Maajoukkueet
Suomen alle 19-vuotiaat tytöt osallistuvat huhtikuun lopulla Tshekissä järjestettävään neljän maan turnaukseen. Matkaan mukaan on valittu kaksikymmentä kenttäpelaajaa sekä kolme maalivahtia. EräViikingeistä on mukana maalivahti Juulia Kataja, puolustajat Anni Räisänen ja Cira Virta sekä hyökkääjät Inka Lippojoki ja Sofia Mittentag. Valmennuksessa mukana EräViikinkien B-tyttöjen ensi kauden päävalmentaja Ville Turunen.
Vastaansa Suomen U19-maajoukkue saa Chomutovissa järjestettävässä turnauksessa Sveitsin, Tshekin ja Latvian.
Päävalmentaja Aki Vilanderin mukaan valmennus on pelaajavalinnoissa positiivisen ongelman äärellä.
Painotamme pelaajavalinnoissa pelitaitavuutta ja henkilökohtaista ratkaisukykyä. Täytyy sanoa, että ikäluokissa 2001-03 on erittäin paljon lahjakkaita pelaajia, joista näkee, miten hyvin heitä on seuroissa valmennettu. Tämä tekee valinnoistamme äärimmäisen vaikeita.
Viime syksyn EFT-joukkueesta Tshekkiin matkaa 15 pelaajaa ja ensikertalaisia mukana on kahdeksan.
Oman lisänsä valintapohdintoihin on tuonut se, että samaan kuin U19-maajoukkue pelaa Tshekinmaalla, ovat Suomessa käynnissä SB-Pron ja PSS:n väliset naisten Salibandyliigan loppuottelut.
Toki olimme tähän valmistautuneet ja meillä oli varalistan varalistoja sen varalle, mitkä joukkueet finaaleissa pelaavat. Olimme arvioineet, että finaalijoukkueiden mukaan vaikutus olisi 1-5 pelaajaa ja nyt se koskee 2-3 pelaajaa. Olemme etukäteen ilmoittaneet heille, että saavat jäädä pelaamaan loppuotteluja seurajoukkueidensa kanssa. Nyt voimme sitten antaa muille pelaajille sauman näyttää osaamistaan kansainvälisissä peleissä, Vilander avaa tilannetta.
Edelliset maaottelut U19-maajoukkue pelasi viime vuoden marraskuussa EFT-turnauksessa Sveitsissä. Tuolloin Suomi kaatoi Ruotsin ennätysluvuin 7-2 ja Sveitsin 3-2, mutta kärsi Tshekille 4-5-tappion.
Sen jälkeen pelaajat ovat saaneet keskittyä peleihin seurajoukkueissaan, mutta maajoukkuevalmennus on tehnyt tiivistä pelaajatarkkailua.
On jalkauduttu ja seurattu pelejä naisten Salibandyliigassa, 1. divisioonassa sekä A- ja B-junioreissa ja käytetty apuna myös lähetyksiä. Maajoukkueleirille ei ole nähty tarvetta, koska kesä ja syksy ovatkin sitten tiiviimpiä. Tiedossa on kaksi kesäleiriä ja syksyllä sitten seuraavat maaottelut.
U19-maajoukkueen päätähtäin on vuoden päästä toukokuussa Uppsalassa, Ruotsissa pelattava MM-turnaus.
Ennen Tshekin-turnausta maajoukkue kokoontuu keskiviikkona Helsinkiin ja siirtyy turnauspaikalle torstaina. Paikan päällä on muutama pelipalaveri ennen kuin ensimmäinen ottelu Sveitsiä vastaan perjantaina 26. päivä koittaa.
Uskon, että uusien pelaajien sisäänajo onnistuu tälläkin tavalla, sillä pelitaitoa ja leveyttä ryhmässä on. Toki jokaista peliä lähdetään aina voittamaan ja sitä kautta koko turnausta. Tässä kohdin teemana on enemmän meidän oma pallollinen pelimme ja pelivälineen hallinnan kautta tuloksen tuottaminen, sekä tietysti nähdä miten uudet pelaajat pärjäävät kansainvälisissä peleissä. Isompi kuva pelin kiertokulusta ja miten pelataan esimerkiksi ilman palloa, tulee keskiöön sitten kesän leireistä lähtien, jolloin myös maajoukkuerinkiä ryhdytään tiivistämään, Aki Vilander kertoo.
Suomen ottelut neljän maan turnauksessa
Pe 26.4.2019 kello 12:30 Sveitsi – Suomi
La 27.4.2019 kello 15:30 Tshekki – Suomi
Su 28.4.2019 kello 09:30 Suomi – Latvia
Tulospalvelu (IFF)
Suomen alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue
Neljän maan turnaus 25.-28.4.2019 Chomutov, Tshekki
Maalivahdit | o | m | s | yht. | |||
Minnie | Heininen | 2001 | FBC Loisto | 4 | 0 | 0 | 0 |
Juulia | Kataja | 2001 | Pelicans SB | 7 | 0 | 0 | 0 |
Edit | Rautakoski | 2003 | Northern Stars | 0 | 0 | 0 | 0 |
Puolustajat | |||||||
Julia | Kaan | 2001 | SSRA | 5 | 0 | 2 | 2 |
Iida | Mettälä | 2001 | FBC Loisto | 4 | 0 | 1 | 1 |
Emilia | Pietilä | 2003 | SBS Wirmo | 0 | 0 | 0 | 0 |
Julia | Ruostila | 2002 | Koovee | 2 | 0 | 0 | 0 |
Anni | Räisänen | 2002 | EräViikingit | 2 | 1 | 0 | 1 |
Ulla | Valtola | 2002 | FBC Loisto | 4 | 2 | 0 | 2 |
Cira | Virta | 2003 | LoSB | 0 | 0 | 0 | 0 |
Milla | Ylikojola | 2002 | PSS | 4 | 0 | 3 | 3 |
Hyökkääjät | |||||||
Aada | Heikkinen | 2003 | PSS | 3 | 2 | 0 | 2 |
Suvi | Hämäläinen | 2003 | Pirkat | 2 | 4 | 0 | 4 |
Elli | Kylmäluoma | 2001 | SSRA | 16 | 5 | 4 | 9 |
Inka | Lippojoki | 2002 | EräViikingit | 0 | 0 | 0 | 0 |
Sofia | Mittentag | 2002 | Pelicans SB | 3 | 0 | 1 | 1 |
Pinja | Myllymäki | 2001 | Pirkat | 5 | 2 | 1 | 3 |
Olivia | Pietilä | 2003 | SBS Wirmo | 0 | 0 | 0 | 0 |
Saara | Pilto | 2001 | SSRA | 0 | 0 | 0 | 0 |
Jemina | Ruostila | 2002 | Koovee | 3 | 0 | 0 | 0 |
Viivi | Tiilikainen | 2002 | Pirkat | 0 | 0 | 0 | 0 |
Sanni | Uimarihuhta | 2002 | SSRA | 3 | 2 | 0 | 2 |
Maija | Väätäjä | 2001 | FBC Loisto | 0 | 0 | 0 | 0 |
Päävalmentaja Aki Vilander
Valmentaja Hannu Santanen
Valmentaja Ville Turunen
Maalivahtivalmentaja Liisa Kokkonen
Team manager Tapio Hämeen-Anttila