
Uutinen

EräViikingit ja Westend Indians ovat sopineet pelaajasiirrosta, joka tuo puolustaja Janne Salosen, 32, takaisin EräViikinkeihin kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen. Kokenut puolustaja on pelannut urallaan 383 liigan runkosarjaottelua ja tällä kaudella hänellä on mahdollisuus rikkoa 400 pelatun pelin raja historian 13. pelaajana.
Helsinkiläisseuran paidassa Salonen on pelannut yhteensä 102 ottelua neljän kauden aikana, sekä ennen seurafuusiota edelliset kolme kautta Tapanilan Erässä. Kauden 2019 – 2020 jälkeen kokenut puolustaja siirtyi Tikkurilan Tiikereihin ja sieltä edelleen Westend Indiansiin. Tällä kaudella yhden SM-hopean EräViikingeissä voittanut puolustaja on ollut kokoonpanossa vain kolmessa ottelussa. Siirron yhteydessä EräViikingit on sopinut, ettei Salonen pelaa Indiansia vastaan joukkueiden viimeisessä runkosarjakohtaamisessa 27.1., muilta osin hän on pelikelpoinen välittömästi.
EräViikingit on tuttu ympäristö minulle, joten oli helppo palata. Tavoitteena on päästä hyppäämään laatikkoon ja auttamaan jengiä voittamaan pelejä.
Janne Salonen

EräViikinkien puolustus on tällä kaudella kärsinyt poissaoloista, joista suurimpana Tuomas Aho, joka missasi lopulta koko kauden. Hiljalleen paluuta kokoonpanoon on tehnyt Perttu Järvinen ja Jacob Kerola, jotka ovat olleet kokoonpanossa viimeisessä kahdessa ottelussa. Nyt Salonen tuo mukanaan leveyttä ja kokemusta nuoreen puolustukseen.
Pelaajasiirrot ovat varsin harvinaisia kesken kauden F-liigassa, mutta tässä tapauksessa palaset loksahtivat hyvin kohdilleen. ”Tankki” on meille tuttu kaveri ja tiedämme, mitä hän pystyy tuomaan mukanaan. Vahvan puolustus- ja kamppailupelaamisen lisäksi hän toimii työmoraaliltaan roolimallina nuorelle joukkueellemme.
Olli Lähdesmäki, F-liigajoukkueiden johtaja
Salonen liittyy joukkueen harjoitusvahvuuteen tänään torstaina 8.12. ja on valmennuksen käytettävissä jo perjantain FBC Turku -ottelussa. Liput Energia Areenan perjantai-iltaan saat Ticketmasterin kanavista.
