Uutinen
Suomen salibandymaajoukkueen tähtipelaaja Jani Kukkola on tehnyt kolmen vuoden pelaajasopimuksen miesten Salibandyliigan EräViikinkien kanssa. Kaksinkertainen maailmanmestari on pelannut viimeiset vuodet Ruotsin Superliigassa Helsingborgin joukkueen kapteenina.
Kukkolan, 30, palvelukset ovat olleet monen suomalaisen liigaseuran haaveissa jo pidemmän aikaa, niin myös fuusioituneiden Tapanilan Erän ja Viikinkien. Taitava keskushyökkääjä on edustanut urallaan menestyksekkäästi molempia seuroja, joten EräViikingit oli luonnollinen valinta, kun oli aika palata kotiin.
– Olen pelannut molemmissa seuroissa ja molemmista on paljon lämpimiä muistoja. Minulle näiden seurojen fuusio oli vain päätöstä helpottava tekijä. Tiedän, että meillä tulee olemaan loistava joukkue. Haluan kuitenkin voittaa, ja siihen minä uskon, että tässä ringissä tulee olemaan todella vahvoja pelaajia, Kukkola kertoo.
Tällä kaudella Ruotsin liigassa 26 runkosarjan ottelussa tehot 16+21=37 kerännyt Kukkola pelasi Helsingborgissa viiden kauden ajan. Salibandyhullussa kaupungissa pelaaminen oli keskushyökkääjälle yhden unelman täyttyminen.
– Tämä aika Ruotsissa oli pelaajana ja ihmisenä todella kasvattava kokemus. Ei voi kuin olla kiitollinen mahdollisuudesta elää unelmaa, eli pelata ammattilaisena. Mitä peliuraan tulee, niin aika Ruotsissa on ollut toistaiseksi hienointa aikaa, Kukkola kuvailee.
EräViikingeissä kolminkertainen Suomen mestari (SSV 2007–2009) päässee pelaamaan monen entisen joukkuetoverinsa kanssa. Yksi odotetuimmista kohtaamisista on maajoukkuetutkapari Lauri Kapasen kanssa. Kukkola ja Kapanen ovat muodostaneet tulivoimaisen kaksikon jo vuosien ajan maajoukkueessa, ja sitä ennen sekä Erän että SSV:n paidassa.
– Aina siinä se vaara piilee, että samaan kenttään nytkin päädytään. Laurin kanssa meillä on pitkä historia ja nyt on menty monta vuotta eri seuroissa, joten on tosi hienoa päästä pelaamaan taas samaan jengiin. Uskon, että meidän peli synkkaa ihan samalla tavalla, vaikka ei vähään aikaan ollakaan yhdessä pelattu, Kukkola myhäilee.
EräViikingit sai oman pojan kotiin
EräViikinkien miesten Salibandyliigan ensi kauden joukkueen rakentamisessa Jani Kukkola on äärimmäisen tärkeä palanen. Eikä vähiten sen takia, että maailman parhaiden pelaajien joukkoon kuuluva Kukkola edustaa samalla sekä EräViikinkien historiaa että tulevaa.
– Janin paluu kotiin on huikea juttu. Hän on pelannut kummassakin joukkueessa ja tuntee kaikki. Hän on maajoukkueen ykkössentteri, todellinen pelimies. Hän on pelannut muutaman kauden alaisuudessani ja ne olivat huikeita vuosia. Niistä ajoista hän on vain kasvanut niin henkisesti kuin pelillisestikin, EräViikinkien manageri Kurre Westerlund kehuu.
– Sopimuskeskustelut käytiin Janin kanssa melko nopeasti. Molemmat seurat olivat jo viime vuonna hänen perässä, joten oli selvää, millaista kuviota ollaan rakentamassa. Janilla oli vahva tahtotila olla mukana tässä tarinassa, ja meillä vahva tahtotila saada hänet mukaan. Se luonnollisesti helpotti asioita, EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava selvittää.
Kukkolan sopimuksen tavoin EräViikinkien toimistolla on tehty töitä hartiavoimin ensimmäiseen liigakauteensa valmistautuvan uuden joukkueen kasaamisessa.
– Etenemme askel askeleelta. Valmennuksen kanssa käymme jatkuvaa keskustelua ja sen pääsemme lukitsemaan piakkoin. Pelaajiston osalta meillä on jo runko olemassa ja tavoite on edetä vauhdilla tulevien päivien aikana, Naava kuvailee.
– On tärkeätä määritellä huolella joukkueen rakenne siten, että jokaisella on mielekäs rooli, joka tukee joukkueen tavoitteita. Samalla luomme myös luontaista jatkumoa tulevaisuuteen, Naava painottaa.