Viikkoraportti
OmaSp -viikkoraportissa käsitellään EV Akatemian sekä junioreiden kansallisten sarjojen joukkueiden menneen viikon tapahtumia. Mukana on myös tulevat ottelut sekä ”Mosan matsit”. OmaSp palvelee Helsingissä Kluuvissa ja haluaa tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua, lähellä ja läsnä.
EV Akatemia
EräViikingit Akatemialla oli menneellä viikolla kaksi ottelua, johon ensimmäiseen näistä matkustettiin “paikallisvastustaja” Hawksin vieraaksi. Ottelun alku oli hieman vaikea ja Akatemian maalia saatiin odottaa viimeiseen erään asti, kunnes Aleksis Hanhisalo onnistui Vertti Leppävuoren syötöstä. Tässä ajassa kotijoukkue oli iskenyt jo kolme osumaa. James Tainio toi Akatemian jo maalin päähän seitsemän minuuttia ennen loppua, mutta Hawks kesti tämän takaa-ajon ja iski lopussa vielä kahdesti. Loppulukemat sarjataulukonkin kannalta tärkeässä ottelussa Hawksille 5-2.
Lauantaina päästiin kotiyleisön eteen Mosalle, kun pisteistä väännettiin Karhujen kanssa. Tässäkin ottelussa alku oli vaikea ja Karhut siirtyivät ensimmäisen erän aikana 0-2 johtoon. Toinen erä meni James Tainion ja Adam Hemerkan maaleilla vastaavasti kotijoukkueelle, ja viimeiseen erään siirryttiin jännittävästä 2-2 tasatilanteesta. Karhut onnistuivat heti erän alussa kuudessa sekunnissa osumaan kahdesti, eikä Akatemia tästä enää noussut. Juho Niinikoski onnistui maalinteossa vielä ottelun lopulla, mutta pisteet vierailijoiden mukaan maalein 3-6.
Sarjataulukossa sijoitus on toiseksi viimeisenä, kun pisteitä on 11 ottelun jälkeen kasassa seitsemän. Eroa edellä olevaan Limingan Niittomiehiin on viisi pistettä. Sarjapisteistä väännetään jälleen jo keskiviikkona Mosalla.
Tulevat ottelut
25.11. 18:30 EV Akatemia – M-Team / Mosahalli
2.12. 19:00 SB Vantaa – EV Akatemia / Myyrmäen urheilutalo
TOP 3 pistepörssi
Aleksis Hanhisalo 7+7=14
Daniel Tenhonen 7+3=10
Benjamin Tenhonen 5+4=9
A-tytöt
Ei pelannut otteluita menneellä viikolla.
Joukkueen alkukausi on ollut äärimmäisen hyvä ja kuudesta ottelusta kasassa on viisi voittoa. Sarjataulukossa sijoitus on toinen, mutta seuraavassa ottelussa piikkipaikka on panoksena, kun EräViikingit vierailee sarjakärki SBS Wirmon luona.
Tulevat ottelut
27.11. 19:30 SBS Wirmo – EräViikingit / Mynämäki HaNi-Halli
29.11. 13:00 PSS – EräViikingit / Askola-Areena
TOP 3 pistepörssi
Amanda Nyberg 6+4=10
Elina Niemi 4+3=7
Elliroosa Peltoniemi 4+3=7
A-pojat
Nuorten SM-sarjassa EräViikingit pelasi menneellä viikolla kaksi kotiottelua. Keskiviikkona kyläilemään saapui Indians. Sakari Kataja-Rahko napautti ensimmäisen Nuorten SM-sarjamaalin ottelun avausmaalina. Indians kuittasi tämän kuitenkin nopeasti, mutta Kataja-Rahko vauhtiin päästyään vei EräViikingit jälleen johtoon. Jacob Kerola onnistui vielä erän lopulla Aarne Rissasen hyvän karvauksen jälkeen. Toinen erä olikin kotijoukkueelta hieman heikompaa ja Indians tuli mukaan peliin ja lopulta kahdella maalilla ohi. Adam Hemerka iski tärkeän kavennuksen vielä toisen erän lopulla.
Viimeiseen erään maalin päässä lukemista 4-5. Erän ainoaa maalia saatiin odottaa viimeiselle minuutille, ja sen iski kotijoukkue ja Ville Jokela. Näin ollen ratkaisua haettiin pidemmän kaavan kautta, ja kun jatkoajallakaan ei saatu ratkaisua, ammuttiin rangaistuslaukaukset. Näissä vierailija Indians oli lopulta vahvempi ja kaksi pistettä länsinaapuriin.
Sunnuntaina Mosalla EräViikingit väänsi sarjapisteitä Turun Palloseuraa vastaan. Avauserä puhtaasti kotijoukkueelle Aarne Rissasen ja Markus Salmen maaleilla 2-0. Toinen erä oli jälleen vaikeampi ja TPS tuli tässäkin ottelussa rinnalle ja ohi. Viimeiseen erään maalin perässä 3-4. Kolmannessa erässä nähtiin viisi osumaa, joista kaksi kotijoukkueen lavasta. Näin ollen tiukan taistelun jälkeen sarjapisteet lähtivät tänäänkin vierasjoukkueen mukaan. Loppulukemat Mosalta 5-7.
MAALIKOOSTE ERÄVIIKINGIT – TPS
Sarjataulukossa sijoitus on toiseksi viimeinen. Pudotuspeliviivaan matkaa on jo seitsemän pistettä, joten tiukatkin ottelut täytyy alkaa kääntyä voitoksi jos sinne joukkue mielii.
Tulevat ottelut
27.11. 19:00 Oilers – EräViikingit / Tapiolan Urheiluhalli
30.11. 18:30 EräViikingit – Tiikerit / Mosahalli
TOP 3 pistepörssi
Benjamin Tenhonen 8+5=13
Matej Havlas 3+6=9
Daniel Tenhonen 3+5=8
B-tytöt
EräViikingeillä oli menneellä viikolla yksi ottelu B-tyttöjen SM-sarjaa joukkueen matkustaessa Mynämäelle SBS Wirmon vieraaksi. Ottelun alku oli EräViikingeiltä loistava, kun valotaululla komeilivat vartin pelin jälkeen lukemat 0-3 EräViikingeille. Enempää vierasosumia ottelussa ei kuitenkaan nähty, ja kotijoukkue Wirmo taisteli itsensä lopulta tasoihin, ja lopulta kymmenen minuuttia ennen loppua johtoon. EräViikinkien maalit Isla Piispalle, Emilia Kaartoaholle ja Siiri Santalalle.
Summerin soidessa valotaululla lopulta lukemat 4-3, joten pisteitä ei mukaan saatu hyvästä esityksestä huolimatta. Tasaisessa sarjataulukossa sijoitus tällä hetkellä seitsemäs, kuitenkin muita kärkijoukkueita vähemmän otteluita pelanneena.
Tulevat ottelut
4.12. 19:30 EräViikingit – Northern Stars / Mosahalli
18.12. 18:30 EräViikingit – SB-Pro / Mosahalli
TOP 3 Pistepörssi
Isla Piispa 6+3=9
Emilia Kaartoaho 4+2=6
Veera Mertanen 3+2=5
B-pojat
Ilman tappioita B-poikien SM-sarjassa oleva EräViikingit pääsi hakemaan jatkoa voittoputkelle kahdella ottelulla menneellä viikolla. Perjantaina Mosalla pelattiin Tiikereitä vastaan. Avauserä puhtaasti 3-0 kotijoukkueelle, mutta toisessa erässä Tiikerit pääsi hieman peliin mukaan. Viimeiseen erään maalin johtoasemasta 3-2. EräViikingit latoi neljä maalia putkeen ja lopulta voittoputki jatkuu maalein 7-3. Otto Ukskoski naulasi tehot 1+2 ja Eero Koistinen säesti kahdella maalilla.
Lauantaina oli vuorossa vierasottelu Jyväskylässä Happeeta vastaan. Avaumaali tällä kertaa vastustajalle, mutta Leevi Rantalan iskiessä hattutempun kymmeneen minuuttiin, mentiin erätauolle EräViikinkien johdossa. Happee tuli maalin päähän, mutta lähemmäksi helsinkiläisnippu ei vastustajaa päästänyt. Vakuuttavan esityksen päätteeksi voittoputki jatkuu loppulukemin 3-9. Leevi Rantalalle lopulta tehot 4+2.
Kuuden ottelun jälkeen joukkue on noussut sarjataulukossa jo kolmannelle sijalle. Edellä olevat TPS ja Classic on pisteen päässä, molemmat ottelun enemmän pelanneena. Voittoputken jatkuessa viikon päästä Oulussa, nousisi EräViikingit jo piikkipaikalle.
Tulevat ottelut
29.11. 11:30 OLS – EräViikingit / Oulu Nallisport
4.12. 19:00 Blackbirds – EräViikingit / Kurkelan koulu
TOP 3 pistepörssi
Leevi Rantala 12+6=18
Eero Koistinen 12+0=12
Otto Ukskoski 2+10=12
OMA SÄÄSTÖPANKKI
C-tytöt
Ei pelannut otteluita menneellä viikolla.
Kuuden ottelun jälkeen C-tyttöjen SM-sarjassa EräViikingit on neljällä voitolla ja yhdellä tasapelillä sarjataulukossa neljäntenä. Koko neljän kärki sarjassa on kahden pisteen sisällä, joten piikkipaikasta nähdään varmasti tiukkaa taistelua.
Tulevat ottelut
28.11. 10:50 SaiPa – EräViikingit / Mynämäki HaNi-halli
28.11. 13:00 EräViikingit – Northern Stars / Mynämäki HaNi-halli
TOP 3 pistepörssi
Jessica Teir 2+3=5
Olivia Pyy 1+4=5
Erika Lievonen 4+0
C1-pojat Pohjoinen
Ei pelannut otteluita menneellä viikolla.
C1-poikien SM-sarjassa kahdeksasta ottelusta saldona hienosti kuusi voittoa ja toinen sija. Edessä oleva Classic on kolmen pisteen päässä kaksi ottelua enemmän pelanneena, joten “rästipelit” voittamalla paikka kärjessä on omissa käsissä.
Tulevat ottelut
28.11. 15:30 EräViikingit – LeBa-96 / Mosahalli
29.11. 15:00 SPV – EräViikingit / Nurmo Qmax Arena
TOP 3 pistepörssi
Emil Ollikainen 15+7=22
Miko Vaarimo 10+8=18
Simeon Ellonen 9+6=15
C1-pojat Itä
Paluuta voittojen tielle haettiin C1-poikien 1.divisioonassa Mosalla sunnuntaina TPS:n kustannuksella. Jerry Sainio vei EräViikingit johtoon, mutta TPS tuli tasoihin. Oskari Heino vei kotijoukkueen taas etumatkalle, mutta TPS tuli jälleen tasoihin ja vielä erän lopulla ohi. Toiseen erään tultaessa Mika Raatikainen tasoitti ottelun, mutta tämän jälkeen TPS meni menojaan. Lopulta valotaululla lukemat 3-7, eikä tappioputkea saatu vielä katki.
Tulevat ottelut
28.11. 12:45 EräViikingit – Koovee / Mosahalli
29.11. 14.15 O2-Jyväskylä 2 – EräViikingit / Vaajakosken liikuntahalli
TOP 3 pistepörssi
Elias Kopra 6+3=9
Aleksi Partti 5+3=8
Teemu Laurila 3+5=8
C2-pojat Pohjoinen
C2-poikien SM-sarjan B-lohkossa EräViikingit pelasi kaksi ottelua menneellä viikolla. Lauantaina vastaan asettui Seinäjoella SPV. Ensimmäisessä erässä nähtiin kuusi maalia, joista kaksi tuli vierailija EräViikinkien lavasta. Toisessa erässä SPV kasvatti johtonsa jo neljään maaliin, eikä EräViikingit enää pystynyt nousemaan mukaan peliin. Tulos seinäjoelta lopulta 11-4.
Sunnuntaina vieraskiertue jatkui Ouluun otteluun OLS:a vastaan. Toisessa erässä kotijoukkue meni jo 7-1 johtoon ja lopulta EräViikingit joutui kotimatkalle 9-5 tappio niskassa. Viikonlopun vierasotteluista ei pisteitä mukaan. Pelit jatkuvat kotiottelulla joulukuun puolella.
Tulevat ottelut
2.12. 18:30 EräViikingit – Indians / Mosahalli
13.12. 17:00 EräViikingit – O2-Jyväskylä / Mosahalli
TOP 3 pistepörssi
Onni Savolainen 3+3=6
Leo Tiittala 3+2=5
Elias Asteljoki 1+4=5
C2-pojat Itä
EräViikingit sai menneellä viikolla myös C2-poikien SM-sarjan lohkovaiheessa ottelunsa käyntiin kahdella väännöllä. Perjantaina Sipoossa ÅIF:a vastaan EräViikingit sai loistavan alun ottelulleen Oliver Pinomaan ja Aapo Salosen osuessaan ja vieden EräViikingit heti 0-2 johtoon. ÅIF tuli ensimmäisen erän aikana vielä tasoihin, mutta toisessa erässä helsinkiläiset meni menojaan. Kolmannen erän alussa tilanne oli jo 2-7. ÅIF tuli vielä maalin päähän, mutta pisteet lähtivät EräViikinkien matkaan 6-7 ja lohkovaihe sai hienon alun.
Sunnuntaina oli vuorossa vierasottelu Forssassa FoSua vastaan. Tähänkin otteluun saatiin hyvä alku ja puolessa välissä ottelua tilanne oli jo 1-5 EräViikingeille. Tässä ottelussa vastustajaa ei päästetty enää lähelle, ja loppulukemat Forssasta 4-8. Aleksi Tuovinen, Tuomas Auvinen ja Luukas Rantala ylsivät kaikki kolmeen tehopisteeseen.
Kun alkukauden turnausvaiheen ottelut otetaan myös huomioon, on kymmenen ottelun jälkeen kasassa kahdeksan voittoa.
Tulevat ottelut
29.11. 17:00 EräViikingit – SBS Wirmo / Mosahalli
20.12. 15:00 BS Wirmo – EräViikingit / Mynämäki HaNi-halli
TOP 3 pistepörssi
Tuomas Auvinen 2+2=4
Aleksi Tuovinen 2+2=4
Aake Sorjonen 2+2=4