Otteluraportti
SaiPa – EräViikingit 1 – 6 (0-1, 0-1, 1-4) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset
EräViikingit matkusti kaksi voittoa allaan Lappeenrantaan kohtaamaan SaiPan. Edellinen reissu menee 2,5 vuoden taakse pudotuspelikarsintojen 5. peliin ja sen dramaattisiin vaiheisiin, sen sarjan jälkeen joukkueet ovat kohdanneet kerran Mosalla Suomen Cupissa. Tuon ottelun EräViikingit voitti ja eteni neljän joukkoon. Ennakkoon tiedettiin, että kotijoukkueella on varmasti nälkää hakea voittoaan kotikentällään.
Avauserässä EräViikingit oli hyvin pelin päällä ja kaksi, hieman takkuista, edellistä peliä olivat vain kaukainen muisto. Jalat ja pallo liikkuivat erinomaisesti ja SaiPa piti keskustaa tiiviinä. Tekopaikkoja syntyi, mutta ensimmäinen maali nähtiin vasta ajassa 19:49, kun irtopallo siirrettiin Eveliina Hanalle, joka ampui 0-1 lukemat taululle. Näistä numeroista myös erätauolle.
Toinen erä oli pitkälti avauserän kaltainen, joskin EräViikingit sai erän alkuun kaksi peräkkäistä ylivoimaa. Nämä eivät kuitenkaan tuottaneet lisäosumia. Paikkoja oli, mutta SaiPan Miia Maaranen otti hyviä koppeja. Lopulta SaiPan sisälyönnin katkaissut Manta Likki petasi paikan Tove Tantereelle, joka ampui 0-2 maalin taululle. Näistä lukemista myös päätöserään.
Puolustus toimi oikeastaan täydellisesti. Pystyimme kolmella kentällä tasapainoiseen peliin. Maalivahti Elsi Kangasharju pelasi nimipäivänsä kunniaksi unelmapelin. Teimme kuusi maalia ja toisessa meillä oli neljä ihan selkeää maalipaikkaam eli kehityskohteeksi jäi toisesta erästä viimeistely.
Kim Sällström
Kolmanteen erään EräViikingit tuli tehokkaasti. Ajassa 43:30 Hana iski illan toisensa Nordmanin syötöstä ja lukemat 0-3:een. Hetkeä myöhemmin illan kolmas ylivoima ja se tuotti tulosta, Hana pelasi keskustaan ja Matilda Rytkönen ampui 0-4 lukemat ajassa 45:15. Lisämaaleihinkin oli paikkoja, mutta lopulta pelikello eteni aikaan 52:42 ja SaiPa otti aikalisän sekä kuudennen kenttäpelaajan laatikkoon. Se tuotti yhden kavennusosuman, jonka kuitenkin Lotta Varakas kuittasi nopeasti. Rytkönen iski vielä tyhjiin loppulukemat 1-6. Näin ollen EräViikingeille ehyelle esityksellä hienot kolme pistettä.
MAALIKOOSTE:
Ottelut jatkuvat jo huomenna sunnuntaina 17:45 Lehto Areenalla, jossa ratkotaan paikka Suomen Cupissa kahdeksan joukossa. Jokerit – EräViikingit kohtaavat ensimmäistä kertaa seurojen historiassa. Otteluun liput 8€ / 4€ ovelta ja ottelusta on luvassa lähetys SalibandyTV:hen.