
Otteluraportti

EräViikingit – OLS 5 – 4 (2-1, 2-1, 1-2) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energia

EräViikingit sai reilu viikon keskittyä sunnuntain OLS-kamppailuun, kun F-liigakausi starttasi ”ohilaukauksella” Happeeta vastaan Mosalla. Tänään jalkeilla oli latautunut ryhmä, joka ammensi fiilistä hienolta kotiyleisöltä.
Kotijoukkue pääsi varsin hyvin palloon kiinni ottelun alusta saakka ja pääsi sitä kautta hivenen enemmän määrittämään ottelun kulkua avauserässä. Ensimmäinen erikoistilanne nähtiin kuitenkin jo avausminuuteilla, kun Tuomas Aho rangaistusaitioon. EräViikingit-alivoima selvitti tilanteen kuitenkin hyvin ja lukemat säilyivät 0-0:ssa. Liiga-avauksessa maaleitta jäänyt kotijoukkue pääsi juhlimaan ennen erän puoltaväliä, kun Ilmari Aarelan hyvä syöttö tavoitti Juuso Möttösen keskustasta, jonka laukaus upposi takakulmaan. Seuraavat tapahtumat tulivat erän päätösminuuteilla, kun OLS tasoitti ensin Kimi Vänttilän toimesta. Tauolle kuitenkin, EräViikingit johtolukemista kun Simon Stransky riisti pallon hyökkäyspäässä ja Möttönen vapautti hänet jatkotilanteesta maalintekoon.
POST-GAME: Mäkelä
Heti toisen erän alkuun kauden ensimmäistä otteluaan pelannut Matej Penicka pommitti pallon etuyläkulmaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin tarjolla EräViikingit-ylivoimaa, mutta siitä ei lisäosumia. Jälleen erän päätösminuutit toivat tapahtumia, ensin Petri Niemelä riisti ja iski 3-2 kavennuksen, mutta avauserän tapaan EräViikingit kuittasi tämänkin. Oliver Sillanpää ampui keskustasta EräViikingit 4-2 taukojohtoon.
MAALIKOOSTE:
Viime kaudella EräViikingit oli useamman kerran johtoasemassa päätöserään mentäessä ja useampaan kertaan pisteet valuivat vastustajalle. Tänään niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka OLS kavensi Vänttilän toimesta 4-3:een ennen erän puolta väliä. Stransky alusti Ilmari Aarelalle tekopaikan hetkeä myöhemmin ja EräViikingit takaisin kahden maalin johtoon. OLS kavensi 5-4:ään reilu viisi minuuttia ennen päätössummeria, jotka nostatti jännityksen Mosalla huippuunsa. EräViikingit puolusti hyvin OLS:n 6-5:sen vaikka ihan viime sekunneilla katkesikin mailoja, joka vielä huipensi Mosan jännitysnäytelmän. EräViikingeille kauden ensimmäinen voitto, joka varmasti antoi itseluottamusta joukkueelle.
OTTELUKUVAT:
Seuraavana vastaan asettuu FBC Turku vieraskentällä perjantaina 27.9. ja seuraava kotiottelu pelataan keskiviikkona 2.10., kun vastaan marssii LASB. Liput Mosalle Tiketin kanavista.