Otteluraportti
2. Puolivälierä: EräViikingit – Classic 4 – 9 (1-2, 1-4, 2-3) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energia
Otteluvoitot: 1 – 1

EräViikingit lähti voitto allaan toiseen osaan ja vastassa oli sisuuntunut Classic. Tamperelaisryhmä tulikin ryminällä Mosalle ja aloitti pelin terävästi.
Vain minuutin pelin jälkeen Tiitus Salokangas iski pallon ensimmäistä kertaa ohi Lukas Krizin. Jatkoa seurasi vain reilu minuuttia myöhemmin, kun Peteris Trekse pääsi liian helposti viimeistelemään 0-2. Sen jälkeen peli hieman rauhoittui ja EräViikingit pääsi olemaan paremmin pallossa kiinni. Keskialueen yli kuitenkin hankaluuksia päästä ja Classicin rakenne oli vahva. Avauserän lopussa EräViikingeille oli tulossa ylivoimaa ja siirrettyä rangaistusta kotijoukkue pelasi huolella. Pitkän 6vs5-pyörityksen jälkeen lopulta Tuomas Aho ampui pallon ohi Lassi Torisevan. Erätauolle tilanteesta 1-2.
POST-GAME: Miro Mäkelä
Toisen erän alkuun harmittava EräViikingit-virhe, josta Jami Manninen pääsi iskemään helposti 1-3. EräViikingit oli kuitenkin edelleen hyvin pelissä mukana ja lopulta onnistui taas kaventamaan. Jacob Kerola oli unohdettu keskustaan ja pallo kimmokkeella yli vastaan tulleen Torisevan. Ajassa 27:46 lukemat 2-3:een ja jännitys oli huipussaan. Classic pääsi kuitenkin osoittamaan rutiininsa toisen erän päätöskympillä, kun ensin Oskari Heikkilä iski 2-4 ja puolitoista minuuttia myöhemmin Alpo Laitila 2-5. EräViikingit otti vielä toiseen erään kaksi kaksiminuuttista ja yhden ylivoimaosuman Classic onnistui värkkäämään. Ville Lastikka ampui taukonumeroiksi 2-6.
MAALIKOOSTE:
Päätöserässä Teemu Karppanen teki vaihtovirheen jäljiltä 2-7 ja vielä ylivoimalla Jami Manninen 2-8 ajassa 49:45. Tässä kohtaa ottelu näytti viimeistään ratkenneen. EräViikinkien ylivoiman aikana Heikkilää rikottiin rangaistuslaukauksen arvoisesti ja Salokangas viimeisteli taululle lukemat 2-9. EräViikingit sai kaunisteltua lukemia vielä Tommi Wianderin ja Miko Vaarimon toimesta. Loppusummerin soittaessa taululla olivat lukemat 4-9 ja siten ottelusarja tasoittui tilanteeseen 1-1.
OTTELUKUVAT:
Joukkueet lähtevät ns. alusta pelaamaan paras viidettä sarjaa, kun lauantaina 29.3. pelataan Bläk Boksissa klo 17:30 alkaen. Mosalla on edessä nelospeli maanantaina 31.3. klo 18:30. Liput tuohon otteluun edullisemmin ennakkoon Tiketin kanavista.




