Haastattelu
Salibandy Suomen liigatasolla on mennyt viime vuosina aimo harppauksin kohti huippu-urheilua, mikä näkyy myös seuraorganisaatioissa taustahenkilöiden vahvistumisena. EräViikingeillä miesten Salibandyliigan joukkueen fysiikkaa piiskaa eteenpäin mies, joka työskentelee myös ammattijääkiekkoilijoiden, KHL- ja NHL-pelaajien kanssa.
Kun EräViikinkien fysiikkavalmentaja Jussi-Pekka Kurtti astuu huoneeseen, ei tarmon ja innokkuuden tarttumiselta voi välttyä. Merilappilaisella jämäkkyydellä, silti rentoudella ja pilkkeellä silmäkulmassa varustettu lihaskimppu saa pelkällä katseellaan valmennettavansa suoriutumaan paremmin. Pieni kyselykierros pelaajien keskuudessa valottaa, että mies on äärimmäisen pidetty osa joukkuetta.
Ei siis ihme, että MM-kisoissa Leijonia edustanut jääkiekkoilija Ville Pokka on esimerkiksi luottanut fysiikkavalmennuksessaan Kurtin apuun. Päättyneellä kiekkokaudella Pokka sai Kurtilta Pohjois-Amerikkaan harjoitusohjelmat, joita hän ja Kurtti yhdessä Skypen välityksellä toteuttivat.
Viime kaudella Kurtti otti ensimmäistä kertaa tuntumaa salibandyn liigapelaajien fysiikkavalmennukseen, kun hän oli mukana Tapanilan Erän valmennustiimissä. Jääkiekkoilijoiden ja salibandypelaajien treenivertailussa Kurtti nostaa suurimmaksi eroksi kokonaisuudenhallinnan.
– Salibandyssa pelinomainen treenaaminen on hyvällä tasolla, mutta muussa elämänhallinnassa tai urheilijan elämäntavassa on eniten tekemistä, Kurtti kertoo.
– Viime kausi Tapanilan Erässä oli erittäin antoisa ja samalla todella opettava. Siinä näki toisaalta sen, missä mennään fysiikkavalmennuksen osalta, mutta myös sen millaista on kokonaisvaltainen valmennus liigapelaajien osalta. Erittäin nopeasti sai erittäin kovia tuloksia, kun energia fokusoitiin oikeisiin asioihin, Kurtti kuvailee.
Fysiikkavalmennuksen huipputekijällä on pari helppoa niksiä, joilla jokaisen huippu-urheilijaksi tähtäävän salibandypelaajan kannattaisi urakkansa aloittaa. Enää ei riitä, että laittaa kaukalossa kaiken peliin.
– Muu elämä kuntoon, se täytyy priorisoida. On saatava riittävästi unta, laadullisesti ja määrällisesti. Sen jälkeen pitää olla polttoaine kunnossa, eli tehdä parempia valintoja ruokavaliossa. Sitä kautta saa enemmän treeneistä irti ja on myös energiaa treenata, Kurtti kertoo.
Matka kohti kevään 2017 Salibandyliigan Superfinaalia on alkanut EräViikingeissä kovalla työnteolla, joka ei rajoitu pelkästään joukkueen harjoituksiin. Kurtti tekee valmennustyössään niin kuin puhuu, eli ohjaa suojattinsa huippu-urheilijan elämäntavoille.
– Nyt ollaan testailtu jätkiä alkukesästä, haettu pelaajien puutteita ja vahvuuksia. Niiden perusteella laitetaan jätkät harjoitusryhmiin erilaisilla painotuksilla. Hommaa jalostetaan siitä sitten eteenpäin. Otan myös omaan ohjaukseeni pienen ringin pelaajia, joiden kanssa panostetaan ihan tosissaan, että kaikki elämän osa-alueet olisivat kunnossa, Kurtti päättää.