Maajoukkueet
Suomen U19-tytöt voittivat MM-turnauksen toisessa ottelussaan Sveitsin lukemin 5-4. Tällä kertaa EräViikinkien pelaajat eivät päässeet ottelussa pisteiden makuun. Voitollaan Suomi varmisti B-lohkon voiton. Pudotuspelien ensimmäisessä vaiheessa vastaan asettuu Tshekki tai Ruotsi.
Suomi johti kamppailua kolmannessa erässä lukemin 5-2, mutta Sveitsi onnistui taistelemaan itsensä maalin päähän. Lopulta sinivalkoiset kestivät kotiyleisön hurjasti tukeman Sveitsin rynnistyksen, ja näin Suomen lohkovoitto varmistui.
-Lähdettiin alusta pitämään rauhallisesti vähän enemmän palloa, ja mielestäni saatiin Sveitsi pidettyä poissa vaarallisilta maalintekoapaikoilta. Loppua kohden sitten aukesi, ja saatiin paikoista ne tarvittavat maalit, Suomen päävalmentaja Tiina Röning kommentoi Salibandyliiton haastattelussa ottelun jälkeen.
Suomi kohtaa alkusarjan viimeisessä ottelussaan perjantaina Slovakian.