Uutinen
EräViikingit ja tshekkihyökkääjä Simon Stransky ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen, joka ulottuu kevääseen 2025. Täksi kaudeksi EräViikinkeihin siirtynyt pelaaja on ollut tyytyväinen aikaansa Helsingissä ja kotiutuminen on sujunut hyvin.
Kuluvalla kaudella Stransky on viimeistellyt 27 otteluun komeat 45 tehopistettä ja on johtanut EräViikinkien ykköskenttää, etenkin viime aikoina, erittäin tehokkaasti. Juonikkaan hyökkääjän avut ovat tulleet esiin myös EräViikinkien tehokkaan ylivoimapelin kautta.
En ole päässyt ihan vielä parhaimmilleni tällä kaudella. Taustalla on ollut jo pidempään vähän loukkaantumishuolia, enkä ole pystynyt harjoittelemaan pelien ohella niin hyvin kuin olisin halunnut. Olen iloinen, että saan jatkaa täällä. Arkitekemisemme on tosi hyvällä tasolla ja uskon, että tämä on minulle paras paikka kehittyä myös jatkossa. Kesällä haluan hoitaa itseni täyteen fyysiseen kuntoon, jotta pystymme olemaan ensi kaudella parhaassa mahdollisessa iskussa.
Simon Stransky
EräViikingit kävi alustavat keskustelut Stranskyn kanssa tästä kuluvasta kaudesta hengessä, jossa ajatuksissa ei ollut vain ns. yhden vuoden reissu Suomeen. Yhteisenä tahtotilana on ollut rakentaa seuran pitkäjänteisempää prosessia, jossa Stransky haluaa olla keskeisesti mukana. Ulkomaille muutossa ja sopeutumisessa on kuitenkin omat juttunsa, joten osapuolet antoivat tämän kauden puitteissa hieman aikaa kulua ja sen jälkeen istuivat alas katsastamaan mennyttä. Yhteinen tahtotila löytyi nopeasti.
Meille tietenkin tosi hieno juttu, että tämän tason pelaaja valitsee nimenomaan meidän seuran paikakseen pelata ja ottaa kehitysaskeleita urallaan. Stranskylla on iso pelillinen rooli joukkueessa, ja hän tekee kanssapelaajistaan parempia. Hän on myös erittäin nöyrä ja muita kunnioittava persoona, juuri sellainen urheilija joita haluamme seuraamme edustavan.
Olli Lähdesmäki
Myös muita jatkosopimuksia EräViikingeille on kasassa hyvä määrä, ja ensi kauden joukkueesta tiedotetaan kootummin myöhemmin keväällä.
EräViikingit kohtaa seuraavaksi F-liigassa OLS:n sunnuntaina 11.2. Ottelu Kastellissa käyntiin 17:00 ja se on nähtävillä Ruudusta. Seuraava kotiottelu pelataan puolestaan lauantaina 17.2. Energia Areenalla, kun vastaan asettuu Indians. Liput matsiin myynnissä Tiketin kanavissa.