Otteluraportti
1. Liigakarsinta: EräViikingit – Tiikerit 2 – 1 (2-0, 0-0, 0-1)
OTTELUVOITOT: 1 – 0
Kevään jännittävien ottelusarjojen toinen osa käynnistyi Mosan perjantai-illasta, kun EräViikingit kohtasi LNM:n tiputtaneen Tiikerit. Mosahalli oli pakkautunut lähes täyteen, ja molempien joukkueiden kannattajat pitivät yllä hienoa kevätunnelmaa.
Ottelu lähti hieman tunnustellen käyntiin. Tiikerit lähti varsin aktiiviseen pallottomaan tekemiseen heti aloituksesta, mutta EräViikingit pystyi pitämään kypsästi palloa itsellään. Karvauksen ohi tultiin muutamaan otteeseen syvään, mutta isompia maalipaikkoja ei nähty ensimmäisellä kympillä. Erän toinen puolisko toi myös kaksi osumaa taululle, ensin Juuso Möttönen kanttasi pallon reppuun ajassa 14:21 ja Mosahallin kotiyleisö sai ensimmäisen kerran aihetta riemuun. Jatkoa seurasi hetkeä myöhemmin, kun Simon Stransky toimitti pallon maalille ja Matej Penicka iski irtopallon sisään. EräViikingit 2-0 johtoon ajassa 16:16. Näistä lukemista myös erätauolle.
OTTELUKUVAT:
Toiseen erään ottelun kuva jatkui varsin avauserän kaltaisena. Myös Tiikerit pääsi muutamiin tekopaikkoihin, mutta maalille astellut Lukas Kriz pelasi eleettömän ottelun kaikkineen. Vierasjoukkue rikkoi pelin aikana varsin ison määrän pieniä rikkeitä ja jälkitilanteita, mutta erikoistilanteita ei Mosan perjantai-illassa nähty. Lopulta toinen erä eteni maalittomana, ja päätöserään 2-0 tilanteesta.
MAALIKOOSTE:
Kolmanteen erään Tiikerit hieman nosti taas karvaustasoaan ja se avasi EräViikingeille tiloja. Tekopaikkoja tuli puolen tusinaa, mutta Tiikerit-maalilla Niklas Nykänen pelasi Krizin tapaan hyvän ottelun. EräViikingit ei onnistunut ratkaisemaan peliä omista paikoistaan, mikä tarkoitti että toisessa päässä nähtiin osuma. Jälkitilanteesta Juuso Salo sai rusikoitua irtopallon sisään ajassa 56:02 ja ottelu heräsi uudelleen kunnolla eloon. Lopun kaksi minuuttia Tiikerit haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta EräViikingit-viisikko puolusti tiiviisti. Lopulta 2-1 lukemat säilyivät loppuun asti ja EräViikingit sai pidettyä kotiedustaan kiinni.
POST-GAME: Miro Mäkelä
Ottelusarja jatkuu jo huomenna lauantaina Tikkurilassa klo 17:00 alkaen. Kolmospeli on edessä puolestaan ensi keskiviikkona Mosalla. Liput molempiin otteluihin Tiketin kanavista.