Uutinen
Miesten Salibandyliigasta saatiin tiistai-iltana iloisia uutisia, kun pitkästä loukkaantumisesta kärsinyt lajin superlupaus Eero Nuutinen ilmoitettiin EräViikinkien keskiviikon TPS-ottelun kokoonpanoon. Nuutisen paluuta kannattaa tulla seuraamaan Vantaan Energia Areenalle klo 18.30 alkaen!
Vasta 19-vuotias Nuutinen on ollut poissa Salibandyliigasta pitkän tovin, sillä edellisen kerran hänet nähtiin liigakaukalossa keväällä 2015. Sen jälkeen hän ehti vielä voittaa nuorten maailmanmestaruuden Suomen paidassa, kunnes loukkaantumiset pysäyttivät peliuran.
Nuutinen on jo tänä syksynä ottanut vauhtia EräViikinkien A-junioreiden ja Erä Akatemian Divari-joukkueen paidassa. Debyyttikaudellaan 16-vuotiaana maaleja liukuhihnalta paukutellut yleisön suosikki on ollut heti elementissään, kahdesti hän ehti jo viettää neljän maalin iltaa Divarissa.
– Kyllä tätä on paljon odotettu! Hienoa päästä heti kotipeliä pelaamaan, Nuutinen kertoi kuultuaan kokoonpanopaikastaan keskiviikon TPS-otteluun.
Nuutisella on vielä suhteellisen maltilliset odotukset liigapeleihin, mutta pilke silmäkulmassa kertoo, että vauhti ei ole hyytymässä.
– Roolini määräytyy varmasti näyttöjen mukaan, mutta onhan se maalinteko oma juttu. Ja hienot tuuletukset! Ehdottomasti isoin tavoitteeni tälle kaudelle on voittaa mestaruus joukkueen kanssa. Ja jos sitä 10-20 häkkiä räpsäyttäisi, Nuutinen virnistää.
HANKI LIPUT OTTELUUN NYT!
Liput saat ostettua ennakkoon Lippuagentista alla olevasta linkistä: http://www.lippuagentti.fi/event/view?id=2368
Pääsylipulla saat kaiken tämän:
* näet parasta salibandyviihdettä Suomen kovimmalta tasolta
* koet maailman suurimman salibandyseuran koko perheen ottelutapahtuman Suomen upeimmalla salibandyareenalla
* saat mahdollisuuden voittaa hienoja palkintoja mm. erätaukokilpailussa
* saat viihdettä edullisesti koko perheelle: aikuisille huippu-urheilua ja perheen pienimmille skidiparkki!
Liput:
Peruslippu 10 €
Opiskelijat, eläkeläiset, lapset (7-15 v) 5 €