Otteluraportti
EräViikingit haki tärkeät pisteet Lappeenrannasta NST:ltä 4-3- jatkoaikavoitolla. Ratkaisevan voittomaalin lappeenrantalaisten maaliin iski tehokkaana ollut Daniela Westerlund, joka syötti myös EräViikinkien kolmannen maalin.
Arkipeli, vähän tuntui että sen kaasujalan löytäminen tuntui hankalalta. Totuuden nimissä oli meillä tuossa muutamia puolittaisia kaksiykkösiä, joista pitäisi vähän paremmalla prosentilla saada tulosta aikaan, EräViikinkien Markus Huhtimo mietti.
Helsinkiläisjoukkueelle voitto oli iso asia jo siitä syystä, että joukkue taistelee tällä hetkellä tasapisteissä kotiedusta PSS:n kanssa. Tulos oli myös mieluisa 18-vuotissyntymäpäiviään viettävälle Maura Paajaselle.
Peli oli aika tiukka. Kovaa tuli NST kotipeliin ja meillä oli vähän vaikeuksia saada peliä avattua, kun karvaus oli niin ylhäällä. Siinä oli vaikeuksia, mutta ihan hyvä voitto kyllä, Paajanen totesi.
Syntymäpäivistään huolimatta otteluun ei valmistauduttu mitenkään eri tavalla kuin muihinkaan peleihin.
Eihän se mitenkään erityiseltä siinä pelaamisen tiimellyksessä maistunut, mutta muuten on ollut ihan hyvä päivä, Paajanen vakuutti.
EräViikinkien kausi jatkuu ensi viikolla, kun O2-Jyväskylä tulee vierailulle Mosahalliin.