Otteluraportti
EräViikingit koki – tappion Classicin vieraana Tampereella. Ratkaisut nähtiin jo avauserässä, kun Classic takoi peräti neljä maalia. Toisessa erässä tahti hieman löystyi, mutta vierailijat eivät saaneet luotua vaarallisia maalipaikkoja eikä vähäisistä tilanteista onnistunut tekemään riittävästi maaleja.
Vastustaja oli pirun kova ja pysyi pallossa hyvin. Vahva joukkue, eikä se turhaan ole Suomen mestari ja Cupin mestari, EräViikinkien päävalmentaja Markus Huhtimo kehui vastustajaa pelin jälkeen.
Pitkä pelaamattomuus näkyi EräViikinkien otteissa varsinkin avauserässä, kun Classic iski ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin kolme maalia. Ottelun edetessä tilanne hieman tasoittui, vaikka eroa taululla olikin jo runsaasti. Kolmannessa erässä valkopaitainen vierasjoukkue sai hieman buustia, ja Daniela Westerlund iski kahdesti.
Osittain tuossa nähtiin kyllä se, että meidän matka on vielä aika alkutaipaleella. Muistaakseni 17. joulukuuta pelattiin edellisen kerran ja nyt heti perään 26. tammikuuta, Huhtimo totesi sarkastiseen sävyyn.
Se meidän perusrutiini ei yksinkertaisesti riitä. Huomasi, että siinä kestää aika paljon aikaa, jotta pelillinen kone lämpiää ja tulee sellainen kamppailumoodi. Siinä mielessä tämä oli meille tosi haasteellinen peli.
EräViikingeiltä yksi ottelun sankareista oli ehdottomasti maalivahti Laura Loisa, joka sai pidettyä vierailijoita pystyssä Classicin pyörittäessä peliä vaarallisimmillaan. Ilman Loisan loistotorjuntoja taululla olisi saattanut olla paljon isompi maaliero.
Kyllä se peli mullakin oli vähän ailahtelevaa. Ei se ihan parasta pelaamista ollut. Siellä oli hyviä suorituksia, mutta oli siellä muutama aika huonokin, Loisa totesi vaatimattomaan sävyyn.
Aivan yhtä pitkää taukoa ei tule ennen seuraavaa kamppailua, kun 7. helmikuuta Mosahalliin vierailulle saapuu PSS Porvoosta.