Uutinen
Salibandyliigakausi 2018-2019 on täydessä käynnissä, mutta luonnollisesti myös tulevaisuuden palasia kasaillaan yhteen eri toimintojen osalta. Urheilupuolella se tarkoittaa luonnollisesti mm. joukkueen rakentamista. Jatkosopimusneuvotteluja on aloitettu ja tänään on vuorossa ensimmäinen julkistus, kun EräViikingit ja puolustaja Ossi Jalonen ovat solmineet kaksivuotisen jatkosopimuksen. Myös kaksinkertaisen maailman mestarin Mika Moilasen jatkaminen liigajoukkueessa kauden 2018-2019 loppuun on varmistunut.
EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava on luonnollisesti erittäin tyytyväinen Jalosen jatkosopimuksesta.
Jalonen on todellinen puolustuspelin erikoisosaaja, voittajaluonne ja todella tinkimätön asennepelaaja joukkueen jokapäiväisessä toiminnassa. Hän on myös tyyppinä mahtava, positiivinen kaveri, joka on ollut aina todella pidetty joukkueen sisällä. Vastustajien kannalta hän on varmasti melko ikävä vastustaja fyysisyytensä ja periksiantamattomuutensa takia.
Pelaajakehitys on yksi EräViikinkien urheilullisen strategian kulmakivistä ja Jalonen on jo nyt yksi osoitus tästä vaikka potentiaalia on vielä ulosmitattavana.
Ossi on ollut viime vuosina vakiokasvo U23- ja opiskelijamaajoukkueissa. Yhteisissä keskusteluissamme hän on tuonut myös tavoitteellisuutensa vahvasti esille ja meille molemmille on selkeää minkä osa-alueiden pitää kehittyä, jotta nousu seuraavalle tasolle on mahdollista. Haluamme tukea Jalosta hänen tavoitteissaan ja uskon hänen nousevan tulevina vuosina myös miesten maajoukkueen rinkiin mukaan, Naava jatkaa.
Jalonen on ollut mukana seuran perustamisesta saakka. Kuluva kausi on siis Jaloselle kolmas EräViikingeissä.
Jalosen kahden vuoden jatkosopimus on meille todella tärkeä asia ja takaa myös jatkuvuutta. Joukkueen sopimustilanne on nyt erittäin hyvä. On ollut hienoa huomata keskusteluissa pelaajien kanssa, että he kokevat että meillä on hyvä olla. He suhtautuvat todella positiivisesti EräViikinkeihin, mikä ei ole missään nimessä itsestään selvyys. Vaikka olemmekin pelaajamäärällisesti suuri ja lyhyen historian aikana melko menestynytkin seura, olemme vasta silti todella nuori seura ja opettelemassa monella sektorilla asioita. Tämä on meille tärkeä osa-alue jonka haluamme hoitaa niin hyvin kuin osaamme, avaa Naava.
Jaloselle jatkosopimuksen tekeminen oli lopulta helppoa ja yhteisymmärrykseen päästiin nopeasti.
Olen viihtynyt seurassa tosi hyvin sen ajan mitä olen täällä ollut. Seuralla on mielestäni hyvä suunta eteenpäin, joka näkyy kaikesta ammattimaisesta tekemisestä mitä joukkueen ympärillä on. Täällä tullaan menestymään eri tasoilla, kertoo Jalonen.
Jalonen nousi liigajoukkueen vakiokokoonpanoon jo kaudella 2016-2017, jolloin sai tililleen arvokkaita otteluita myös EV Akatemiassa.
Itselläni on myös selkeät tavoitteet uralle ja koen, että täällä pystyn kehittymään entisestään pelaajana. Näiden summana halusin jatkaa uraani EräViikingeissä ainakin seuraavat kaksi vuotta, puolustaja jatkaa.
EräViikingit julkistaa lisää jatkosopimuksia lähiaikoina.
Moilasen jatko on varmaa
Mika Moilasen pelaaminen kauden loppuun Salibandyliigassa on vahvistunut. Moilanen piti hieman taukoa joukkueharjoittelusta kesällä, mutta liittyi lopulta takaisin seuran vahvuuteen. Hän aloitti pelaamalla EV Akatemiassa kovia Divarin otteluita, jonka jälkeen hän teki ensi esiintymisestä tämän kauden Salibandyliigassa Kooveeta vastaan 14.11. Moilanen iski avausvaihdoissaan kaksi maalia ja on yhteensä kahdessa ottelussa summannut tehot 3+2 Lauri Kapasen ja Jani Kukkolan rinnalla.
Moilanen on kaksinkertainen maailmanmestari ja erittäin omanlaisensa, monipuolinen pelaajatyyppi. Hän on parhaimmillaan tehokkaana lähellä maalia, mutta toisaalta vaarallinen vastahyökkäyksissä ja myös hankala vastustaja puolustajille karvaajana. ”Moila” pohti uransa jatkoa syksyyn muun elämän haasteiden vuoksi ja hän tuli syksyllä farmijoukkue EV Akatemiaan kokeilemaan miltä harjoittelu ja pelaaminen taas tuntuu, sekä sen jälkeen ehkä hieman vahingossakin liigan mukaan kun saman pelipaikan Roni Laasonen ja Perttu Puska sairastuivat juuri ennen Koovee-peliä. Hän aloitti tekemällä pelissä kaksi maalia kahdella kosketuksella palloon, joten voitiin todeta, että mies on päässyt nopeasti takaisin omalle huipputasolleen. Toki hänellä oli jo useampi peli ja paljon harjoituksia Akatemiassa, joten takaisin liigakentille hyppäys ei ollut niin iso ja kokeneella pelaajalla kyse on paljolti juuri pelirytmiin pääsemisestä, koska fyysisesti Moilanen on aina ollut hyvä, avaa Naava.
Moilanen on keväällä varmasti yksi liigan vaarallisimmista maalintekijöistä.
Nyt ”Moilan” kanssa on sovittu pelaamisesta tämän kauden ajan ja katsomme molemmin puolin kevään aikana miltä tuntuu ja miltä näyttää jatkon suhteen. Totta kai toivomme, että asiat menevät hyvin; hän on iskussa ja auttaa joukkuetta voittamaan ja toisaalta hän itse kokee, että nälkää ja intoa pelaamiseen riittää. Näkisin hänet edelleen parhaimmillaan maajoukkuetason pelaajana, joten kyseessä on todella kova vahvistus hyökkäyspäähämme näin kesken kauden, jatkaa Naava.
EräViikinkien päivittyvän sopimustilanteen näet täältä.
Moilanen ja Jalonen ovat jälleen kehissä perjantaina, kun Energia Areenalla juhlitaan Mikael Järven upeaa pelaajauraa. Juhlallisuudet alkavat Energia Areenalla klo 18.15. Pyydämme yleisöä hankkimaan pääsyliput ennakkoon sekä saapuvan ajoissa paikalle tapahtumaan jonojen välttämiseksi. Tapahtumaan on mennyt jo yli 900 lippua, joten luvassa on upea salibandyilta. Seremoniat huipentuvat ottelun alla siihen, kun Mikael Järven pelinumero 82 nousee hallin kattoon. Paikalla nähdään luonnollisesti monia salibandylegendoja, jotka ovat mukana Järven juhlallisuuksissa.