
Uutinen

EräViikingeissä jo useamman vuoden valmentanut Petri Käenmäki vahvistaa myös miesten liigajoukkueen taustatiimiä kuluvalle kaudelle. Käenmäen rooliin kuuluu edistyksellinen tilastointi ja data-analyysit niin pelaaja- kuin joukkuetasollakin.
Seura on alusta saakka panostanut valmennuksen laatuun ja nyt painopisteitä on tuotu myös tiedolla johtamisen osalta. Käenmäki on rakentanut salibandyyn soveltuvia ja pelin kehityksen kannalta olennaisia mittareita, jotka tuovat valmennukselle lisätyökaluja niin pelaajien kuin pelinkin kehittämiseen.
Tämä on yksi konkreettinen askel eteenpäin alkaneessa prosessissamme. Käenmäen kanssa olemme jutelleet jo useamman vuoden siitä, kuinka salibandy ei vielä hyödynnä täyttä potentiaalia tiedolla johtamisessa kentän sisäpuolella. Viime kaudella ehkä ns. pilottihankkeena Käenmäki avusti P21-joukkueen taustoilla, josta löytyi myös erittäin innovatiivinen lajivalmennus. Prosessi osoitti, että olemme tämän asian suhteen oikealla tiellä. On hienoa, että saadaan tämä tuki myös liigajoukkueeseemme. Säännöllistä tilastointia tullaan tekemään tällä kaudella miesten joukkueen osalta, mutta sieltä saatava data on monilta osin vertailukelpoista myös naisten liigaan.
Olli Lähdesmäki
Käenmäki itse on ollut pitkään asian puolesta puhuja ja tervehtii ilolla, että asiaan on kiinnitetty laajemminkin EräViikingeissä huomiota.
Tiedolla johtaminen on nykypäivää. Data antaa valmennukselle työkalun, joka auttaa muun muassa pelaajien seurannassa sekä mittaa pelitavan onnistumista käytännössä. Olen erittäin iloinen, että EräViikingit näkee data-analytiikan tärkeänä osana valmennusta.
Pete Käenmäki
Lähiaikana julkistettava MosaCast -jakso käsittelee myös tiedolla johtamista salibandyssa Käenmäen johdolla. Ota MosaCast seurantaa esim. Spotifyssa.
Käenmäki on ollut joukkueen tukena kauden alusta saakka ja EräViikingit kohtaa keskiviikkona 28.9. seuraavassa ottelussaan LASB:n. Ottelu on nähtävillä suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelussa. Seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 30.9. 18:30 Mosalla ja vastaan saapuu Nokian KrP. Liput otteluun ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa, hanki omasi!
-
Fat Pipe x EräViikingit -tupsupipo22,00 €
-
Tuubihuivi9,00 €
-
Mailakassi Fat Pipe EräViikingit-logolla35,00 €