Otteluraportti
Happee – EräViikingit 8 – 4 (3-1, 2-1, 3-1) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energia.

EräViikingit matkusti viikon ensimmäiseen vierasotteluun tiistaina, jossa se kohtasi Happeen Jyväskylässä. Ryhmällä oli hakusessa viides perättäinen voitto, kun jaossa oli tärkeitä pisteitä pudotuspelitaistelua ajatellen.
Ottelun alussa joukkueiden välinen jännite virisi viihdyttävästi ja tilanteisiin mentiin kovaa puolin sekä toisin. Aavistuksen terävämmin avauserään tuli kuitenkin Happee, joka pystyi pallolla pelaamaan aavistuksen laadukkaammin. Myös epävirallinen kamppailutilasto taisi kallistaa hieman kotijoukkueen vaakakuppiin avauserän osalta. Ottelun avausmaalista vastasi kuitenkin EräViikingit. Vajaa yhdeksän minuutin pelin jälkeen Oliver Sillanpää sai pallon Juho Niinikoskelta ja toimitti sen lopulta maaliin asti tyylikkäästi. Tämän jälkeen kotijoukkue Happee käytti pienet puolustuspään nukahdukset surutta hyväkseen ja rokotti pallon kolmesti ohi Nemo Sipilän. Ensimmäiselle erätauolle lukemista 3-1.

Toiseen erään tuli todella hyvä EräViikingit. Varsin nopeaan tahtiin peli oli tasan 3-3, kun ensin Tommi Rosendahl tarjosi Perttu Järviselle namupassin ja seuraavassa vaihdossa Mika Moilanen ampui pelin tasoihin. Paikkoja lisämaaleihin oli ja myös toistamiseen ylivoimalle päässyt EräViikingit ei kuitenkaan onnistunut lisämaaleissa. Toisesta erästä jäi kuitenkin karvas maku, kun vain kolme sekuntia ennen erätaukosummeria Matti Minkkinen ampui Happeen jälleen johtoon. Päätöserään lukemista 4-3.
-
Fat Pipe x EräViikingit -tupsupipo22,00 €
-
Tuubihuivi9,00 €
-
Mailakassi Fat Pipe EräViikingit-logolla35,00 €
Kolmannen erän alku oli vielä vierailta varsin hyvää pelaamista, joskin Happee pystyi hallitsemaan pelivälinettä hyvin. Tilannetta vaikeutti Jacob Kerolan kaksiminuuttinen korkeasta mailasta. Tämän alivoiman vierasjoukkue kuitenkin selvitti hyvin, mutta ei onnistunut sen jälkeen tasoituspaikoissaan. Jatkoa alivoimaan seurasi, kun Järvinen komennettiin rangaistusaitioon. Seuranneesta lähivaparista Jami Manninen tyylitteli 5-3:een ajassa 49:23. Vain 33 sekuntia myöhemmin oli Jonne Junkkarisen vuoro ampua pallo maaliin ja peli 6-3:een. Happee käytti paikkansa tänään todella tehokkaasti ja siitä osoituksena myös seitsemäs maali Minkkisen toimesta, joka samalla kruunasi iltansa hattutemppuun. Oliver Sillanpään kaksiminuuttinen oli kova takaisku, joskin alivoiman aikana Lindholmia rikottiin rankkarin arvoisesti ja Rosendahl onnistui kaventamaan 7-4:ään. Lopussa Happee nautiskeli vielä tyhjiin loppulukemat 8-4.

OTTELUN MAALIKOOSTE:
POST-GAME: Luka Ainoa
EräViikinkien pudotuspelipaikka otti pienimuotoisen kolauksen, mutta uusi mahdollisuus pisteisiin tulee jo torstaina Lempäälässä Classicin vieraana.