EräViikinkien organisaatiossa tapahtuu muutoksia, kun tyttöjen valmennuspäällikkönä ja seurayhteisön kehittäjänä toiminut Petri Käenmäki suuntaa kohti uusia työhaasteita huhtikuun alussa. Käenmäki jatkaa kuitenkin pitkää valmennusuraansa seurassa tulevien työtehtäviensä ohella. Seurassa jo useamman vuoden, ensin pelannut ja sitten valmentanut, viettänyt Perttu Puska aloittaa 1.4. tyttöjen valmennuspäällikkönä sekä ottaa jo julkistetun P17-joukkueen päävalmentajan roolin lisäksi vastuulleen myös T18/21-joukkueiden laadukkaan arkitoiminnan johtamisen vastuuvalmentajan roolissa.
Puska pelasi pelaajaurallaan pääsarjoissa 13 kautta liigassa ja yhden Divarissa. Hän on saanut tililleen myös nuorten ja aikuisten maaotteluita. Hän on valmentanut kaudesta 2022-2023 EräViikinkien P22-ikäluokassa. Ensin apuvalmentajana ja sittemmin päävalmentajana. Parhaillaan hän suorittaa myös valmentajan ammattitutkintoa sekä huippuvalmentajatutkintoa Eerikkilän urheiluopistossa.
Olen tosi innokkaana hyppäämässä tässä kohtaa myös tyttöpuolelle ja haluan tuoda omaa energiaa sekä kipinää mukaan joukkueiden tekemiseen. Tavoitteena on rakentaa laadukas arki pelaajille kehittyä niin yksilö- kuin joukkuetasolla sekä avustaa heitä saavuttamaan tavoitteitaan lajin parissa. Haluan, että jokainen joukkueen tapahtuma on kehittävä ja laadukas ja näin ollen yksilön laaja-alainen kehitys voisi saavuttaa kaiken potentiaalinsa. Yksilön kehittäminen totta kai johtaa myös joukkueen kehitykseen, jossa keihäänkärkenä ja keskiössä peli.
– Perttu Puska
T18/21-ikäluokkien osalta joukkueet harjoittelee omana ryhmänään, kuten poikien puolella myös P19/22-ikäluokka. Puska tulee johtamaan ryhmän harjoitusarkea ja tiimissä tulee toimimaan Puskan johtama valmennustiimi, joka roolitetaan T18 ja T21 SM-sarjajoukkueiden peleihin.

EräViikinkien urheilujohtaja Perttu Kytöhonka tervehtii ilolla Puskan hyppäämisestä mukaan entistä vahvemmin seuraan.
Keskustelimme tehtävästä muutaman henkilön kanssa, mutta Puska nousi esiin tästä ryhmästä. Totta kai vahva side seuraan oli vaikuttava tekijä, mutta kaikessa rekrytointityössä arvostan korkealle ihmisen nälkää ja tarvetta tehdä tätä työtä. Se ei ole jäänyt epäselväksi Pertun kohdalla, etteikö sitä löytyisi.
– Perttu Kytöhonka
EräViikingit on historiansa alusta saakka tarjonnut toimintaa jokaisella ikäluokkatasolla myös tyttöjen puolelle, se jatkuu luonnollisesti vahvana painopisteenä myös jatkossa. Harrastetasolla on tarjolla ryhmiä pelkille tytöille, sekä kilpapuolella pelaajaputki mahdollistaa nousemisen aina salibandyn huipulle. Vastikään Suomen Cupin voittaneessa edustusjoukkueesta kymmenkunta pelaajaa ovat kulkeneet tien seuran tai sen edeltäjien junioriputken läpi kerhoista saakka.
Tyttöjen joukkueet saavat erittäin motivoituneen valmennuspäällikön ja uskon Pertun kykenevän omalla energiallaan tuovan toimintaan paljon mielenkiintoista uutta.
– Perttu Kytöhonka

Petri Käenmäki on ollut mukana EräViikinkien seurayhteisössä useamman vuoden, joista muutaman viime vuoden osana seuran henkilökuntaa. Tässä kohtaa siviilipuolen uudet työhaasteet vievät häntä toisaalle, mutta valmennusura jatkuu edelleen. Tarkemmista joukkueista tiedotetaan myöhemmin, hän on pitkään toiminut sekä poikien että tyttöjen puolella.
Kytöhonka kiittelee tässä vaiheessa Käenmäen työpanosta vuolaasti.
Iso kiitos Petelle suuresta panoksesta seurayhteisön eteen. Vaikka yhteistyö ei valmennuspäällikkötehtävissä jatku, hienoa että mies nähdään silti jatkossakin seurassa valmennustehtävissä. Olen myös iloinen, että uudet edessä olevat työhaasteet ovat varmasti mieleisiä.
– Perttu Kytöhonka
Myös Käenmäki lausuu tässä kohtaa kiitoksia, vaikka halleilla häntä tullaankin näkemään edelleen.
Haluan kiittää lämpimästi EräViikinkien seurayhteisöä yhteisestä matkasta näin henkilökunnan roolissa. Työaika seurassa on tuonut mukanaan paljon arvokkaita kokemuksia, oppia ja hienoja hetkiä. Kiitos seurajohdolle luottamuksesta, kollegoille sparrauksesta sekä ennen kaikkea pelaajille ja vanhemmille, jotka tekevät seurasta sen, mitä se on. Työelämän matka jatkuu uusien haasteiden parissa, mutta EräViikingeillä on aina erityinen paikka sydämessäni ja kuten mainittua, edelleen näemme varmasti suurimman osan kanssa halleilla entiseen tapaan.
– Petri Käenmäki
LISÄTIEDOT:
Perttu Kytöhonka, urheilujohtaja
040 5259692
perttu.kytohonka@eraviikingit.fi
Perttu Puska, tyttöjoukkueiden valmennuspäällikkö
044 2093331
perttu.puska@eraviikingit.fi
