Uutinen
EräViikinkeihin lainasopimuksella siirtyneet pelaajat Matej Havlas, Adam Hemerka, Patrik Sebek ja Michal Vojtisek ovat palanneet omiin seuroihinsa jatkamaan kauttaan. Niin ikään EräViikingeissä avustamassa ollut valmentaja Michal Jedlicka on palannut FbS Bohemiansin penkin taakse.
Tshekin pääsarjan keskeytettyä kautensa koronaviruspandemian johdosta, saapui yhteensä viisi pelaajaa EV Akatemian ja A-poikien edustusjoukkueen vahvuuteen. Puolustaja Milos Vojtisek puolestaan jatkaa toistaiseksi EräViikingeissä, kuten myös fysioterapeutti Vojta Typl.
Hyökkääjät Havlas, Hemerka ja Sebek onnistuivat hyvin täydentämään Akatemian ja A-poikien rivejä, sillä loukkaantumiset ja sairastelut olisivat muuten tuoneet marraskuun otteluruuhkaan seuralle isoja haasteita. Pelaajakiertoa on muutenkin minimoitu osana koronan aiheuttamia turvatoimenpiteitä.

Havlas tehtaili neljään A-poikien SM-sarja otteluun tehot 3+6. Sebek iski puolestaan kuuteen otteluun kahdeksan tehopistettä ja Hemerka neljään otteluun kuusi tehopistettä. Divarissa Havlas nakutti neljään peliin kuusi pistettä, Sebek kuuteen peliin neljä pistettä ja Hemerka viiteen peliin kolme pistettä. Myös puolustaja Michal Vojtisek onnistui maalinteossa Divarissa.
Ensinnäkin haluan kiittää EräViikinkejä tästä mahdollisuudesta päästä pelaamaan täällä. Oli todella hieno pukea mustasininen paita ylle jälleen kerran. Toisaalta on jopa hieman haikeaa palata takaisin, koska viihdymme täällä niin hyvin. Meillä kuitenkin jatkuu koulu ja ottelut Superliigassa alkavat jälleen. Olisimme tietenkin halunneet, että olisimme pystyneet auttamaan joukkuetta enemmän, sillä jakso oli kaikkineen tuloksellisesti meille haastava. Uskomme kuitenkin vahvaan loppukauteen niin Akatemian kuin A-poikienkin kohdalla. Toivottavasti näemme vielä ja olisi mahtavaa vielä tulevaisuudessakin pelata täällä.
Adam Hemerka
Valmentaja Jedlickasta oli todella suuri apu niin EräViikinkien miesten F-liigajoukkueelle kuin Akatemiallekin. Hän tuotti paljon videomateriaalia valmentajien käyttöön ja toi tuoretta pelillistä näkökulmaa konsultinomaisella roolillaan. Yhteistyö Bohemiansin ja Jedlickan kanssa jatkuu varmasti vielä tulevaisuudessakin.
EräViikingit haluaa kiittää ryhmää heidän ajastaan ja panoksestaan tämän periodin osalta, olemme varmasti tekemisissä tulevaisuudessakin.