Otteluraportti
FBC Turku – EräViikingit 1 – 9 (0-5, 1-2, 0-2) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energia

EräViikinkien viikonlopun vieraskiertue sai päätöksensä sunnuntaina FBC Turun vieraana Kupittaalla. Edellisen päivän pettymys oli käsitelty ja sunnuntaina aistittavissa oli uusi mahdollisuus ja heti ottelun alusta näki, että motivoitunut joukkue ei antanut ottelun lipsua käsistään.
Ottelu lähti vauhdikkaasti käyntiin EräViikinkien osalta. Avauserä ehti vanheta vain 20 sekuntia, kun Mika Moilanen oli jälleen pahanteossa. Tommi Rosendahlin hieno oivallus ja Moilasella helppo työ viimeistellä tyhjään maaliin. Kaksi ja puoli minuuttia edellisestä ja verkko heilui taas. Benjamin Tenhonen tarjoili pallon takatolpille Veli-Pekka Turulalle, ja pallo rystyllä maaliin ajassa 2:56. Maalien jälkeen joukkueelle siunaantui puolittaisia paikkoja, ja kotijoukkue FBC Turku ei saanut omaa peliään käyntiin. Ajassa 7:45 FBC Turku sai ensimmäisen kunnon paikkansa, kun maalille ajo johti rangaistuslaukaukseen. Nemo Sipilältä kuitenkin varma torjunta Pyry Kauppisen yritykseen. Kauaa ei peli ehtinyt jatkua rankkarin jälkeen, kun Moilanen tarjoili takatolpille ja Joakim Lund siirsi pallon maaliin ajassa 8:05. Tuttu linja oikealla kaistalla oli hetken päästä jälleen auki, kuitenkin Moilasen seuraava yritys tolppaan. Ajassa 13:48 EräViikinkien ykköskenttä onnistui jälleen, pitkän hyökkäyksen päätteeksi Rosendahlin syöttö poikittain Lundille ja pallo varmasti maaliin. Nemo Sipilä otti avauserässä loistavia torjuntoja, ja esti FBC:n maalintekoyritykset. 17:16 kellossa, ja Moilanen ja Rosendahl juonivat jälleen pallon maaliin. Rosendahlin tarjoilu Moilasen liikkeeseen ja lopulta helppo työ siirtää pallo maaliin. Tauolle siirryttiin 0-5 johdossa.

FBC vaihtoi maalivahtia toiseen erään, mutta toinen erä alkoi EräViikinkien kannalta upealla tavalla. Joakim Lund nappasi pallon keskialueella mukaan, rystypommi yläkulmaan ja hattutemppu täyteen. Tommi Rosendahlille pelin neljäs syöttöpiste. Lauri Laine pääsi kaventamaan lukemiksi 1-6, kun peliä pelattu 28:26. Avaus maalin edustalle, jossa Jani Kukkolalle pieni syöttövirhe ja Laine rankaisi. Erän loppuun myös kolmoskenttä sai onnistumisen. Eero Koistinen toi pallon sisään, matala laukaus kohti maalia ja Juuso Möttönen ohjaamassa pallon maalin kattoon. Viimeistä erätaukoa kohti 1-7 johdossa.
Kypsä ja fiksu esitys joukkueelta tänään. Nemo Sipilä oli maalissa hyvä. Tehtiin enemmän maaleja kuin vastustaja.
Miro Mäkelä

Kolmannen erän ensimmäisellä kympillä FBC sai enemmän laukauksia aikaiseksi, ja Sipilä sai pariin otteeseen venyä torjuntaan. Maaleja ei kuitenkaan FBC:n yrityksistä huolimatta nähty. Ajassa 9:15 Nemo Sipilä venytti ottelun upeimman torjunnan, kun maali häämötti tyhjillään Lauri Laineen edessä. Ajassa 54:16 Juuso Möttönen iski illan toisen osumansa jälleen Eero Koistisen tarjoilusta. 8 sekuntia eteenpäin ja Tommi Rosendahlilla vapaa paikka laittaa pallo sisään Lassi Koiviston tarjoilusta. Mukaan tarttui lopulta 1-9 voitto, ja toivo suoran säilyjän paikasta on hiuksenhieno, sillä Jymy onnistui LASB:n sunnuntaina voittamaan.
OTTELUN MAALIKOOSTE:
-
Heijastin2,50 € -
EV x ACE -pipo20,00 € -
Topias Kärkkäinen #21 Game Worn vieraspelipaita 2025 – 2026150,00 €
Runkosarja päättyy lauantaina 11.3. Mosalla LASB:a vastaan. Liput otteluun ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa. Suora säilyminen ei ole EräViikinkien omissa käsissä, mutta LASB:a vastaan vain voitto kelpaa.


