Maajoukkueet
Suomen tyttöjen U17-maajoukkue lähtee tänä vuonna ensimmäistä kertaa pelaamaan Floorball Future Stars -turnaukseen kahdella joukkueella. Maaotteludebyytin pääsevät Eerikkilässä tekemään 30 kenttäpelaajaa sekä neljä maalivahtia vuonna 2009 syntyneistä pelaajista. Joukkuejaot ilmoitetaan vielä myöhemmin.
Suomen U17-tytöt pelaavat tapahtuman aikana keskinäisen ottelun sekä yhteensä kolme täysimittaista ottelua Sveitsin U17-maajoukkuetta vastaan. EräViikingeistä mukana on Jenna Yletyinen.
Tapahtuman ottelut tulevat katsottaviksi suorina SalibandyTV:hen.
– Vuonna 2009 syntyneistä pelaajista koostuva tämän kauden U17-maajoukkue on osoittanut aiemmilla leirityksillä ja sarjapeleissä olevansa kokonaisuudessaan melko tasainen ikäryhmä, jossa on paljon laadukkaita pelaajia, päävalmentaja Lasse Korhonen kertoo.
– Kahden joukkueen muodostaminen on ollut virkistävää vaihtelua aiempiin kausiin verrattuna. On mielenkiintoista nähdä, minkälaiset ottelut saamme Sveitsiä vastaan, kun mukana on kaksi joukkuetta, eikä vain yksi joukkue pelkästään ikäluokan kärkipelaajia. Luotan siihen, että jos pystymme pelaamaan molempien joukkueiden osalta sellaista peliä, mihin tämän ikäluokan maajoukkueprosessissa olemme pyrkineet, niin laadukkaiden peliesitysten myötä pystymme Sveitsin myös voittamaan. Sveitsi oli viime vuonna parempi ja aktiivisempi kuin aiempina vuosina, ja vaikka he meille kolme kertaa hävisivätkin, niin uskon, että tänä vuonna vastaan tulee entistä nälkäisempi vastustaja.
– Pelillisesti pyrimme olemaan aiempien vuosien tavoin edelleen aloitteellisia ja aktiivisia joka puolella kenttää. Kaksinkamppailupelaamisen valmiutta olemme painottaneet jokaisella leirillä ja toivomme, että pystymme silläkin osa-alueella olemaan viime vuoden tavoin selkeästi Sveitsiä edellä. Lisäksi haluamme saada onnistumisia pallollisessa pelissä viisikkotasolla. Yksilötasolla toivomme pelaajilta eniten sitä, että he uskaltavat olla maaotteluissakin rohkeita ja pelata omilla vahvuuksillaan. Me haluamme U17-maajoukkuevaiheessa viedä pelaajien kanssa pelaamista mieluummin hieman ”yli” kuin pelata liian varovaisesti. Tällä tavoin pelaajat saavat kokemuksia tulevaisuutta varten ja toisaalta näin pelaamalla myös ikäluokan parhaat pelaajat tulevat näkyvämmin esille, Lasse Korhonen kertoo.
Kahden maajoukkueen myötä U17-maajoukkuetiimiin tulee tähän tapahtumaan lisävahvistuksia, kun neljänneksi lajivalmentajaksi tapahtumaan valittiin maajoukkuedebyytin tekevä Riitta Lankinen. Lisäksi huoltotiimiin tulee mukaan Henna Hukkanen, jolla on aiempaa kokemusta niin naisten kuin tyttöjenkin maajoukkueista.
– Tämän vuoden Future Stars -turnaus on uudenlainen kokemus tyttöjen U17-maajoukkueella, ja toivomme, että mahdollisimman moni tulisi helmikuun alussa katsomaan niin tyttöjen kuin poikienkin maajoukkueiden pelejä, päävalmentaja Korhonen haastaa.
Suomen U17-poikien nimilistat julkaistaan näillä näkymin ensi viikolla.
Otteluohjelma
To 5.2.
Klo 18.00 Suomi 1–Suomi 2 (U17-tytöt)
Pe 6.2.
Klo 12.00 Suomi 1–Suomi 2 (U17-pojat)
Klo 14.00 Suom1 1–Sveitsi (U17-tytöt)
Klo 18.00 Suomi 3–Sveitsi (U17-pojat)
La 7.2.
Klo 14.00 Suomi 1–Suomi 3 (U17-pojat)
Klo 16.00 Sveitsi–Suomi 2 (U17-tytöt)
Klo 18.00 Sveitsi–Suomi 2 (U17-pojat)
Su 8.2.
Klo 09.00 Suomi ?–Sveitsi (U17-tytöt)
Klo 11.00 Suomi 1–Sveitsi (U17-pojat)
Klo 13.00 Suomi 2–Suomi 3 ((U17-pojat)
| Maalivahdit | nykyinen seura | kasvattiseura |
| Alessandra Barysheva | Classic | SB Vaasa |
| Naomi Hebbi | TPS | TPS |
| Sofie Kaarne | SSRA | SSRA |
| Matleena Tyyniaho | Papas | Papas |
| Kenttäpelaajat | ||
| Asta Furu | Classic | SB Vaasa |
| Nelli Heikkilä | Nibacos | Nibacos |
| Aliyah Hiltunen | Northern Stars | Kirkkonummi Rangers |
| Ella Holopainen | Classic | SB Vaasa |
| Jasmin Häggström | SBS Wirmo | KaPa-65 |
| Sanni Jalonen | TPS | TPS |
| Liina Jälkö | PöU | PöU |
| Meeri Koponen | VarTa | VarTa |
| Salla Korkala | SSRA | SSRA |
| Elina Koskinen | Koovee | YPA |
| Enni Kuisma | FBC Turku | TPS |
| Emilia Kynnäs | Nibacos | Nibacos |
| Riia Lahtinen | Pelicans SB | SB Heinola |
| Anni Laine | Northern Stars | Kirkkonummi Rangers |
| Olivia Lehmikangas | SSRA | SSRA |
| Minea Manner | TPS | UHV Bulls |
| Iisa Mattila | SBS Wirmo | SBS Wirmo |
| Jasmin Mattila | SBS Wirmo | KaPa-65 |
| Saimi Niiranen | Classic | SC Weikot |
| Rianna Palmroth | KalvKe | KalvKe |
| Iida Partti | SB-Pro | VSS |
| Minttu Pesonen | SSRA | HaHe |
| Emmi Päärni | SBS Wirmo | SBS Masku |
| Melina Saarinen | KalvKe | KalvKe |
| Aino Santanen | Häme Stars | Pekolan Isku |
| Ava Stenberg | SSRA | OFBC |
| Jemina Valkama | Classic | Classic |
| Taika Vettenranta | Northern Stars | SB Vantaa |
| Veera Viljanen | SB-Pro | Tikkurilan Tiikerit |
| Jenna Yletyinen | EräViikingit | SC Hawks |
| Staff | ||
| Lasse Korhonen | päävalmentaja | |
| Piritta Berg | valmentaja | |
| Teemu Kuusisaari | valmentaja | |
| Riitta Lankinen | valmentaja | |
| Ari Piirainen | maalivahtivalmentaja | |
| Hanna Kiljunen | fysio | |
| Anna-Leena Tahkio | huoltaja | |
| Hannu Santanen | joukkueenjohtaja | |
| Henna Hukkanen | huoltaja |


