Otteluraportti
TPS – EräViikingit 9-4 (3-1, 2-1, 4-2) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energia.

EräViikingit matkusti Turkuun TPS:n vieraaksi F-liigan otteluun viimeisen kerran ennen kolmen viikon mittaista ottelutaukoa Mielenkiintoisin poiminta Turkuun matkanneen joukkueen pelaavasta kokoonpanosta oli kolmannessa kentässä hyökkääjinä olevat veljekset Daniel ja Benjamin Tenhonen. Danielille tämä ottelu on ensimmäinen F-liigassa, Benjamin oli jo mukana kokoonpanossa alkukauden ottelussa Happeeta vastaan.
Ennakointi ottelusta enteili tasaista ja tiukkaa, sekä fyysistä vääntöä. Ennusmerkit pitivät kutinsa ainakin avausvitosen osalta. Kaksinkamppailuihin mentiin alusta asti voimalla eikä tilanteista peräännytty. Ossi Jalonen vei EräViikingit johtoon kolmen minuutin kohdalla, kun maalille toimitettu laukaus kimpoili hieman onnekkaasti TPS-verkkoon. Johtoasemasta ei saatu pitkään kuitenkaan nauttia TPS:n tullessa ottelussa tasoihin. Tämä maali siirsi pelin otetta kotijoukkueelle EräViikinkien ollessa alussa hieman niskan päällä. EräViikingit pääsi maalipaikoille, mutta viimeinen kliinisyys näistä tilanteista puuttui. Kotijoukkueen Ville Hirvisuo runnoi johtomaalin kahdeksan minuutin kohdalla maalin edestä. Mahdollisuus tasoitukseen saatiin ensimmäisen erän toisella puoliskolla ylivoimalla. Tilastojen valossa liigan heikoin ylivoima oli kuitenkin juuri sen näköistä TPS:n pitäessä pelivälinettä pitkälti koko pari minuuttia. Kuvaavaa oli, kun jäähyltä päässyt Olli Kinnunen juoksikin suoraan EräViikingit-maalin edustalla pomppineeseen irtopalloon ja maalintekoon. Maalinedustoilla kotijoukkue oli vahvempi, ja loppua kohden se voitti enemmän kamppailuja. Erätauolle lukemista 3-1.
Toisen erän alkuun EräViikingit pääsi uudestaan kokeilemaan ylivoiman toimivuutta. Tällä kertaa tuloksena oli alivoimamaali kotijoukkueen toimesta, eikä ylivoima tunnu ottavan millään toimiakseen. Kolmas kerta sentään sanoo toden myös ylivoimapelissä, kun ottelun puolessa välissä tullut kolmas ylivoimamahdollisuus tuottaa tulosta. Ossi Jalonen laukoo karvauksen jälkeen illan toisensa ja näin luottopuolustaja on tuplannut kauden maalisaldonsa tämän illan ottelussa. Jälleen kuitenkin TPS rankaisee muutama minuutti tästä maalin edestä, ja siirtyy jo kolmen maalin johtoon. Laukaisupaikoille EräViikingit pääsi edelleen toisessakin erässä, mutta liian usein nuo yritykset suuntautuivat ohi maalin tai edessä olevaan TPS-pelaajaan. Lisäosumia ei erän lopussa kuitenkaan nähty, ja viimeiseen erään lähdetään lukemista 5-2.
Helpottavaa kavennusosumaa heti kolmannen erän alkuun varmasti hakemaan lähtenyt EräViikingit törmäsi pitkälti kotijoukkueen tiiviiseen viisikkopuolustukseen. Kotijoukkue onnistui rankaisemaan omista tilanteistaan ja tämä on ollut myös pitkälti myös koko alkukauden kuva EräViikingeillä. Omista paikoista ei saada onnistumisia ja mailan puristaminen alkaa, vastaavasti vastustaja onnistuu omista iskunpaikoista ja itseluottamus laskee entisestään. TPS kaunistelee ottelussa omalla ylivoimalla lukemat jo 7-2. Viimeisellä viidellä minuutilla nähdään yhteensä neljä maalia ja näistä ehkä merkittävin oli Daniel Tenhosen iskemä liigauran avausmaali ensimmäisessä ottelussaan. Myös Eetu Sorvali tuo pientä lohtua lapioimalla pallon maaliin Joonatan Lindholmin hienon karvauksen jälkeen. Kaksi muuta osumaa meni kotijoukkue Turun Palloseuralle ja ottelu päättyy lukemiin 9-4.
Maalinteko meillä on ongelma ja meidän ykköskenttä otti aika rumasti, että siihen myös vähän kaaduttiin tänään. Ylivoima ei toiminut tänäänkään ja kaveri taisi olla alivoimalla parempi kun me ylivoimalla. Nyt tauolla on aikaa parantaa peliä jos meinataan pisteitä jälkimmäisellä puoliskolla saada ja mennä pudotuspeleihin. Ehkä muutama päivä tauolla huilataan, mutta pakko se on tehdä töitä koska ei se peli huilaamalla ainakaan parane.
Jani Kukkola
Post-Game TPS: Jani Kukkola
Pisteitä ei mukaan Turusta ja maajoukkuetauko tulee hyvään paikkaan vaikeassa pelillisessä vaiheessa olevalle EräViikingeille. Ottelut jatkuvat maajoukkuetauon jälkeen 11. joulukuuta vieraissa Esport Oilersia vastaan.