Otteluraportti
EräViikingit – TPS 4-9 (1-4, 1-2, 1-3) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energia.

EräViikingeillä alkoi olla käsillään viimeiset oljenkorret tarttua kiinni pudotuspelipaikkaan keskiviikkona Mosalla sarjan neljäntenä olevaa Turun Palloseuraa vastaan. Kokoonpano oli ottelua ennen saanut pieniä kolhuja, kun Jani Kukkola, Markus Salmi ja Marko Juselius eivät pystyneet pelaamaan. Muulle joukkueelle ilta oli iso näytön paikka.
Ottelusta ennakoitiin fyysistä vääntöä ja ainakin alun perusteella semmoinen nähtäisiin myös Mosan keskiviikkoiltana. Vierasjoukkue TPS siirtyi ottelussa johtoon viiden minuutin kohdalla, ja lisää tuli ajassa 09:26 Ville Hirvisuon lyödessä maalin edustassa pyörineen irtopallon. Ennen ottelua yksi kotijoukkueen iso tärppi peliin oli pystyä siivoamaan maalinedusta, ja tuon pelaamisen piti parantua vielä ottelun edetessä. Avauserän jälkimmäinen puolisko oli rikkonainen kahdeksan jäähyminutin takia. TPS karkasi ylivoimalla jo kolmen maalin johtoon, mutta Joonatan Lindholm kuittasi tämän Mika Moilasen syötöstä ajassa 16:51. Aivan avauserän lopulla TPS pääsi kuitenkin jälleen ylivoimalle ja Miko Kailialan laukaus vei Palloseuran erätauolle kolmen maalin johdossa.
Toisessa erässä maalia saatiin odottaa hetken pidempään, kunnes vierailijat karkasi jo 5-1 johtoon. TPS:n rutiini oli kovalla tasolla ja keskustan puolustaminen pysyi äärimmäisen tiukkana läpi toisen erän. EräViikinkien oli todella vaikea päästä hyville tekopaikoille ja monissa hyökkäyksissä peli puuroutui kulmiin. Hieman lohtua saatiin Mika Majalahden maalilla, mutta tämänkin turkulaisjoukkue kuittasi nopeasti. Viimeiseen erään oltaisiin tarvittu isoa kirivaihdetta ja tehokasta viimeistelyä.
Kolmas erä saikin parhaan mahdollisen alun kun EräViikinkien Tupla-paitaa tämän illan ottelussa pitänyt Joonatan Lindholm iski 40 sekuntin jälkeen pallon maaliin ja tilanteeksi 3-6. Lähemmäksi ei kotijoukkue kuitenkaan ottelussa päässyt. TPS iski kolme seuraavaa osumaa ja tästä kotijoukkue ei enää toipunut. Lauri Laine kaunisteli loppulukemat valotaululle 4-9. Tuon verran vierailija oli tänään Mosalla parempi, ja tämän tappion jälkeen EräViikingeille ei jäljellä jääneistä peleistä ole muuta mahdollisuutta kuin napata täydet sarjapisteet. Tämän lisäksi apuja tarvitaan vielä muiltakin joukkueilta.
Tulostaulu ei valehtele. Harmittaa varsinkin miten tultiin otteluun. Oltiin tosi varovaisia ja tuntui että kaverin iskettyä ensimmäisen maalin meiltä loppui itseluottamus. Ei oltu riittävän hyviä tänään millään tasolla.
Bengt Lodenius
Viikonloppuna on edessä kahden ottelun vierasmatka ensin lauantaina Nurmon Jymyn vieraaksi, ja heti perään sunnuntaina on vastassa OLS. Katseet käännetään jo nopeasti näihin otteluihin.
Katseet on jo käännetty viikonloppuun. Sieltä täytyy voitot napata molemmista jos meinataan vielä keväällä pelata.
Bengt Lodenius