Otteluraportti
LASB – EräViikingit 5 – 3 (1-2, 3-0, 1-1) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energia.

Ottelua ennen ykköskentällisen oikeaksi laidaksi merkattu Mika Moilanen ei pystynyt lopulta pelaamaan, ja avauskentälliseen asteli kolmoskentän laituei Veli-Pekka Turula. Näin ollen penkiltä mukaan pelaavaan kokoonpanoon nostettiin Aarne Rissanen.
Ensimmäisen erän alku oli tiukkaa ja kovaa vääntöä kuten ennakkoon odotettiinkin. Kotijoukkue LASB piti palloa, mutta vaarallisemmat tekopaikat oli vierasjoukkue EräViikingeillä. Varsinkin vastahyökkäyksistä joukkue pääsi hyvin tilanteille ja avausmaali tulikin vasemmalta laidalta, kun Oliver Sillanpää pelasi hienolla seinäsyötöllä Juho Niinikosken kanssa itsensä tekopaikkaan ja siirsi ajassa 6:50 EräViikingit johtoon. LASB pääsi paremmin peliin mukaan maalin jälkeen ja EräViikinkien maalinsuulla pelannut Santtu Strandberg venyi muutamaan hyvään torjuntaan. Johto kasvoi kahteen viitisen minuuttia ennen erän päättymistä Jani Kukkolan lavasta. Tarkka laukaus maalin yläkulmaan ja lukemat 0-2. Tilanne lähti Luka Ainoan hyvästä noususta hyökkäysalueelle pallon kanssa. Oranssipaitainen kotijoukkue sai vielä harmittavasti kavennuksen erän loppuun, pieni pallonkäsittelyvirhe EräViikingeiltä ja LASB rankaisee. Erätauolla kuitenkin vierasjoukkueen johtolukemista 1-2.

Toinen erä jatkui tiukkana ja fyysisenä. Muutama paikka saatiin molemmissa päädyissä aikaiseksi, mutta maaleja ei aikaiseksi saatu. Strandberg ja LASB:n maalia vartioinut etunimikaima (Santtu) Pohjonen torjui nämä hätyyttelyt. Tasoitusosuma tuli kuitenkin ajassa 29:29, jälleen kerran EräViikinkien virheestä ja selvää on, että LASB virheistä kovalla kädellä tänään rankaisee. Tasoituksen jälkeen pelin painopiste siirtyi pitkälti kotijoukkueelle ja viiden minuutin jälkeen tasoituksesta peli oli jo 4-2. Suurempia maalipaikkoja eivät helsinkiläiset erässä saaneet, ja toinen erä oli huomattavasti heikompaa peliä EräViikingeiltä. Viimeiseen erään tarvitsi tulla uudella jalalla ja taisteluilmeellä.
LASB:n tiivis puolustus ja pallonhallinta onnistui viemään suurimman terän EräViikinkien pelistä. Pelin painopistettä pyrittiin hieman aktiivisemmalla karvauksella painamaan lahtelaisten päätyyn. Korkeampi karvaus avasi peliä myös LASB:lle, ja Joni Puolakka iskikin ajassa 52:42 jo ratkaisevan tuntuisen kolmen maalin johdon. Markus Salmi onnistui vielä muutama sekunti ennen ottelun loppua kaunistella lukemia ja omaa maalisaldoaan, sarjapisteet jäivät kuitenkin Lahteen.
Tänään maalit määritti peliä. Oltiin hyvin pelin päällä alussa, mutta LASB pääsi mukaan meidän muutamalla virheellä ja olivat sen jälkeen kuskin paikalla. Tarkkaa peliä molemmin puolin, mutta nämä pienten marginaalien pelit pitää vaan saada kääntymään meille.”
Bengt Lodenius
Seitsemän ottelun jälkeen saavutettu kuusi pistettä ei varmasti EräViikinkejä lämmitä. Viikon päästä pistesaldoa päästään yrittämään kasvataa Indiansin kustannuksella Otahallissa. Perään lauantaina 31.10. OLS saapuu Energia Areenalle. Isot pelit on joukkueella siis edessä. Ole messissä!