kolumni

Valmennuksen johtajan kirjoitus: kausi 2020 – 2021

30.3.2021Joonas Naava

Hieman yli vuosi tästä taaksepäin tilanne EräViikingeissä vaikutti erinomaiselta. Molemmat aikuisten edustusjoukkueet olivat tulleet runkosarjassa kolmanneksi, EV Akatemialla sarjassa säilyminen Divarissa oli omissa käsissä ja jokaisessa juniori-ikäluokassa EV-joukkue oli menossa pudotuspeleihin hyvillä menestysmahdollisuuksilla.

Vuosi eteenpäin, ja tilanne onkin täysin erilainen. Edellinen kausi keskeytettiin ja kauden loppupelit jäivät pelaamatta. Kuluva kausi oli rikkonainen ja kaikkien muiden paitsi pääsarjajoukkueiden osalta myös loppui lyhyeen. Juniorit ehtivät pelata sarjojaan noin kaksi kuukautta.

Myös tuloksellisesti kausi oli erilainen: pääsarjoissa miehet jäivät pudotuspelien ulkopuolelle, naiset puolivälieriin ja EV Akatemia tippui Suomisarjaan. Juniorijoukkueet eivät pelanneet peliäkään marraskuun jälkeen. Todella positiivista oli se, että tällä kaudella meillä oli junioreiden kansallisissa sarjoissa ennätysmäärä joukkueita, peräti 9 kappaletta: A-pojat, B-pojat, C1 Pohjoinen ja Itä, C2 Pohjoinen ja Itä, A-tytöt, B-tytöt sekä C-tytöt.

Omaan vastuualueeseeni seurassa kuului syksyn puoliväliin saakka myös pääsarjajoukkueet ja nyt, kun juniorisarjat jäivät lyhyeksi tällä kaudella, päätin keskittyä syvemmin nimenomaan pääsarjajoukkueisiin kauden päätöskirjoituksessa.

Miesten F-liigajoukkue

Miesten edustusjoukkue oli ensimmäisen neljän vuotensa aikana ollut Classicin jälkeen toiseksi paras Salibandyliigassa, kun runkosarjasijoitukset lasketaan yhteen. Playoffeissa emme ole kuitenkaan päässeet ensimmäistä kierrosta pidemmälle kuin ensimmäisenä vuotena, tosin viime kauden pudotuspelit jäivät kesken. Tällä kaudella kausi päättyi ansaitusti runkosarjaan 9. sijalle, joten otimme selkeän taka-askeleen myös runkosarjamenestyksessä.

Lähdöt kauteen olivat paperilla hyvät. Joukkueen edellinen kausi ja päävalmentaja Bengt Lodeniuksen ensimmäinen kausi päävalmentajana olivat lupauksia herättäviä. Joukkueessa oli tavoitteen mukaisesti vain vähäisiä muutoksia, loppukaudesta pelanneesta joukkueesta kaksi puolustajaa (Salonen, Vitovec) lähti ja yksi (Juselius) tuli tilalle, sillä halusimme raivata tilaa hyvän kauden pelanneille nuorille puolustajillemme ja lisätä pallollista osaamista alakerrassa. Hyökkääjistä käytännössä Roni Laasonen vaihtui Oliver Sillanpäähän. Muuten joukkue ja valmennustiimi oli sama kuin edellisellä kaudella, tosin Eero Nuutinen oli jäänyt pois, mutta ”Eki” oli poissa jo valitettavasti edellisen loppukauden peleistäkin loukkaantumisensa takia.

Joukkueen kasaamisessa on pyritty viime vuodet rakentamaan joukkue sellaisten pelaajien ympärille, jotka haluavat pelata nimenomaan EräViikingeissä. On selvää, että ensimmäisten vuosien aikainen kimpoilu ja isot muutokset joukkueen kokoonpanossa eivät ole olleet aina toivottuja tai suunnitelmallisia asioita, enemmänkin talouden ja erilaisten olosuhteiden asettamia reunaehtoja, toisaalta myös selkeitä valintoja siihen suuntaan, mihin olemme kokeneet järkeväksi joukkuetta viedä niillä resursseilla, mitkä ovat olleet vuosittain käytettävissä. Ainahan kyse huipputasolla on pyrkimyksestä löytää kilpailuetuja jotain kautta.

Kausi 20-21 kuitenkin lähti nihkeästi liikkeelle: viime kaudella väännetyt maalin voitot kääntyivät syksyllä maalin tappioiksi, vastoinkäymisiä tuli loukkaantumisten ja avainpelaajien vaikeiden vaiheiden kautta jne. Kevääksi joukkue pystyi korjaamaan kurssiaan ja 11 viimeisestä pelistä voitettiin jo 8. Tässä auttoi varmasti kokeneiden Tommi Rosendahlin ja Mikko Sipilän tuleminen mukaan, sekä muutamien loukkaantuneiden avainpelaajien palaaminen pelikuntoon. Silti kausi päättyi ensimmäistä kertaa EräViikinkien historiassa runkosarjaan.

Mikä sitten meni vikaan tällä kaudella? Sitä on pohdittu erittäin kriittisesti seuran sisällä jo pidemmän aikaa. Omasta näkökulmastani olen miettinyt etenkin kokemuksen merkitystä vaikeissa vaiheissa. Oliko joukkueessa riittävästi kokemusta pelaaja- ja valmentajapuolella? Oliko joukkueen ikärakenne väärä? Tiesimme, että ikärakenne on haastava, kärkipelaajillamme on enemmän kilometrejä takana kuin edessä ja nuorempi osasto on edelleen melko kokematon, vaikka liigavuosia onkin takana jo jonkun verran. Tavoite on jo jonkin aikaa ollut kasvattaa kokeneen kärjen taustalta pelaajia, jotka pystyvät ottamaan enemmän vastuuta jatkossa. Joidenkin osalta (kuten huippukauden pelanneen Markus Salmen) tässä onnistuttiin, joidenkin osalta se ottaa vaan enemmän aikaa. Nuoret pelaajat kehittyvät omaan tahtiinsa.

Syitä ja selityksiä on löydetty paljonkin. En usko, että kyse on mistään yksittäisestä isommasta asiasta, vaan useiden asioiden summasta. Urheilussa halutaan usein yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa asioita ja niin itsekin haluaisin tehdä, mutta useimmiten asiat ovat monimutkaisempia kuin miltä vaikuttavat. Toisaalta urheilu on myös rehellistä. Tulokset ovat aina seurausta toiminnasta ja nyt toimintamme ei ollut riittävän hyvää verrattuna muiden joukkueiden toimintaan. F-liigan pudotuspelejä seuraamallakin voi helposti todeta, että kilpailu huipulla kovenee ja hyvä niin.

Asia, joka on hyvä nostaa miesten joukkueesta esille on, että EräViikinkien resursseista on varmasti syntynyt ulkoisesti väärä kuva, sillä liigassa pelaa useita joukkueita valtavasti suuremmilla budjeteilla. Se, että olet suuri seura ei automaattisesti tarkoita sitä, että edustusjoukkueilla on paljon rahaa käytössään. Meillä junioriorganisaatio on oma talousyksikkönsä ja edustukset omansa. Edustusjoukkueet elävät pääsääntöisesti yhteistyökumppaneilla ja lipputuloilla, Helsinki ei tässä ole se helpoin toimintaympäristö, emmekä pysty edes pelaamaan kotikaupungissamme. Seuran sisällä olemme tienneet siis jo pidemmän aikaa, että menestyminen jatkuvasti kehittyvässä miesten F-liigassa vaatii kilpailuetujen löytämistä nimenomaan toiminnastamme. Ei ole mahdollista kulkea oikotietä ostamalla talenttia, sitä on pystyttävä kehittämään. Olemme kehittäneet yhteistyökumppaniverkostoamme systemaattisesti ja tulevaisuus vaikuttaa hyvältä vaikeasta korona-ajasta huolimatta, mutta matkaa liigan kärkikahinoihin tässä suhteessa on vielä kurottavana. Kun valmentajilla ja pelaajilla on mahdollisuus keskittyä ja panostaa salibandyyn ajallisesti paljon, se näkyy vääjäämättä myös tuloksissa. Me emme ole halunneet edetä riskillä tai olla juniorien vanhempien kukkarolla, emmekä tule olemaan jatkossakaan.

Haluan tässä kohtaa myös korostaa sitä, että päävalmentajamme Bengt Lodenius valmennustiimeineen teki hyvää työtä kahden vuoden ajan, vaikka toisen vuoden tulos olikin pettymys, varmasti eniten heille itselleen ja joukkueelle. Kiristysvaraa ja kehityskohteita on varmasti paljonkin, mutta ”Benkku” on edelleen mielestäni erinomainen, osaava valmentaja ja tulee edelleen kehittymään. Oppia on tullut tästä projektista mukaan satavarmasti ja ”Benkku” sen varmasti ottaa fiksuna kaverina mukaansa.

Joukkue puolestaan on ollut työmoraaliltaan erittäin hyvä: täynnä fiksuja pelaajia, jotka haluavat kehittyä ja mennä eteenpäin, sekä menestyä. Meillä pelaa paljon pelaajia, joilla parhaat pelivuodet ovat yhä edessäpäin ja sellaisia pelaajia, jotka voidaan luokitella salibandyn ikoneiksi. Jostain syystä yhtälö ei vain nyt toiminut ja siitä viime kädessä kannan vastuun minä, joka on tämän yhtälön pistänyt kasaan.

Jatkossa pelillisen vastuun ottaa seurassa pitkään mukana ollut Tomi Rastas uudistuneen valmennustiiminsä kanssa. Odotan mielenkiinnolla millaisilla askelmerkeillä tulevaisuutta lähdetään rakentamaan.

Naisten F-liigajoukkue

Naisten edustusjoukkueeseen olemme panostaneet merkittävästi ensimmäisen EräViikingit-kauden jälkeen. Joukkueella on ollut laadukas valmennus ja olemme saaneet hyviä, lupaavia pelaajia seuraan sekä omista kasvateistamme, että muualtakin.

Kaudella 19-20 olimme sarjan keskeytyessä kolmas, kuitenkin siten, että kauden viimeisestä seitsemästä pelistä voitimme vain yhden. Joukkue oli tähdännyt playoff-peleihin, joten arvoitukseksi jää miten se olisi mennyt pelien jatkuessa. Mielestäni meillä oli tuolloin kasassa joukkue, jonka kanssa olisi ollut mahdollista pärjätä loppuun asti.

Joukkueessa koettiin täksi kaudeksi suuria muutoksia, kun paljon pelaajia lähti ulkomaille sekä muihin seuroihin, osan myös lopettaessa salibandyn huipputasolla. Joukkue oli elänyt todella voimakkaasti koko EräViikinkien olemassaoloajan ja nyt tulleet muutokset jatkoivat samaa käymistilaa. Mietimme keväällä pitkään valmennuksen kanssa jatkoa ja kävimme lukuisia keskusteluita siitä, miten asioita voisi ja pitäisi muuttaa jatkoon, jotta pelaajat haluaisivat ensisijaisesti pelata meillä ja sitä kautta saataisiin vietyä kokonaisuutta eteenpäin.

Naisissa joukkueen kasaaminen on toiminut hiukan eri tavalla kuin miehissä, valmennuksen ollessa vuosittain suuressa roolissa joukkueen kasaamisessa. Markus Huhtimon johtama tiimi tekikin ansiokasta työtä tässä asiassa. Itselläni ei ole yksinkertaisesti aika riittänyt olla mukana tässä prosessissa riittävästi ja koen siinä epäonnistuneeni. Toisaalta tunnistan sen, että vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja ja vastuu koko seuran urheilutoiminnasta on ollut suuri.

Joukkueemme oli tälle kaudelle lähdettäessä edelleen täynnä huipputalenttia ja osaamista, joskin pelaajisto oli kärjen osalta merkittävästi kapeampi ja kokemattomampi kuin edellisinä vuosina. Syksyllä pelit alkoivat ensimmäisen voiton jälkeen todella heikosti. Hävisimme F-liigassa neljän pelin putken ja lisäksi tipuimme myös Suomen Cupista.

Tässä kohtaa päädyimme seurajohdossa kovaan ratkaisuun, jossa päätimme vaihtaa päävalmentajaa. Uuden päävalmentaja Ville Turusen mukana vaihtui myös osa muusta valmennustiimistä, hänen halutessaan oman näköisensä tiimin mukaansa. Tällaiset ratkaisut ovat harvinaisia ja kovia, mutta olen sitä mieltä, että liike oli oikea. Tavoitteena oli muuttaa joukkueen toiminta- ja johtamiskulttuuria ja sitä kautta vaikuttaa myös lopulta tuloksiin positiivisesti. Tällaisissa ratkaisuissa on myös aina isoja riskejä, etenkin kun ollaan jo liikkuvassa junassa.

Uuden valmennusjohdon kanssa tulokset rupesivat kääntymään kevättä kohti ja olimme koko sarjan kuntopuntarissa loppukaudesta jo korkealla. Peli-ilme ja joukkueen yhteishenki oli positiivinen ja lupauksia herättävä. Se ei kuitenkaan riittänyt tasaisessa sarjassa, vaan jäimme karsimaan B-lohkon voittanutta SaiPaa vastaan.

Kovan paineen alla pelannut nuori joukkueemme osoitti SaiPa-sarjan aikana valtavaa kasvua ja pystyi nousemaan 0-2 tilanteesta loppuhetkien kirien ja lopulta rankkarikisan kautta playoff-peleihin. Samalla säilytimme paikan A-lohkossa. Pudotuspeleissä joukkue pelasi valtaosan otteluista erittäin hyvin, mutta heikot vaiheet ja ailahtelu pelien sisällä kostautuivat ja SSRA jatkoi ansaitusti välieriin voitoin 3-1. Matkaa hankaloitti avainpelaajien loukkaantumiset tärkeillä hetkillä. Positiivista oli, että joukkueen ilme oli erittäin positiivinen ja useampi pelaaja otti isoja harppauksia eteenpäin pelaajana henkilökohtaisella tasolla.

Naisten edustusjoukkueessa alkaa nyt uusi aika Raine Laineen johdolla ja tarkoituksena on rakentaa toimintakulttuuria, joka johtaa myös lopulta menestymiseen. Meillä on todella lahjakas ja taitava joukkue, jonka parhaat vuodet ovat edessäpäin.

EV Akatemia

EV Akatemian tarkoitus seurassamme on ollut ennen kaikkea pelaajien kehittäminen. Samalla olemme pelanneet erittäin kovassa Divarissa, joka vuosi vuodelta on kehittynyt sarjana erittäin laadukkaaksi ja kovaksi sarjaksi.

Akatemia on sikäli aina naimisissa miesten edustusjoukkueen kanssa, että miesten edarin rakenne vaikuttaa aina merkittävästi Akatemian kokoonpanoon. Tiedämme, että vuosittain meiltä kasvaa uusia pelaajia nuoremmista Akatemiaan, mutta tiedämme myös, että monella aikuisten sarjaan hyppääminen B-junioritasolta on liian suuri hyppy.

Viimeisen kolmen vuoden aikana Akatemia on kärsinyt siitä, että olemme säännöllisesti nostaneet liigajoukkueen mukaan Akatemian kärkeä. Vuorollaan Akatemiassa isossa roolissa Divaria pelanneet mm. Perttu Järvinen, Mika Majalahti, Joonatan Lindholm, Lauri Laine, Konsta Kupela, Juho Niinikoski, Valtteri Saari, Juho Räsänen, Luka Ainoa, Oskari Savolainen, Santeri Kainulainen ja Markus Salmi ovat olleet viime vuosina pääsääntöisesti liigajoukkueen mukana. Lisäksi Jacob Kerola, Aarne Rissanen ja Tenhosen veljekset Benjamin ja Daniel olivat liigan harjoitusvahvuudessa ja pelilläkin aika ajoin. Samoin muissa liigajoukkueissa pelaa nykyisin lukuisia pelaajia, jotka ovat ponnistaneet Akatemian kautta huipputasolle.

Tämä on luonut Akatemia-mallin päävalmentaja Tomi Rastaalle tiimeineen isoja haasteita joukkueen kasaamisessa, mutta vuosi vuodelta uudet nuoret pelaajamme ovat kasvaneet aikuisten sarjaan ja pystyneet pelaamaan riittävän hyvin sarjassa säilymisen osalta.

Seuran puolesta Akatemian tulostavoitetta jouduttiin miettimään ensimmäisen kerran kaudella 17-18, jolloin olimme Divarin välierissä. Silloin päätettiin että Akatemia pelaa sillä tasolla mihin se pelillisesti kuuluu. Viime vuosina Divari on ollut haastavan kova taso osalle pelaajista, kun taas osa pelaajistamme on kasvanut erittäin hyviksi Divari-pelaajiksi.

Olemme myös pystyneet hyödyntämään Akatemiassa pelaajavaihtoa, kun nuoria pelaajiamme on päässyt ulkomaille vaihtoon ja olemme saaneet pelaajia meille joko treenaamaan tai pelaamaan. Uskon sen olevan kaikille osapuolille erinomainen juttu ja tuoneen lisämotivaatiota arkeen sekä perspektiiviä elämään.

Tällä kaudella korona toi omat haasteensa Akatemiaan etenkin syksyllä, kun joukkue oli kokonaisuudessaan monen muun joukkueen tavoin karanteenissa ja lisäksi rajasimme pelaajien kierrättämistä joukkueissa, mikä on Akatemia-mallin toimimiselle elinehto. Samaan aikaan liigajoukkueen loukkaantumiskierre ja koronakaranteenit vaikuttivat negatiivisesti Akatemian suuntaan: suunniteltuja Akatemian kärkipelaajia tarvittiin entistä enemmän liigan mukaan harjoituksiin ja peleihin ja pelaajia oli pois karanteenien takia. Sama kierre vaikutti puolestaan A-poikiin, kun samojen pelaajien oli pelattava paljon kahden sarjan pelejä lyhyessä ajassa.

Akatemian osalta kausi päättyi lopulta suoraan tippumiseen Suomi-sarjaan. Viimeisessä pelissä oli omissa käsissä tien selvittäminen karsintaan, mutta se hukattiin viimeisellä kympillä, joten sarjasta tippuminen oli varmasti urheilullisesti ansaittu.

Olemme arvioineet Akatemia-mallia vuosittain kriittisesti ja tunnistaneet hyvin mallin vahvuudet ja heikkoudet. Tällä vaikealla kaudella arviointia on tehty entistä enemmän. Näen mallin vahvuudeksi sen merkityksen pelaajien sisään ajamiseen miesten peleihin ja kansainvälisillekin kentille, sekä pelimäärän kasvun (ASM-sarjassa on pelattu vain 22 peliä). Toisaalta haasteelliseksi sen, että harjoittelu vaikeutuu runsaan pelimäärän takia ja lisäksi sen, että monelle pelaajalle Divari-pelit ovat liian iso harppaus, joka puolestaan vaikuttaa itseluottamukseen ja pelaajan luontaisen pelaajaidentiteetin syntymiseen. Yhtälö ei ole helppo, mutta koen, että olemme olleet mallillamme edelläkävijöitä sen vahvuuksineen ja heikkouksineen.

Akatemian jatkokuvioista tiedotetaan lähiaikoina ja tiettyjä muutoksia olemme tekemässä malliin, tarkoitus on edelleen löytää paras tapa palvella nuoria pelaajiamme ja seuran kokonaisuutta.

Kokonaisuuden arviointia

Seuran strategiassa on määritelty huippu-urheilusta, että molemmat liigajoukkueet tähtäävät neljän joukkoon omissa sarjoissaan. Epäonnistuimme siinä tällä kaudella. Tavoite on asetettu kuitenkin isossa kuvassa nyt kolmen vuoden ajalle, ja olen edelleen sitä mieltä, ettei tavoite oikeastaan voisi olla toisenlainen. Olemmehan vuosittain olleet näillä sijoilla tai lähellä. Koko seuran olemassaolon ajan olemme keskiarvollisesti tässä tavoitteessa molemmissa sarjoissa. Ja tavoite on oltava asia, jota tavoitellaan, ei asia, joka meillä jo on. Se ei tietenkään poista tosiasiaa, että tämä kausi oli heikko emmekä saavuttaneet tavoitteitamme.

Kolmannen pääsarjajoukkueen, eli Akatemian osalta tavoite on ollut pelaajien kasvattaminen ja kehittäminen, siinä olemme onnistuneet kuitenkin mielestäni melko hyvin. Haasteista oli Akatemian osuudessa enemmän.

Huippu-urheilun kokonaisuudessa on paljonkin asioita, joita on arvioitu jatkuvalla kriittisyydellä ja itsetutkiskelun kautta myös omalta osaltani. Huippu-urheilun kokonaisuudessa koen myös itse epäonnistuneeni tällä kaudella, sillä olen ollut viime kädessä vastuussa tästä seuran osa-alueesta. Teimme kuitenkin seurana jo syksyllä seuran hallituksen johdolla toimenpiteet, jotka parantavat huippu-urheilujoukkueidemme kokonaisuutta jatkossa ja työnkuvien mielekkyyttä.

Omassa roolissani työkuorma oli kasvanut vuosien varrella liian suureksi ja koin, etten pysty tekemään etenkään liigajoukkueiden osalta omaa panostani niin hyvin kuin se mielestäni pitäisi tehdä. Hoidettavia asioita kasautui arkeen yksinkertaisesti liian paljon. Vaatimustaso sekä kilpailu kasvaa seuratoiminnassa jatkuvasti ja eri osa-alueita tulee urheilun johtamiseen enemmän. Myös oma vaatimustasoni on itselleni korkea ja minun on hyvin vaikea sietää keskeneräisyyttä tai keskinkertaisuutta. Nyt olen sitä sietämistä joutunut opettelemaan viimeisten vuosien ajan ja tekemään aivan liian paljon kompromisseja. Virheitä ja sitä kautta oppia on tullut mukaan paljon eri osa-alueilla, mutta myös onnistumisia. Sitä kai se elämäkin on.

Iso asia seuran sisäisessä arvioinnissamme on ollut kolmen pääsarjajoukkueen pyörittäminen, joka on ollut kunnianhimoinen kokonaisuus, mutta samalla myös kuormittava. Resurssiemme jakautuminen yhden tai kahden sijasta kolmeen on luonut paljon haasteita, mutta olemme ne tiedostaneet ja toimineet sen mukaisesti. Olisiko fiksumpaa keskittää? Mitä se tuo ja mitä siinä menettää? Näitä kysymyksiä olemme pyöritelleet.

Olemme tällä kaudella aloittaneet myös aamuvalmennuksen seurajohtoisesti koulujen ja Salibandyliiton kanssa tehtävällä yhteistyöllä, joka parantaa jatkossa merkittävästi pelaajiemme mahdollisuuksia harjoitella enemmän ja laadukkaammin, kokonaiskuormitus huomioiden. Tulemme panostamaan tähän jatkossa ja ulottamaan sitä myös voimakkaammin molempien liigajoukkueidemme toimintaan.

Tulevaisuudessa meillä on erinomaiset rakenteet edelleen tehdä laajaa ja laadukasta seuratoimintaa, eli strategiamme mukaista laadukkainta junioritoimintaa, merkityksellistä harrastetoimintaa ja kiinnostavinta huippusalibandya. Sitä kohti olemme edelleen menossa päättäväisesti.

Olemme EräViikingeissä kokeneet erittäin rankan kauden, kuten koko koko maailmakin COVID-pandemian vuoksi. Haluan ajatella optimistisesti, että jokaisella matkalla on käänteitä ja esteitä, pettymyksiä ja onnistumisia. Vastoinkäymisillä on kuitenkin taipumus kasvattaa, yhdistää ja opettaa. Olemme saaneet sietää paljon viimeisen vuoden aikana ja tulemme varmasti entistä vahvempina tästä ulos.

Nyt on otettava saatu oppi matkaan ja käännettävä katseet eteenpäin. Omalta osaltani keskittyminen on siirtynyt huippu-urheilun johtamisesta enemmän seuran valmennuskokonaisuuden johtamiseen ja konkreettiseen valmennustyöhön, lähemmäs kenttää. Valmentaminen, urheilu ja salibandy ovat itselleni, kuten monelle muullekin meistä, ne suuret intohimot ja tästä on hyvä jatkaa nälkäisenä ja näytönhaluisena eteenpäin.

PRAHAN TURNAUKSET