsinkiläismaaliin ja loppunumeroiksi 5-10.
Maalikooste
Näin SPV siirtyi ottelusarjassa 1-3 johtoon, mikä tarkoittaa ettei EräViikingeillä ole enää varaa tappiohin. Sarja jatkuu Seinäjoella lauantaina 16.3 klo 17:00. Ottelu nähtävissä suorana VeikkausTV:stä.