
Otteluraportti

Nokian KrP – EräViikingit 9 – 2 (2-1, 2-0, 5-1) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energia.

EräViikingit oli ison haasteen edessä Raholassa ja etenkin KrP:n kärjen tiedettiin olevan aivan liigan ehdotonta eliittiä. Lopulta tuo kärkiosasto muodostuikin ottelun ratkaisevaksi tekijäksi.
Alussa tapahtui heti, kun Henri Johansson vei kotijoukkueen 1-0 johtoon ajassa 1:09. Vain 31 sekuntia myöhemmin Lassi Koivisto tasoitti Simon Stranskyn hienosta esityöstä. Tämä enteili todella maalirikasta ottelua, mutta tämän jälkeen virtaus rauhoittui ja KrP otti pelivälinettä itselleen. EräViikingit pystyi pitämään keskustan varsin hyvin tukossa ja pyrki iskemään käännöistä vastaan. Erän loppupuolella merkkaus kuitenkin hieman petti ja kotijoukkueen Eemil Ukkonen pääsi viimeistelemään takatolpalta. 2-1 lukemista toiseen erään.

Pelin kuva jatkui varsin avauserän kaltaisena. Etenkin Joona Rantalan johtama kentällinen sai pallolla vaarallisen oloista painetta lähes joka vaihdossa. Nyt osui kuitenkin Nokian kolmoskenttä, kun Jarno Laukkanen käveli EräViikingit-viisikon katsellessa vierestä ja ampui lukemat 3-1:een. Kolmanteen erään lopulta lukemista 4-1, kun Mikko Laakso onnistui vielä ohittamaan Touko Ojalan.
OTTELUKUVAT:
Kolmannen erän startti oli hankala, kun Joona Rantala iski lähes välittömästi pelin 5-1:een. Se tuntui hieman ratkaisevan peliä, ja vielä kun Rantala iski illan toisensa ylivoimalla ennen erän puolta väliä, oli maaliero jo viisi kotijoukkueelle. EräViikingit lähti hakemaan ajoissa maalivahtia pois ja se tarjosikin ottelun positiivisimman asian, nimittäin Jacob Kerolan liigauran avausmaalin. 6-2 kavennuksen syötti jälleen Stransky. Loppu jätti hampaankoloon, sillä KrP pääsi iskemään vielä kaksi halpaa lisämaalia ja kertaalleen tyhjiin, täten loppulukemat selvät 9-2.

MAALIKOOSTE:
Mahdollisuudet kauden avausvoiton ottamiseen tarjoutuu jo sunnuntaina, kun kotiavauksessa Energia Areenalla vastaan asettuu OLS. Ottelu käyntiin 17:00, hanki liput tai kausikortit Tiketin kanavista.