Haastattelu
EräViikingit toi joukkueeseensa ison annoksen kokemusta, monipuolisuutta ja voittamisen kulttuuria täksi kaudeksi, kun seura solmi Jenni Rautasen kanssa sopimuksen. 33-vuotiaalla pelaajalla on allaan uran tehokkain kausi ÅIF:n paidassa, kun 18 ottelun jälkeen pistesarake näytti tehopisteitä 25+15. F-liigan B-lohkon piste- ja maalipörssin viides, sekä syöttöpörssin kolmonen odottaa jo innolla tulevaa kautta ja uutta haastetta.
Kesä on sujunut suunnitelmien mukaan. Treenit ovat pyörineet joukkueen kanssa ja viime viikot menivät omatoimisesti. Erityisen innoissani olen ollut voimatreeneistä, jotka viime kaudella jäivät vähemmälle. Odotan jo pelaamista tämän todella taitavan joukkueen kanssa. Uskon vahvuuteemme kaksinkamppailuissa ja kykyymme kääntämään tiukat pelit voitoiksi.
Jenni Rautanen
SB Vantaan kasvatti teki liigadebyyttinsä kasvattajaseurassaan kaudella 2008, kun SB Vantaa nousi Salibandyliigaan. Heti tuolla kaudella Rautanen oli joukkueensa pistepörssin ykkönen ja johdatti Vantaan pudotuspeleihin. SB Vantaassa liigakausia kertyi yhteensä lopulta neljä, ja tämän lisäksi tililtä löytyy myös kaksi kautta SB-Pron riveistä. Kausi 18-19 huipentui Pron kanssa lopulta Suomen mestaruuteen.
-
Craft VerkkatakkiAle!
55,00 €25,00 € -
Craft HuppariAle!
49,00 €25,00 €
EräViikingeissä Jenni Rautanen nähdään tutulla pelinumerolla 42.
Olen pelannut eri lajeja aina sillä numerolla minkä ensimmäisenä olen saanut. Numero 42 sopii minulle, sillä se on ”vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen”.

146 ottelua liigatasolla pelatessa olisi voinut ehtiä kehittyä erilaisia pelipäivän rutiineja. Mitään sen kummempia tapoja Rautasella ei pelipäivinä kuitenkaan ole, vaan otteluihin valmistaudutaan melko normaalisti.
Kunhan on syönyt sopivasti ja ehtinyt levätä ennen peliä.
Monipuolisuudesta kertoo, että Rautanen pystyy pelaamaan niin hyökkääjän kuin puolustajankin tontilla. Pallollisena taitava ja esimerkillinen pelaaja tekee myös kanssapelaajistaan parempia. Itsensä hän näkee nimenomaan pelinrakentajana.
Pelinrakentaja, joka tykkää hioa pelitilanteita viisikon kanssa.
Joukkueelle voittaminen ja menestyminen, sekä kehittyminen on tottakai tavoitteita. Nuo saavuttaakseen jokapäiväisen tekemisen täytyy kuitenkin olla vaadittavalla tasolla. Rautanen kertookin tavoitteita enemmän pitävänsä huolta arkitekemisestä.
Lopuksi vielä kolme nopeaa kysymystä – lempiruoka, kenet Jenni Rautanen ottaisi mukaan autiolle saarelle ja mikä oli hänen unelma-ammattinsa nuorempana?
Lempiruoka vaihtelee vuodenajan mukaan, nyt kesällä se on uudet perunat kalan kanssa. Autiolle saarelle ottaisin mukaani Elisan (Vilhunen), jonka retkieväät ovat olleet kadehdittavia. Unelma-ammattini oli nuorempana sukeltaja Jacques Cousteaun laivalla.
Joukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen on jo kovassa vauhdissa. Osoita tukesi ja varmista paikkasi jokaiseen kotiotteluun nappaamalla kausikortti itsellesi osoitteesta ticketmaster.fi.
