Otteluraportti
EräViikingit – LASB 5 – 4 ja. (2-1, 1-1, 1-2, 1-0) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energia.

EräViikingit palasi pitkästä aikaa Energia Areenalle ja kotiyleisön eteen, kun LASB saapui hakemaan revanssia kauden aikaisemmasta ottelusta. Se päättyi lahtelaisten kannalta katkerasti, kun Juho Niinikoski iski voittomaalin vain 11 sekuntia ennen päätössummeria. Lukemat silloin 5-4 EräViikingeille.
Kotijoukkueella oli allaan kolme perättäistä voittoa, kun taas LASB:lla kotitappio Nokian KrP:lle. Ottelu lähti käyntiin aika tarkkaillen puolin ja toisin, kumpikaan joukkue ei karvannut kovinkaan ylhäältä ja sitä kautta ottelun tempo pysyi varsin alhaisena. Ottelun ensimmäinen kymppi sujui maaleitta, eikä oikeastaan kovin hyviäkään maalipaikkoja liiemmin nähty. Toisella puolikkaan alettua hyvän ottelun pelannut Luka Ainoa ajoi keskustaan ja petasi vetopaikan Niinikoskelle, jonka laukaus upposi ohi LASB-vahti Santeri Pohjosen. Hieman maskin takaa lähtenyt laukaus siirsi EräViikingit 1-0 johtoon. Jatkoa seurasi vain puolitoista minuuttia myöhemmin, kun Mika Majalahti käänsi pallon Daniel Tenhoselle joka taituroi pelivälineen verkkoon. EräViikingit 2-0 johtoon ajassa 12:28. Vierasjoukkue sai kuitenkin varsin nopean kuitin, kun Lauri Palvaila kiskaisi kavennuksen ohi Nemo Sipilän. Lisämaaleja ei avauserässä enää nähty ja tauolle lukemista 2-1.
-
Fat Pipe x EräViikingit -tupsupipo22,00 €
-
Tuubihuivi9,00 €
-
Mailakassi Fat Pipe EräViikingit-logolla35,00 €
-
T-paita15,00 €
-
Kangasmerkki3,00 €
-
KasvomaskiAle!
8,00 €5,00 €
Toisessa erässä ehkä odoteltiin hieman kotijoukkueen pelin aktivoimista, mutta iso kuva jatkui kentällä avauserän kaltaisena. Hieman parempia pallollisia jaksoja kuitenkin nähtiin, varsinkin erän avauspuoliskolla. Yksi näistä nähtiin Perttu Järvisen avaavan syötön seurauksena, jonka jälkeen Tommi Rosendahl pääsi kävelemään keskustaan ja viemään EräViikingit 3-1 johtoon. Toisella kympillä peli kääntyi hieman vierasjoukkuemerkkikseksi ja vielä Joonatan Lindholmin kaksiminuuttinen antoi LASB:lle avaimia kavennukseen. Ylivoima itsessään ei oikein lähtenyt käyntiin, mutta Tatu Havulan yksilösuoritus ylivoiman lopussa tuotti vieraiden kaipaaman kavennusmaalin. Yllättävä veto upposi Nemo Sipilän maalin etukulmaan ajassa 38:15. 3-2 lukemista toiselle erätauolle.

Päätöserän alkua alkoi hallita enenevissä määrin LASB. EräViikinkien pallollinen peli, sekä kaksinkamppailupelaaminen oli selkeästi vieraita jäljessä. Hyvän vaiheen aikana LASB kiipesi myös tasoihin, kun Tiitus Salokangas pääsi ohjaamaan maalin edestä lukemat 3-3:een. Ajassa 51:17 EräViikingit-valmennus reagoi aikalisällä, jonka jälkeen kotijoukkue sai ehdottomasti ryhtiä pelaamiseensa. Pallo kävi Sipilän maalin tolpassakin, mutta tasatilanne säilyi taululla aina aikaan 56:58. Nopea kääntö ja pallo Teemu Metsälän kautta Marko Juseliukselle, joka ampui pallon tyylikkäästi takakulmaan. EräViikingit jälleen johtoon, kun kolme minuuttia oli kellossa jäljellä. LASB otti maalivahdin pois minuuttia myöhemmin, ottelun dramaattisin tilanne nähtiin ajassa 59:14, kun Rosendahl pääsi peittoon ja hakemaan ratkaisua tyhjään LASB-maaliin pillin kuitenkin laittaessa pelin poikki. Kotiyleisö taisi jo luulla, että tilanteesta vihellettiin LASB-rike mailaanlyönnistä, mutta tuomio olikin Rosendahlille kaksiminuuttinen maasta pelaamisesta. Kuudella neljää vastaan LASB onnistui Niko Einiön toimesta tasoittamaan pelin ajassa 59:33 ja edessä oli jatkoaika.
OTTELUKUVAT:
Jatkoajalla muutama tekopaikka siunaantui molempiin päihin, mutta lopulta digitaalit pysähtyivät aikaan 64:14, kun Juselius siirsi tyylikkäästi Majalahdelle, joka nosti pallon LASB-maaliin. Näin EräViikingeille neljäs perättäinen voitto ja kaksi pistettä mukaan playoff-taisteluun.
Energia Areenan verkko-ongelmista johtuen ottelua ei saatu näytettyä suorana Ruutu+ -palvelussa. Tallenne ottelusta on kuitenkin tulossa katsottavaksi Ruutu-palveluun.
OTTELUN MAALIKOOSTE:
EräViikinkien ottelut jatkuvat ensi viikolla tiistaina Jyväskylässä ja torstaina Lempäälässä. Viimeinen runkosarjan kotiottelu pelataan puolestaan tiistaina 1.3. Energia Areenalla, kun Indians saapuu todella kutkuttavaan kamppailuun vieraaksi. Liput tuohon otteluun myynnissä Ticketmasterin kanavissa.