Uutinen
EräViikinkien hyökkääjä Roni Laasonen hyppää kohti uusia haasteita urallaan. Maalintekijä nousi Salibandyliigaan jo kaudelle 2011 – 2012 Viikinkien paidassa, jossa kuluikin viisi kautta ennen ”siirtymistä” EräViikinkeihin. Tällä kaudella Laasonen paukutti 19 otteluun 20 maalia ja 25 tehopistettä. Paras kausi sattui EräViikinkien avauskaudelle, jossa mies tehtaili komeat 29 maalia ja 38 tehopistettä.
Laasonen on ollut mukana EräViikinkien historian alusta saakka voittaen Suomen Cupin ja SM-hopeaa. Viikingeistä saldona oli kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Laasonen on ollut korkeamman profiilin liigapelaaja jo pitkään ja toimittanut kausillaan tasaisesti tehopisteitä, nyt hyökkääjälle avautui mahdollisuus muualta mihin hän halusi tarttua.
On pelillisesti niin iso rooli tarjolla, että pakko lähteä katsomaan tämä kortti. Kokonaispaketti oli muutenkin kunnossa, taustoittaa Laasonen.
SSV:n kasvatti on kulkenut läpi SSV:n junioriputken ja sitä myöden ollut pitkään tutussa ympäristössä. Nyt oli hyvä sauma saada vähän uusia ärsykkeitä uralle.
SSV:ssä meni kaikki juniorivuodet ja sieltä noustiin sitten miesten liigajengiin saakka. Ne oli opettavaisia vuosia, sillä joukkueessa oli todella kokeneita pelaajia ja tuohon aikaan lajin parhaimpia, kertoo Laasonen joka on pelannut mm. Mikael Järven kanssa samoissa joukkueissa.
Keväällä 2016 oli ”uuden” aika, kun logo rinnassa vaihtui EräViikinkeihin.
Ehkä silti mieleenpainuvin kausi oli ensimmäinen kausi EräViikingeissä, mistä tuloksena oli SM-hopea. Voisin sanoa, että se on yksi kovimmista joukkueista missä olen saanut olla mukana. Hienoja muistoja jää paljon, mutta samaan aikaan innoissaan uusista haasteista, lopettaa Laasonen.
EräViikingit haluaa kiittää Laasosta panoksesta kaukalossa ja sen ulkopuolella sekä toivottaa onnea tuleviin koitoksiin!
EräViikingit on tiedottanut jo Oliver Sillanpään ja Marko Juseliuksen pelaajasopimuksista, koko sopimustilanne tullaan julkaisemaan sopivana ajankohtana lähiaikoina. Ensi kauden kausikortit ovat jo myynnissä Ticketmasterin kanavissa.